tiistai 25. marraskuuta 2014

Flunssa, mikä ikävä tekosyy

Kukkoaiheisen teeastiaston luulisi olevan
peräisin Portugalista, mutta asetin pohjassa
lukee Made in Russia.
Punainen alunen on virkattu Novitan
Huopanen-langasta. 
Casa Vivan väki sairastaa, flunssa meitä riepottaa. Maatilalla ei voi kuitenkaan jäädä peiton alle pötköttämään, sillä vähintäänkin eläimet pitää hoitaa. Niille tulee nälkä vaikka isäntäväellä ruokahalu olisikin kateissa.

Vaikka en tällä hetkellä ole paras mahdollinen mainostaja flunssanvälttöpoppaskonsteille, niin tässä niitä kuitenkin tulee neljän flunssattoman vuoden tuomalla varmuudella:

1. Kaikki tietävät jo käsihygienian tärkeyden. Ei siitä siis sen tarkemmin.
2. Hanskat on silti hyvä pitää kädessä oviin ja kaiteisiin tarttuessa. Äläkä sitten hieraise niillä hanskoilla nenänpieltä tai silmäkulmaa. Eiköhän ne pöpöt hanskoihinkin tartu (kai?).
3. Laske kotona huonelämpötilaa. Hiukan alle 20 asteen lämpötilaan tottuu kyllä. Hengittäminen helpottuu ja kaikenlainen touhuaminen maistuu, sillä se pitää kropan lämpimänä. Lisäksi mieli ilostuu, kun sähkölämmitystalossa saa seuraavan sähkölaskun.
4.  Olettehan nähneet sen filminpätkän, jossa joku aivastaa ja viruksia vilisevät pärskeet lentävät ilmassa kuin parvi kottaraisia? Sen filmin nähtyään tekee mieli olla hetki hengittämättä, ja siitä päästäänkin tämän vinkin ytimeen. Kun joku lähelläsi aivastaa, pidätä hengitystäsi niin pitkään kuin voit. Näin pöpöt eivät ainakaan ihan helpolla pääse hengitysteihisi.

Nam, sanoisi Nalle Puh. 
Näitä ohjeitta noudattamalla selvisin neljä vuotta flunssatta,  mutta nyt se sitten iski. No, ei se mitään. Flunssa on hyvä, joskin ikävä, tekosyy ottaa vähän iisimmin ja istahtaa sohvannurkkaan neulomaan vaikkapa villapaitaa kuumavesipullolle ja juomaan mukillinen tai pari teetä, johon on laitettu oman metsän hunajaa. Ei meillä mehiläispönttöjä ole, mutta saamme hunajaa ”maanvuokrana” mieheltä, joka kasvattaa mehiläisiä metsässämme. Hunajaa löytyykin Casa Vivan leipomuksista, ja sujahtaa sitä vähän kotitekoiseen suklaaseenkin manteleiden kanssa. Nam!


P.S. Ilmoitelkaa, jos kiinnostaa saada resepti niin helpolle leivälle, että sen tekee ihan tuosta noin vaan. Kunhan malttaa nostattaa. Pistän siinä tapauksessa ainesmittoja ylös ensi kerralla. Itse kun osaan tehdä sen jo unissanikin.

Asetilla siivu kotitekoista leipää. Leivän päällä ihanaa
portugalilaista juustoa, joka on tehty
 lehmän ja lampaan maidosta. Nam tällekin!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti