keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Levottomat jalat Travelling feet -tohveleissa

Kuten tuli jo mainittua, olin pienellä Espanjan kierroksella. Tarkoitus oli tehdä matkalle mukaan kevyet tohvelit, mutta aika loppui kesken, tai pikemminkin usko sen riittävyyteen. Nimittäin kun matkan jälkeen kävin hommaan käsiksi, ei siinä kauaa nokka tuhissut.

Kaavoja minulla ei tietenkään ollut, joten käytin mallina vanhaa tohvelia. Piirsin sen ääriviivat huopakankaaseen ja leikkasin siitä kaksinkertaiset palat sekä vielä sisäpohjat fleecekankaasta. Päällisosaan tarvittavan leveyden mittasin omasta jalkapöydästä ja leikkasin läpyskät 2xfleecestä ja väliin tueksi huopakangasta.







Etureunaan tikkasin koristeompeleen. Sitten harsin palat yhteen. Alkaa jo näyttää tohveleilta!

Seuraavaksi ompelin suoran ompeleen puolen sentin päähän reunasta. Huopa ja fleece eivät kaipaa huolittelua. Siistin reunat vielä saksilla.








Tuli ihan sopivat! Olin itsekin yllättynyt.

Tähän saakka tohvelit voisi tehdä vaikka ilman ompelukonetta, huolellisesti käsin tikaten.

Mutta reunat tursottivat vähän ikävästi. Päätin ommella reunaan sittenkin siksakin.








Räsymatto mummolasta. 




Ihan hyvät ekoiksi ommelluiksi ja ilman ohjetta tehdyiksi tohveleiksi. Nyt on sitten vain yksi ongelma: pitäisi päästä uudestaan matkalle, että tohvelit pääsisivät käyttöön. Pesuakin pitää testata jossain vaiheessa.

Katso täältä mitä muita tohveleita olen tehnyt.


P.S. Puutarhan puolella tapahtuu taas - mm. myyrä siellä mellastaa ja sinne on ilmestynyt saari. Mistä on kyse, siitä lähipäivinä lisää.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tapas-kierros Espanjassa

Kuten Casa Vivan facebook-sivun tykkääjät varmaan huomasivatkin, olin viime viikolla pienellä Espanjan turneella. Facebook-sivulle laittelin kuvia ravintoloiden tarjonnasta (käy katsomassa täältä, näkyy myös ei-facebook-käyttäjille), mutta täällä blogin puolella nyt kooste eri puolella tarjotuista tapaksista, jotka sisältyivät viinilasillisen hintaan:


Pieni cervecerían tittelillä kulkeva ravintola Vigossa tarjosi keveän valkoviinin ohella pienet napopalat; patonkia, ilmakuivattua kinkkua ja tomaattia. Hyvää oli. Hinta kahdelta 4 e.

Vigo on muuten kaunis kaupunki ison merenlahden rannalla aika lähellä Portugalin rajaa. Sinne pääsee esim. Portosta junalla tai bussilla parissa tunnissa tai omalla autolla vielä nopeammin. Vigossa kannattaa keskittyä mereneläviin ja äyriäisiin; simpukat, osterit ja katkaravut ovat taatusti tuoretta lähiruokaa.


Santiago de Compostelassa väsyneitä kaupungilla vaeltajia virvoiteltiin viinilasillisen seuraksi tuoduilla itsepaistetuilla perunalastuilla ja minihodareilla. Piti tilata vielä toiset lasilliset että jaksoi taivaltaa takaisin hotellille, ja saimme uudet, erilaiset tapakset. Hinta kahdelta yhteensä 10 e. Viini oli muuten Albariño-rypalettä, jota viljellään pienellä alueella Monçãossa Portugalissa ja Espanjan puolella. Sillä on samankaltainen ominaisaromi kuin moscatelilla, mutta ei niin voimakas. Suosittelen! Portugalissa rypälelajike kulkee nimellä Alvarinho.

Sumea kuva, kännnykkä oli tainnut saada vähän kosteutta... satoi nimittäin joka päivä.



Santiagolaisella ostoskadulla vastaan osui low cost -ravintola, ja sinne piti tietysti mennä tutkimaan tarjontaa. Lasi viiniä maksoi tasan euron, mutta tässäpä paikassa ei poikkeuksellisesti tuotukaan tapaksia. Ei hätää, sillä niitä saa edukkaaseen hintaan tilaamalla. Ruoka-annosten hinta alk. 3,50 e. Tänne oltaisiin palattu jos oltaisiin osuttu paikalle uudestaan.








Yhä Santiagossa, viihtyisä pikkubaari erään hostellin alakerrassa, söpö nuori tarjoilija (tästä ei tietenkään kerrota Isännälle), lasilliset raikasta valkoviiniä ja rapeat bruschetta-tyyppiset tapakset. Hinta kahdelta 4 e.


Ja sitten Léoniin, joka muuten sijaitsee Camino de Santiagon Ranskan reitin varrella. Kaunis kaupunki. Tapaksina tarjottiin aika värikkäässä ja modernissa kahvilassa kanansiipiä ja tonnikalalla täytettyjä leipäpalleroita. Olivat muuten hyviä. Paljonko maksoi? Kahdelta yhteensä 3,70, eli oli muuten reissun edullisin annos.






Ja tässä sitten reissun erikoisin paikka. En ottanut kuvia, joten kerron: näytti vähän vanhalta, vaaleaksi maalatulta apteekilta. Sisustuksessa oli kaikkea maan ja taivaan väliltä ja mm. rakennusta kannattavat teräspilarit oli jätetty näkösälle (tai sitten ne olivat vaan sisustuselementti, mene ja tiedä). Viereisessä ravintolasalissa oli kokoelma erilaisia pöytiä ja tuoleja, eikä samassa pöydässä ollut kahta samanlaista lautasta tai lasia. Lopputulos persoonaallinen eikä yhtään kirjava.

Tapakset sai valita itse. Toisessa annoksessa rapeiden riisi- tai maissikorppujen päällä ensalada russaa, toisessa ilmakuivattua kinkkua ja näyttäisi vähän manchego-juustolta. Nam! Oliko kalliimpaa kuin tavallisen kuppilan leipäviipaletapas? Ei ollut. Hinta taas tuikiturvallinen 4 e kahdelta.

Tämän jälkeen viimeiset tapakset nautittiin Léonin rautatieasemalla lounaan sijasta. Kuvaa en kerennyt ottaa sillä oli kiire junalle, mutta annos sisälsi leipää, ensalada russaa, 2xperunatortillat ja 2x lasi viiniä. Hinta yhteensä 10 e ja nälkä lähti vähäksi aikaa mikä olikin ihan hyvä, sillä junamatka takaisin Vigoon kesti kuutisen tuntia ja jossain vaiheessa ravintolavaunu tipautettiin pois kyydistä. Ei hätää, sillä meillä oli mukana omat eväät eli sämpylää, juustoa, hedelmiä, maissilastuja ja vettä. Niillä pärjäsi Vigoon ja jättikatkisannokseen saakka (kurkkaa facebookista).

Noin viikon reissulla neuloin junamatkoilla huivia samasta langasta ja samalla mallilla mitä talvella tein pitsineuletakin. Ei tullut ihan valmiiksi vielä, mutta jonain päivänä vielä tulee.

P.S. Reissaaminen oli kivaa, mutta oli tosi kiva palata kotiinkin. Nyt alkavat kevätkylvöt sun muut arkiset puuhat.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kevään merkkejä

Kevät on tehnyt tuloaan Portugaliin varsin tahmeasti. Lämpötilat ovat olleet talvisissa lukemisissa, välillä on tullut vettä oikein urakalla, ja silloin kun aurinko paistaa, niin taatusti tuulee ja lujaa. Seikkailulta kotiin palannut punainen huopahattuni ei pysy päässä.

Hedelmätarhan ja pihan kasvit ponnistelevat kuitenkin kukkiaan ilmoille. Omena- ja persikkapuut kukkivat, samoin pari luumupuuta. Viikunapuun varret tunkevat vaaleanvihreitä lehtiä, ne kasvavat melkein silmissä. Kasvimaa vaan on aivan lohduttomassa tilassa. Näillä ilmoilla ei ole tehnyt mieli mennä raivaamaan sitä talven jäljiltä, enkä oikein ole ehtinytkään. Vielä on aikaa, sillä tänä vuonna istutetaan lähinnä papuja, kesäkurpitsaa, kurkkuja ja tomaatteja, ja vielä on aikaista istutella niitä.



Isäntä toi yhtenä iltana villimansikan taimia eräältä kiivitilalta. Istutimme niitä sekä pihalle että laitumen laidalle, ja ennen pitkää ne leviävät itsekseen. Osassa taimia on jo raakileita, mutta eniten ihmettelen keltakukkaista mansikkaa. Tuleekohan siihen keltainen marja?

