Haltioituneet jalat Heavenly Feet -tohveleissa

Tohvelikokeiluni jatkuvat. Kesäiset, puuvillasta virkatut Happy Feet -tohvelit ja mattolangasta virkatut superlämpimät Hot Feet -tohvelit saivat nyt seuraa Heavenly Feet -tohveleista. Ne on virkattu suoraan pohjalliseen kaksinkertaisesta Novitan Rose Mohair -langasta 4,5 mm koukulla. Toisin kuin edeltäjissään, näihin tohveleihin en virkannut sisään tukilankaa.

Katsotaanpa vähän tarkemmin.



Leikkasin nahkapohjallisen (näin pakkauksessa väitettiin materiaalin olevan, mutta rohkenen epäillä) sopivan kokoiseksi, ja siihen vielä lisävahvuutta antavan palan huopakangasta.

Ompelin reunan ympäri terävällä parsinneulalla huolittelupistoja (parempikin nimi varmaan on olemassa). Jostain syystä, jota en itsekään ymmärrä, käytin tässä nyt mustaa lankaa. Ei ole niin millin päälle, tulevatko pistot samalle etäisyydelle toisistaan.


Seuraavaksi virkkasin huolittelupistojen läpi kiinteitä silmukoita pohjan ympäri. Tämän jälkeen virkkasin lisäpohjan: aluksi 30 ketjusilmukkaa, sitten soikulaisen palan kunnes se oli pohjallisen kanssa samankokoinen. Jalan kärkeen virkkasin pari kierrosta enemmän kuin pohjaan.

Sitten virkkasin palat yhteen, väliin laitoin vielä lisäeristeeksi vanhasta kuumavesipullosta leikatun kumiläpyskän.

Pohjan ympärille pari kierrosta kiinteitä silmukoita, sen jälkeen kantaosan reunaan piilosilmukoita vahvikkeeksi ja etuosaan vielä pari kierrosta antamaan lisäkorkeutta.

Päälliosan virkkasin kärjestä lähtien. Aluksi oli 9 silmukkaa, siitä vähitellen lisäsin niitä kunnes lopuksi silmukoita oli noin 20. Siirryttäessä kierrokselta toiselle kiinnitin päälliosan reunaan kahdella kiinteällä silmukalla. Työtä kääntäessä ei virkata ketjusilmukoita (ks. Happy Feet).

Ei ole pohjasta niin nätti, mutta kukapa sitä pohjaa kurkistelisi.

Kuvausalustana jälleen Salli, Jalkapalli.

Koristeista tykkäävä voisi lisätä virkatut kukkaset, nappeja tai tupsuja. Minä tykkään yksinkertaisesta, joten minulle nämä passaavat hyvin näin. On lämpimät ja siistit, oikeat sunnuntaitohvelit, sillä Hot Feetit ovat jo täynnään koirankarvaa ja kaikkea muuta lattioilta mukaan tarttunutta.

P.S. Telkkarissa kerrottiin juuri, että Portugalissa vuoden vaihtumiseen monet valmistautuvat mm. uusilla alusvaatteilla, ja eri värivalinnoilla viestitään erilaisia toiveita. Sininen on nyt suosituin väri. No, olkoon minun satsaukseni nyt tänä vuonna nämä kauniin siniset tohvelit.

Ensi vuonna tiedossa uusia ja vanhoja kujeita, oikein Onnellista Vuotta 2016 kaikille lukijoille!

Farapo velho eli rättiruokaa

Kananmuna lisätty, vielä pitää jatkaa hauduttamista.

Kuten tuli jo mainittua, Portugalissa syödään aattoiltana perinteisesti turskaa ja vihanneksia, yleensä keitettyinä. Lautaselle laitetaan niin keitettyjä perunoita kuin grelos, nauriinvarsia ja pencas-lajin kaalia. Siitä mitä jää yli tehdään yleensä joulupäivänä eräänlaista pyttipannua, farapo velho (laus. faraapu velju) eli vanha rätti. Jotkut tykkäävät tästä tähderuuasta jopa enemmän kuin itse alkuperäisestä. Niin minäkin.

Näin tehdään Farapo velho eli turskapyttis: 

1 sipuli silputtuna

Maisemalautasilla ikää noin 50 vuotta.
Maljakossa pilkistelee kaktuksen kukka. 

1-2 valkosipulinkynttä silputtuna
pari porkkanaa, miel. keitettyinä
pari reilua lorausta oliiviöljyä
1 muna
pippuria, jauhettua kuminaa
jouluruuan tähteet
oliiveja koristeluun

Kuullota sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä isossa paistinpannussa. Lisää porkkanat ja ruodoista ja nahasta puhdistettu turska sekä aattoillan vihannestähteet. Isompia paloja voi vähän pieniä jos siltä tuntuu. Pyörittele ruokaa ahkerasti pannulla niin, että se kuumenee kunnolla ja muhenee samalla. Lisää kananmuna ja jatka kypsentämistä. Mausta pippurilla ja jauhetulla kuminalla. Suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä. Kanna kuuma pannu pöytään, tarjoile ja koristele annokset oliiveilla. Siinäpä se.

P.S. Tänään tuli valmiiksi suorastaan taivaalliset tohvelit. Niistä lisää ensi viikolla.


Näitkö jo nämä? 


Caldeirada de lulas eli mustekalapata

Lumikki ja seitsemän pientä käsityötä

Monivärisiä sisustuskoreja

Portugalilainen torikori

Ulkoluodon leipä ja ylikypsä kinkku

Casa Vivassa nautittiin aattoiltana perinteistä portugalilaista jouluruokaa, eli keitettyä turskaa vihannesten kera. Jälkiruuaksi oli aletriaa (nuudelimaisesta pastasta, maidosta ja munankeltuaisista tehty vanukasmainen herkku), rabanadas-leipiä (portugalilainen versio köyhistä ritareista), kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä ja Bolo Rei -kakkua (vähän pullamainen taikina, täytetty kuivatuilla ja/tai sokeroiduilla hedelmillä ja pähkinöillä), joka oli ainoa ostettu leivonnainen. Katsotaan joskus miten herkut tehdään kotikeittiössä. Munia kului, mutta onneksi kanat ovat olleet ahkeria.

Joulupäivänä oli vuorossa sovellettu suomalainen jouluateria. Alkuviikosta ostimme kolmen kilon potkallisen kinkun, jossa oli kamarakin tallella. Levittelin siihen suolaa ja lykkäsin jääkaappiin. Joulupäivän aamuna hipsin keittiöön laittamaan kinkun paistopussiin ja uuniin. Aluksi lämpöä 175 astetta, vähän myöhemmin laskin sen 150 asteeseen ja sitten vielä 125 asteeseen. Kinkku sai olla uunissa nelisen tuntia, ja paistomittari näytti lopulta 100 astetta. Ai että tuliko kuiva? No ei tullut. Poistin kamaran ja sen alta paljastui mehevä, maukas kinkku, joka suorastaan hajosi käsiin kun haarukalla vähän sohaisi. Se oli juuri sopivan suolainenkin. Joulupäivänä sitä syötiin lämpimänä, mutta minulle se maistuu myös kylmänä leivän päällä.

Alkuviikosta leivoin saaristolaisleipiä (katso ohje tästä!), mutta kiireessä unohtui yksi aika oleellinen raaka-aine: kaljamaltaat. Ei hätää! Leivästä tuli silti todella maukasta, ja itse asiassa ilman maltaita se on massulle paljon hellempää. Se tarkoittaa sitä, että sitä voi huoletta syödä enemmänkin kuin pari viipaletta päivässä. Ja kyllä sitä onkin syöty! Ristitään tämä versio saaristolaisleivästä nyt sitten vaikka Ulkoluodon leiväksi.

