Miten lehmä päätyi ikeen alle? (sohvapöytä vanhasta ja tosi vanhasta tavarasta)

Lehmä ikeen alla. 

Tullessamme Casa Vivaan pihakatoksen alta löytyi jo parempia aikoja taakseen jättänyt lasikantinen ruokapöytä. Ruostuneiden metallijalkojen päällä lepäili ruskeaa lasia oleva ovaali kansi. Sanoin Isännälle, että tuosta tehdään sohvapöytä. Pitää vaan keksiä sille jokin jalusta.

Aika kului, maalailimme taloa sisäpuolelta, valmistelimme muuttoa. Lasipöytä nökötti pihakatoksen alla, ja aina heitimme ilmaan ajatuksia jalustasta. Tiiliä? Kivipaasi? Ruukkuja? Äh.

Eräänä päivänä, jo muuton jälkeen, Isäntä palasi kotiin ja kaivoi auton takakontista vanhan ikeen. Siis sellaisen, jota ammoisina aikoina härät ovat vetäneet pellolla maanmuokkaustarkoituksessa. Aluksi se tuntui matalalta, mutta eikös matalat sohvapöydät ole muotia? Mittasimme lasikantta, sillä aluksi se näytti liian isolta. Ei ollut. Se oli juuri perfeito, täydellinen.

Kuparinen malja antiikkimarkkinoilta, joululiina ystävän
tekemä. Valkoiset kallat poimittu pellonlaidalta.

Ikeen rautaosista hiottiin pois irtilähtevä ruoste ja ne maalattiin mustiksi. Olisi ollut kiva jättää ne rustiikin ruosteisiksi, mutta tässä ilmastossa ne hapertuisivat aika pian ja sotkisivat lattiaa siinä sivussa. Puutoukan reikiä täynnään oleva puukehikko myrkytettiin ja lakattiin kiiltävällä lakalla kolmeen kertaan. Vanha puu imaisi sitä aika reippaasti. Vanha maataloustyökalu kannettiin olohuoneeseen ja putsattu lasikansi sen päälle. Näin saimme sohvapöydän.

Niin se lehmä? Suomen muuttotavaroideni mukana tuli lehmäntalja, jonka ostin Kodin Ykkösestä jo vuosia sitten. Isäntä suhtautui siihen aluksi epäilevästi, sillä tällä maatilalla naudat ovat ulkona laitumella, eivät olohuoneessa. Talja sopii kuitenkin hyvin ikeen alle, ja sillä on yksi lyömätön etu: se on tosi helppo putsata koirankarvoista ja muista roskista.

P.S. Joulukuu ja jostain kummasta kumpuaa halu tehdä punaisia sydämiä... ensimmäinen meni ruttuun, mutta kelpaa se sellaisenakin. Katsotaan sitä kunhan se kuivahtaa.


Mitä muuta olemme saaneet aikaan?


Vintiltä pelastettu lipasto






Pyyhetelineet vanhoista tikkaista




Mandariinit alkavat taas kypsyä: mandariiniriisi

Pienen puutuolin suuri muodonmuutos

Vanha tuoli,
kauniit piirteet.

Kaunispiirteinen vanha tuoli, mutta autsh! niin rumassa kunnossa. Mitä sellaisella tehdään? No, kunnostetaan kotikonstein. Uudistetaan ja päästetään kauniit piirteet oikeuksiinsa. Hiotaan, maalataan ja päällystetään. Ei mikään mahdottoman vaikea nakki. Yhtenä päivänä kävin käsiksi työhön.

Ihan ensiksi irrotin istuinosan ja aloin hioa tuolin runkoa, ensin Black&Deckerin Mousella, sitten käsin hiomapaperilla. Siinä oli aika kova työ, sillä tuolissa oli melko tiukkaan uponnut petsipinta, joka ei tahtonut antaa hiekkapaperille periksi. Lisäksi puuaines on kovaa, tummaa puuta, joka muuten on kestänyt vuosikymmenet kostumatta tai saamatta toukkia, mikä on aika harvinaista täällä.

Hionnan ja pesun jälkeen.

Sen verran sain lopulta raaputettua pintaa, että arvelin tavallisen maalin tarttuvan siihen. En malttanut lähteä ostamaan pohjamaalia. Maalasin pestyn ja kuivuneen rungon hiukan valkoisesta poistaittuvalla maalilla, samalla, jolla maalasin ompeluhuoneen hyllykön (katso tästä!). Ensimmäistä kerrosta sutiessa mietin, että mahtaako hommasta tulla yhtään mitään, sillä maali ei meinannut tarttua kiinni, vaan suti vain liukui puun pinnalla. Toisella kerroksella tarttui jo vähän paremmin, ja kolmannella vedolla tumma puu jäi jo peittoon. Maalasin pehmeällä sudilla ja päätin, että siveltimenvedot saavat kyllä näkyä. Käsin se on maalattu, ei millään ruiskulla räiskitty.

Vinkki: maalia ei kannata ohentaa, koska silloin se lähtee vielä herkemmin valumaan. Saatuasi kerroksen maalattua jää vielä vähäksi aikaa passiin ja kuivaa siveltimellä valumaan lähtevät maalinorot.

Aikansa palvelleet pehmusteet.

Maalauskerrosten kuivuessa kävin istuinosan kimppuun. Vanha, kauhtunut ja likainen gobeliinikangas lähti ruuvimeisselin avulla repimällä irti. Alta paljastui kulahtanut villastrasselipehmuste ja vähän olkea.

Uutta vanhan tilalle. Vanu ulottuu
vähän puureunan yli. 

Pehmusteiden alta paljastui terve puukehikko ja rautalankaristikko. Niille ei tarvinnut tehdä mitään, irrottelin vaan ne naulat, jotka lähti suht helpolla irti.

Olisin halunnut pehmustaa istuimen oljella, mutta Isäntä sanoi kirppujen viihtyvän siinä. Pehmustin istuimen siis kahdella vanulevyllä, ja päälliseksi valitsimme kesällä Eurokankaasta ostamani ruutukankaan (katso Suomi-ostokset tästä!), jonka leikkasin mittojen mukaan ja siksakkasin reunat. Isäntä naputteli kangasta pikkunauloilla kiinni, ja totesimme heti, ettei vanu riitä pehmusteeksi. Keskelle istuinta jäi monttu.

Strasselisotkua.

Eikun strasselia hakemaan läheiseen rautakauppaan. Iso pussillinen sotkulankaa maksoi kolmisen euroa. Tungin strasselia vanulevyjen ja rautalankaristikon väliin ja yritin siloitella pahimmat muhkurat. Lopuksi istuinosan alle kiinnitettiin pienillä nauloilla ohut vuorikangas siistimään istuimen ja pitämään strasselisisälmykset paikoillaan.

Takaoikealla vintiltä löytynyt lipasto,

jonka Isäntä kunnosti.

Totta puhuen tällä tuolilla ei ole tarkoituskaan istua. Se on makuuhuoneessa vaatteiden viikkaamista varten yöksi. Ero entiseen verrattuna on aika suuri, vai mitä? Jälkiviisaana näen nyt, että kangas olisi pitänyt laittaa toisinpäin, sillä nyt toisella puoliskolla on tummemmat ruudut. Ehkä kuitenkin teen tälle vielä pienen irtopäällisen. Sellaisen helmallisen. Ja tuohon selkänojaan tekisi mieli maalata pieni ruusu... jos vain osaisin.

Näitä tuoleja olisi vielä viisi lisää... ja pihakatoksen alla samaa sarjaa oleva pöytä, jonka pöytälevy on kosteudesta käpristynyt. Ensi kesänä tehdään sillekin jotain, jollei jo aiemmin.

P.S. Vaikka huonekalujen kunnostus onnistuu näköjään amatööriltäkin, kannattaa arvokalusteiden restaurointi antaa ammattilaisten tehtäväksi.

Vilkaise myös muita puuhailuja:




Pihan perällä lojuneista tikkaista
saatiin kaksi pyyhetelinettä










Pikaehostus vaarin vanhalle peililipastolle












Vinkkejä flunssan välttelyyn

Kodin toinen sydän

Keittiö on kodin sydän, sanonta kuuluu. Casa Vivassa on kaksi sydäntä; se toinen sijaitsee olohuoneen ruokailutilassa, missä syömme lounaat ja illalliset niin arkisin kuin pyhinä, ja istumme iltaa joskus pidempäänkin. Paitsi jos syömme ulkona pihalla. Kalusteet ovat kulkeutuneet pääosin Suomen asunnostani, jossa oli hieman espanjalaishenkinen sisustus. Katsotaanpa kuvien kera:

Tumma ruokapöytä on muistaakseni tervaleppää ja ostettu Juvista puuvalmiina. Siihen on kaksi jatkopalaa. Käsittelin sen petsilakalla, ja kun alkoi käydä kovin tummaksi, laitoin kiiltoa pintaan vielä kirkkaalla lakalla. Nyt pöytä kaipaisi uutta käsittelyä ja vaaleampaa väriä, mutta mahtaako tumma petsi lähteä millään pois?

Nahkaiset tuolit on ostettu Kodin Ykkösestä. Talveksi taidan väsätä niihin lämpimät "pefletit" tai muuta vastaavaa. Pöydän alla oleva lehmäntalja niinikään on Kodin Ykkösestä. Talveksi se muuttaa sohvapöydän alle ja ruokapöytä saa alleen paksumman ja lämpimämmän maton. Kivilattia kun on joskus hiukan kolea, ja maton tarkoitus on lämmittää paitsi meidän jalkojamme myös ruoka-aikoina pöydän alla makoilevia koiria. Jotka puolestaan lämmittävät jonkun onnekkaan jalkoja.

Nurkassa on baarikaappi ja vanhaa lasia. Baarikaapin ryhtiliikkeestä voit lukea täältä.

Astiakaappi on täynnään portugalilaista ja venäläistä posliinia, venäläistä kristallilasia ja espanjalaista savea ym. ym. Pinjapuusta tehdyn kaapin olisin saanut helposti kaupaksi Suomessa, mutta halusin pitää sen. Kuljetusta varten se purettiin osiin ja suojattiin hyvin. Ennen syksyä käsittelen koko kaapin mehiläisvahalla, jota uponnee taas pari purkkia. Kaappi on ostettu Kodin Ykkösestä. Olen näköjään asioinut siellä paljon!














Kaapin päällä vanhoja kupariastioita. Sokeripurkki ja kahvipannu ovat löytöjä täkäläisiltä antiikkimarkkinoilta - nyt voisin laittaa ne kiertoon, jos ketään kiinnostaa ostaa.


Pöydällä Marimekon kankaasta ommeltu lautasliinakori (katso täältä miten se ommeltiin) ja Tallinnan tuliaisina saatu takorautainen pannunalunen sekä Novitan Huopanen-langasta virkattu pitkulainen, huovutettu pannunalunen. Pöydän päällä oleva valaisin on ostettu antiikkiliikkeestä Helsingin Hesperiankadulla. Pöytäliinojen käytöstä en pidä yhtään, mutta jonkinlaiset kattausalustat pitäisi tehdä liukkaalle pöydälle. Vaan minkälaiset...?

Baarikaapin yläpuolella on edesmenneen tätini maalaama pihlajanmarjataulu. Punainen väri toistuu yksityiskohdissa eri puolilla taloa. Sattumalta tai tarkoituksella, en itsekään ole enää varma.

Tältä näyttää siis maalaistalon "kakkossydän". Tänä iltana pöytään katetaan arkilautaset, illan menussa on paistettua kanaa Casa Vivan tapaan, eli kokonainen broileri paloitellaan ja paistetaan pannulla kokonaisten valkosipulinkynsien kera. Eipä siihen oliiviöljytilkan ja suolan lisäksi muuta tarvita.

P.S. Olohuoneen toista puolikasta eli oleiluosiota esittelen tuonnempana. Mietinnässä on uusi järjestys talveksi, ja sohvatyynyille uusia päällisiä.

Oma minimuseo

Casa Viva on aikoinaan ollut viinitila, ja sitä perua taloon tullessamme löytyi mm. viiniprässi ja puolentusinaa tammitynnyriä, aika madonsyömiä tosin. Tilalla on tehty vinho verdeä, jonka nimi ei viittaa vihreään väriin (verde on suomeksi vihreä) vaan siihen, että viini on nuorta, kypsyttämätöntä. Vinho verdeä on siis sekä valkoista, punaista että roséta, ja parhaimmillaan se on kevyt, raikas kesäviini.

Viiniköynnökset on hävitetty tilalta jo aikaa sitten, mutta joitakin pieniä tarvekaluja ja vanhoja työkaluja vinteiltä löytyi. Putsasimme pölyt niistä ja asettelimme ne pieneksi kokoelmaksi autokatokseen. Nyt meillä on ihan oma, talon historiaan liittyvä minimuseo. Tervetuloa virtuaalikierrokselle!








Vanhojen sahojen puukahvat ovat taatusti ergonomisesti muotoillut ja huolella hiotut. 

Vanhoja sirppejä ei laitettu "museoon". Ne ovat yhä ahkerassa käytössä.

Korkitusvekotin, poria ja rautapainoja.

Tavarat on aseteltu vanhalle lankulle, tietenkin. Lastulevy ei oikein tähän kohtaan sopisi.









Ruosteisia kettinkejä, siivilä ja jotain joiden käyttötarkoituksesta minulla ei ole hajuakaan... toinen näyttää vähän leipälapiolta.



Seinälle on ripustettu pari länkeä ja moottorisahan edeltäjä. Ruukkukasveja on joka paikassa, ja ilta-aurinko tavoittaa ne katoksenkin alta.

Pari isoa viinipulloa eivät ole oikeasti vanhoja. Ne vanhat ovat varmassa tallessa olohuoneessa (katso tästä!).


Sisäpihan puolella riittää vielä tekemistä, mutta olen luopunut siitä ajatuksesta, että ison katosalueen alle laittaisi oleskelutilan. Toimivalla maatilalla sille tilalle on muutakin käyttöä. Mutta saisikohan tuonne seinustalle, passionhedelmäköynnösten alle tuumiskelupaikan sitten kun ne vähän tästä kasvavat ja tuuheutuvat...? Palmu (jätti-jukka?) uhkaa muuten painovoimaa, kallistelee, kallistelee, mutta ei vielä ole keikahtanut kumoon.



P.S. Yhden pihaportin pieleen on tulossa kivipuutarha mehikasveineen. Vielä tarvitsisi muutamankymmentä pientä sileää rantakiveä...

Sisäänkäynnin pikainen facelift

Ennen...

 Casa Vivassa kuljetaan sisälle ja ulos useimmiten sisäpihan puolella olevan keittiön oven kautta. Siinä laitetaan rukkaset käteen tai jemmaan, vaihdetaan jalkaan työkengät tai tohvelit, ja niin poispäin. Keittiön oven vieressä on rappuset vintille, ja kuten kaikille vaakapinnoille, myös portaille tuppaa kertymään kaikkea asiallista ja asiatonta tavaraa. Huokaus.

Pistin yhtenä päivänä toimeksi, raivasin rappuset, pesaisin ne ja järjestin tarpeelliset tavarat uudelleen niin, että vintillekin pääsee kulkemaan. Meillä kun on juomavesikanisterit siellä säilössä.

Katsotaan taas kuvia: 

Ou nou, tavaraa ja muuta sälää, pyssykin pulujen pelottelemiseen. Rikkaruohoämpärikin voisi olla jossain sivummalla.

Jälkeen. 

Pari kukkaa portaiden pieleen, ja johan näyttää naisen silmissä kivemmalta. Maalata tietysti pitäisi, mutta kun maalattavaa pintaa on "jokunen" neliö, niin se tehdään sitten joskus kaikki kerralla.





Tarpeellisia tavaroita karhunpääkoristeisessa kulhossa, jonka ostin eurokaupasta. Tietenkin eurolla. Fiskarsin saksia käytetään puutarhassa pikkunipsimiseen.




Lisää tilpehööriä mahtuu tassujalkaiseen metallikulhoon, joka on ostos antiikkimarkkinoilta. Kävisihän se suojaruukuksi kukillekin, ja juuri mittailtiin saisiko siitä viininjäähdyttimen...


Riikinkukkokoristeinen emalikulho toimittaa koirien vesiastian virkaa. Se on tosin niin pieni, että useamman kerran päivässä saa täytellä. Onneksi on hana vieressä. Kulho on kirpputoriostos Suomesta.

 

P.S. Kun maatilalla ollaan niin arvata saattaa, etteivät portaat kauaa järjestyksessä pysy. Ei se mitään. Hyväksytään se. Ei kaiken tarvitse olla tip top, pääasia että välillä pyritään siihen edes hetken ajaksi.

Vaarin vanha peililipasto

Peililipasto yhdessä yläkerran
makuuhuoneista.

Viimeisen Suomesta tulleen muuttokuorman mukana tuli peililipasto, jonka isoisäni osti huutokaupasta joskus 40-luvulla. Lipastolla on ikää siis reippaasti yli 70 vuotta. Se oli lapsuudenkodissani, ja siirtyi myöhemmässä vaiheessa isältäni minulle.

Lipasto on alun perin ollut ulkopuolelta ruskeaksi maalattu tai petsattu, sittemmin se oli maalattu valkoiseksi. Maalit on aikoinaan poistettu lipeällä ja sen jälkeen lipasto oli käsitelty mehiläisvahalla. Sen seitsemänkymmentä ja risat vuotta lipasto säilyi hyvin Suomen olosuhteissa, mutta Portugalin kosteassa ilmastossa puu täytyy suojata. Mietin maalaamista, mutta vahanpoisto ei houkutellut, ei työmääränsä eikä käytettävien kemikaalien vuoksi.

Kokeilin pienelle alueelle seetripuuöljyä, ja se elävöitti kuivaa puupintaa kummasti. Niinpä levittelin koko lipaston ulkopinnoille öljyä pehmeällä rätillä puun syiden mukaisesti hieroen, sisäpuolen käsittelin mehiläisvahaa sisältävällä huonekaluvahalla, jota toin Espanjan matkalta.

Katsotaanpa taas kuvien kera:

Vasen puoli käsitelty seetriöljyllä, oikea puoli vielä käsittelemättä. Eron huomaa, eikö vaan?













Lipastosta tuli lämpimänsävyinen. Puu on oletettavasti koivua.

Syksyllä lipasto saa vielä uuden öljykäsittelyn, jotta se selviää kostean talven haasteista.



Ovikoristeessa näkyy vielä ripaus valkoista maalia. Ei haittaa - elämän kerrokset saavatkin näkyä.








Alkuperäinen, fasettihiottu peili on selvinnyt ehjänä kaikista muutoista ja myllerryksistä. Kaukaa katsottuna se vääristää peilaajansa kuvaa - pikkutyttönä huvittelinkin pitkillä ja pätkillä peilikuvillani.

Pelargonia kestää muuten leikkokukkanakin monta päivää.







Reilut puoli pikkupulloa seetripuuöljyä riitti niin peililipaston kuin puutarhakaluston käsittelyyn. Se maksoi eurokaupassa tasan euron. Tulen käyttämään sitä Casa Vivassa muidenkin puupintojen suojaamiseen ennen talvea.


P.S. Suomessa juhannus on jo vietetty, mutta Portugalissa São Joãon juhlia vietetään vasta huomenna. Heti aamulla lähdemme Isännän kanssa sardiineja ostamaan, illalla niitä grillataan....

Kiinalainen nurkka

Kerroin muutama viikko sitten vintiltä löytyneestä vanhasta lipastosta. Eräs lukija kirjoitti arvelevansa sen edustavan art nouveau eli jugend-tyyliä. Kiitos tiedosta!

Nyt olisi haussa alkuperäarvailu kuvan puuarkulle. Ostin sen helsinkiläisestä huutokaupasta vuosia sitten, ja vaikka kansi on kulahtanut, on arkussa omanlaistaan kauneutta erityisesti puuleikkausten ansiosta.

Mielestäni arkussa on jotenkin itämaista henkäystä, siksi se Casa Vivassa saikin seurakseen antiikkimarkkinoilta ostetun patsaan (tuskin antiikkia), vanhan kiinalaisruukun sekä lakatun puurasian, joka on kirpputoriostos Suomesta.

Näillä aineksilla Casa Vivaan saatiin pieni kiinalainen nurkkaus.

P.S. Naftaliininhajuisessa arkussa on säilössä mm. toistaiseksi tarpeettomia lampunvarjostimia.

Rasia kätkee sisälleen avaimen, joka ei tosin sovi lukkoon.

Polvistunut kiinalainen pitelee
orkideaa (oman puutarhan kukka).

Yksityiskohta ruukusta. 

Arkku sointuu väritykseltään välioviin ja ikkunaluukkuihin.

Baarikaapin ryhtiliike

Riihimäen Lasin vihreä
maljakko on mummolan
perintöä, sen seuralaiset
hankittu kirpputoreilta.