Salaatintaimet yritän hankkia perjantaina torilta, ne istutetaan ruukkuihin pihan puolelle. Nyt olen iltaisin väijynyt pitkin pihaa metsästämässä kotiloita ja etanoita. Mandariinipuun alla niitä on ollut ihan sankoin joukoin aterioimassa maahan pudonneiden mandariinien kuorilla. Nilviäiset vien kanoille Piki ja Clara, ja kun kippaan purkillisen herkkua niiden nokkien eteen, kysyy toinen "Koot?" vastaa toinen "Koot!". Ne ovat siis varsin monisanaisia.

Pihalla Isäntä pisti nurin pystyyn kuolleen sitruunapuun. Sen tilalle pitää ostaa uusi. Kokeilemme myös kamelian lisäämistä pistokkaista; Isäntä leikkasi hedelmätarhan puolelta pari isoa oksaa ja tökkäsi ne maahan. Pidetään taimet kosteina ja katsotaan lähtevätkö ne juurtumaan. Kameliahan kukkii talvella, ja runsaasti.

Keltaisten kannojen lisäksi pihalla kukkii nyt tuntematon sininen kukka, joka on jostain putkahtanut itsestään. Myös freesiat sulostuttavat sekä kukillaan että tuoksullaan, mutta jäävät harmillisesti muurin taakse piiloon. Niille pitää keksiä parempi paikka heti kun kukinta lakkaa.

Lisäsin syksyllä laventelia, ja pistokkaat kasvattelivat juuristoa talven aikana. Niitä on nyt istutettu sekä pihalle että pellon laidalle, joten parin vuoden sisällä voimme odottaa ihan mukavaa laventelinkukkasatoa. Niitä kuivataan tuoksupusseihin ja laitetaan joulupaketteihin.

Orkideat lopettelevat kukintaansa, mutta vielä on muutama kukkavarsi tallella.

Passionhedelmä teki muuten syksyllä toisen sadon, mutta hedelmät eivät ehtineet kypsyä. Nyt ne ovat alkaneet saada väriä, ja jos hyvin käy, saamme vielä kevään aikana nauttia passionhedelmäpiirasta!


P.S. Myös ensimmäiset pääskyset on bongattu!

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Fakiiritemppuja

Tein joskus nuorena tyttönä itselleni neulatyynyn virkkamalla ohuesta puuvillalangasta. Pumpulilla pehmustettu tyyny on kulkenut mukanani kodista toiseen ja jopa maasta toiseen.

Se vaan alkoi olla jotenkin sotkuinen. Se oli niellyt sisuksiinsa ties kuinka monta silmäneulaa, ja aloin jättämään niihin langanpätkät jotta ne olisi helpompi onkia esille. Langat vaan sotkeentuivat nuppineuloihin. Se alkoi ottaa nuppiin.

Jossain vaiheessa virkkasin himmeästi hohtavasta harmaasta langasta uuden neulatyynyn. Se oli muka tyylikäs, mutta silti - tai ehkä juuri siksi - ei koskaan päätynyt käyttöön. Pistin siihen mustia ja valkoisia nuppineuloja, ja samassa tilassa se on yhä.

Jokin aika sitten ompelin kaakelikuvioisesta gobeliinikankaasta kattausalustat (katso tästä!). Kangasta jäi yhden kaakelin levyinen kaistale. Mitä niin pienestä voi tehdä? No, neulatyynyjä. Tein ensin kaksi. Taakse laitoin magneettinapin puolikkaan, jolla neulatyynyn saisi kiinni ompelukoneeseen. Ja pöh. Melko uusi koneeni on täyttä muovia, ei magneetti tartu kiinni.

Neulatyynyjä oli kuitenkin kiva tehdä. Täytteeksi laitoin talven sukkaneulonnoista kertyneitä langanpätkiä. Niitä napakasti tyyny täyteen, ja johan pysyvät neulat ojennuksessa.










Mitä teen näin monella neulatyynyllä? No, sujautan Suomeen lähteviin joulupaketteihin, annan ompeleville ystäville ja kelle nyt vaan keksin.

Ja tässä se fakiiritemppu: neulatyyny pysyy kuin pysyykin ompelukoneessa. Salaisuus: koneeseen on kiinnitetty magneetinpala kaksipuoleisella teipillä. Ranteeseen neulatyynyn saa halutessaan napinlävet sisältävällä kuminauhalla - magneettinapin toinen puolisko siihen vaan.

P.S. Viime viikon varsinainen hattutemppu (lue tästä!) päättyi sittenkin onnellisesti. Naapuri oli käynyt tuomassa hatun navetan avoimesta ovesta ja jättänyt sen rehusäkkien päälle. Oli se kai vähän kastunut, mutta hyvin on pysynyt kuosissaan.