P.S. Nyt kun keksin, että kameliat kestävät maljakossa parisen päivää, tulee niitä haettua hedelmätarhalta. Vanhan kristallimaljakon ympärille on kääräisty joulun ajaksi pala säkkikangasta.

Lumikki ja seitsemän pientä käsityötä

Huh, Casa Vivan tonttu Emäntä tarvitsee kohta sormienoikaisijaa, sillä neulottu on sormet mutkalla ja vähän virkattukin. Katsotaanpa mitä on saatu aikaan...

Lumikki-sukissa on etuosassa yksinkertainen pitsineule, joka on mukaeltu pitsineuletakin mallineuleesta. Lanka on pehmoista villaa, jota olen ostanut lähikaupungin lankakaupasta jo vyyhtitolkulla. Ja haen muuten huomenna lisää.

Kuvausalustana Salli, Jalkapalli.

Neuloin samasta langasta yksinkertaiset lenkkilapaset. Olisi ollut kiva tehdä kirjoneulelapaset, mutta ajanpuutteen vuoksi oli pakko vähän oikaista. Ehkä nämä saavat vielä kuitenkin seuraa vähän isommista päällilapasista, sillä kaksinkertaisinahan lapaset lämmittävät eniten.

Lapasilla ei Portugalissa ole juuri käyttöä, joten nämä, kuten sukatkin, pääsivät pukinkonttiin.








Pari virkattua pikkupussukkaa ovat saaneet koristeraidan pörrölangasta. Näitä ei ole virkattu vetoketjusta lähtien, vaan aloitettu pohjasta soikeana spiraalina, ja lopuksi ylipitkä vetoketju on ommeltu kiinni ja katkaistu.

Pinkin pussukan kanssa tuli todettua, ettei metallinen vetoketju oikein sovi tähän tarkoitukseen.

Maljakossa kamelioita hedelmätarhan isosta kameliapuusta. Se kukkii valtavasti nyt talvella. Kovin montaa päivää kukat eivät maljakossa kestä, mutta ei se mitään, niitä voi hakea lisää.

Laventelipussit on ommeltu ystävältä saadusta jämäkankaasta, joka on ohuen ohutta puuvillaa. Pussit suljetaan organza-nauhalla.

Casa Vivan parikesäinen laventelipensas tuotti kukintoja vajaan litran verran. Parin vuoden kuluttua odotettavissa on moninkertainen sato, sillä laventelia on lisätty pistokkaista.







Damaskit pienelle ballerinalle on neulottu silmät ristissä sileänä neuleena ilman resoria, mutta yläreunassa on reikärivi organza-nauhaa varten. Lanka on pehmeää akryyliä, joka on saatu ballerinan isoäidiltä.



Pikkupojan sukat ovat puhdasta villaa. Harmaa raita kärjessä rikkoo vihreiden raitojen monotonisuutta.





Casa Vivan pääovea koristaa yksinkertainen sydänkranssi. Sisuksena on kaksinkertainen kierros vahvaa rautalankaa ja paksua köyttä, päälle on pyöritelty huopasuikaleita. Vielä kieputettu punaista helminauhaa, joka on takapuolella ommeltu kiinni huopaan muutamalla pistolla. Rusetti ja ripustuslenkki paljettikoristeista organza-nauhaa. Pikkaisen vielä kultakimallusta pintaan, kiinnitys hiuslakalla. Saas nähdä kestääkö sateet.

Huopasuikaleet on leikattu kankaasta, joka edellisessä asunnossani oli pöytäliinan alla antamassa vähän lämpöeristystä kivipöytään. Nyt sitä ei ole tarvittu siihen tarkoitukseen, joten huopa pääsee pikkuhiljaa uusiokäyttöön.

"Onks tää mulle?"

Kysäisin Isännältä, että mitä kranssiin vielä laittaisi, ja hän tuumi, että tarvitseeko siihen mitään lisätä. Yksinkertainen on kaunista.