Casa Vivan ison olohuoneen nurkassa, jättimäisen astiakaapin katveessa nökötti vanha, vanha baarikaappi kuin anteeksipyydellen olemassaoloaan. Ei sillä ollut muuta virkaa kuin kerätä pinnoilleen pölyä ja sekalaista tavaraa ja toimia Emännän kotiviilin tekeytymispaikkana. Kukaan ei sitä huomannut, kukaan ei sitä tarvinnut. Joskus Emäntä oli Isännälle ehdottanut, että siirretään kaappi keittiöön. ”Baarikaapin paikka on olohuoneessa”, jyrähti Isäntä äänensävyllä, joka ei jättänyt neuvotteluvaraa.  

Porto Monge -portviini
kyläkaupasta, uushopeinen
tarjotin suomalaiselta kirppu-
torilta. Saa pitää patinansa.

Eräänä keväisen kauniina päivänä Emäntä päätti, että nyt kaapin paikkaa vaihdetaan. Hän vetäisi pitkin seinää olleen kaapin enemmän olohuoneeseen päin, kulmittain huoneen nurkkaan. Kiillotti vielä kaapin huonekaluvahalla. Vanha baarikaappi ikään kuin oikaisi ryhtinsä ja nosti päänsä ylpeänä pystyyn kuin sanoen: ”Minä olen tämän paikan arvoinen.”

Muurlan lasitehtaan kulho on
jotenkin 70-lukuinen.
Rippilahja tädiltä perheineen.

Toisen lattialla olleista vanhoista, vihreistä bagaço-pulloista (kotipolttoinen viina) Emäntä nosti pöydälle. Isompi, kiikkerämpi, sai jäädä lattialle. Kaapin alatasolle sijoiteltiin vanhaa suomalaista lasia, pöytätasolle viinapullon viereen portviinipullo ja pari lasia, sillä Emäntä ja Isäntä joskus iltaisin ottavat lasillisen portviiniä katsoessaan taivaskanavilta Midsomerin murhia.

Heiluriovi paljastaa valtavan viinivalikoiman.
Puolitäydessä bagaço-pullossakin on vain vettä. 
Kukaan ei tiedä miksi.

Kulmittain sijoitettu baarikaappi ei enää häpeile nurkassa vaan on paikkansa ansainnut. Nyt se elelee onnellisena maalaistalossa, Casa Vivassa.

Sen pituinen se. 

Vinttilöytöjä, osa 2

Metallikulho on löytö antiikkimarkkinoilta ja
kätkee sisälleen eucalyptys-pastilleja.

Maalaistalojen vinteiltä voi löytyä pieniä aarteita. Muutama viikko sitten kerroin pienestä pulunkakan peittämästä pöydästä, josta Isäntä taikoi siistin yöpöydän. Samaiselta vintiltä löytyi – puolentusinan viinitynnyrin ja tuolin sekä pottatuolin ja parin bideen lisäksi – uhkea puulipasto, joka nimensä mukaisesti on puuta. Siinä ei siis ole lastunhiventäkään, ei edes takalevyssä. Tyylilajiksi veikkaisin jotain goottilaisuuteen viittavaa, vai mitä mieltä olette jaloista? Toinen niistä oli muuten irronnut, ja löytyi pienellä kaivamisella vinttiroinan seasta. 

Päädyimme maalaamaan myös laatikoiden
koristekaiverretut kulmat valkoisiksi. 

Kynttiläalustalla pieniä rantakiviä.
Pentikin keramiikkavati on Suomen
tuliainen tädeiltä. 

Tovin aikaa kiertolaisena ollut Tiffany-
valaisin löysi paikan lipaston päältä.

Pulut olivat vierailleet tälläkin huonekalulla, mutta Isäntä pisti hihat heilumaan, putsasi tummanpuhuvan lipaston ja maalasi sen hohtavan valkoiseksi päältä ja lakkasi laatikot. Näin se kestää talven kosteutta paremmin. Saimme lipastosta makuuhuoneeseen oivan säilytyspaikan sukille, alusvaatteille ynnä muille vaateparsille. 

Lukot toimivat ja avainkin löytyi!

P.S. Muista tykätä Casa Vivasta facebookissa! Kun 100 tykkääjää tulee täyteen, luvassa on Mahtava Kierrätysidea viinipullonkorkeista. Mitä se on, ei minulla vielä ole aavistustakaan, mutta kauneimmat timantit hiotaan pienen paineen alla...