EDIT eli lisätty jälkeenpäin: Oli ihan unohtua. Pikku "Robin" sai peitteen ylijäämälangoista virkatusta jättikokoisesta isoäidinruudusta. Vanha fleece-peitto on pureskeltu rei'ille, mutta tähän ei ole hampailla tartuttu.

P.S. Huomenna olisi hyvä käydä ostamassa pieni kinkku. Aattona syömme portugalilaista jouluruokaa, joulupäivänä suppean version suomalaisesta. Saaristolaisleipä (katso resepti!) on uunissa ja kohta taidan lämmittää vähän glögiä (katso resepti!). Mukavaa joulun odotusta!

Sataa sydämiä

Hopeanauhaa tarvitaan lisää.
Tai otetaan se kokonaan pois ja
tehdään lisää sydänsadetta. 

Joulu on hiipiä hipsimässä Casa Vivaankin, vaikka tänäänkin saimme nauttia kesäisen lämpimästä päivästä. Vihreä joulu ei haittaa ollenkaan, se jopa kuuluu asiaan. Sain sukkaurakkani eilen päätökseen ja paketit matkaan kohti Suomea. Nyt olen ymmälläni mitä seuraavaksi neulon.

Sitä miettiessä on hyvä laitella joulukoristeita ja tehdä niitä lisää. Isäntä haki joulupuun omasta metsästä. Pinjamänty kasvaa hitaasti, joten pitää tarkkaan valita minkä puun raaskii kaataa. Tästä oli joku rosmo jo vetäissyt latvan, ja puu oli alkanut kasvattamaan kolmea uutta latvaa. Yksi niistä meillä on tänä jouluna, toinen toivottavasti säilyy metsässä ensi jouluun asti. Minulle on tärkeintä, että joulupuu on aito. Vaikka siinä olisi sitten vain pari hassua harvaa oksaa!

Pinjassa on se hyvä puoli, että sen neulaset eivät varise. Eikä sitä tarvitse kastella. Sen kun tökkää puun sopivaan astiaan - tässä tapauksessa leijonanpääkoristeinen sateenvarjoteline - ja suoristaa sen. Tarvittaessa astian voi täyttää hiekalla. Joulun jälkeen neulaset ovat vielä ihan vihreitä, ja kaikki tallella. Siis ne, joita koirat eivät ole nyhtäneet pureskeltavakseen.

Ystävän lämmin sydän. 

Poika koristeli kuusen, ripusteli siihen pallot ja huopakankaasta leikatut sydämet sydänsateeksi. Laitteli pienet tuikkivat valot, sillä kynttilöitä ei näille oksille mahdu.

Sataa sydämiä...

Kuuseen ripustettiin myös ystävän joulukorttien mukana vuosien mittaan tulleet virkatut koristeet ja mieltä lämmittävä huopasydän.
















Joulukoristeita on toki muuallakin. Myös pellonpuoleisessa olohuoneen ikkunassa "sataa" vanulla täytettyjä huopasydämiä, kadunpuolella ystävän virkkaamat lumihiutaleet.

Jos Casa Vivassa tontut kurkkivat ikkunoista sisään, ne näkevät lankajoulupukin kurkkimassa ikkunasta ulos. Pukki on tullut Suomesta joulupaketin mukana.

Vielä on joulukoristeita jemmassa, laittelen niitä esille siivouksen edetessä. Suomessa asuessani laittelin joulukoristeet vasta joulusiivouksen jälkeen, aatonaattona tai aattona. Nyt voinen olla tyytyväinen siihen, että olen kerrankin ajoissa liikkeellä. No, paitsi että ison talon joulusiivous on vielä vähän vaiheessa...

P.S. Lankahässäkkäpallojen kuivuminen kestää... niitä odotellessa tuli tehtyä etuoveen joulukranssi. Siitä vähäsen seuraavaksi.

Sydän rutussa

Tulin ostaneeksi hiukan huonoa muotoiluvaahtoa. Halpaa se oli tietty, mutta ei siitä juuri ole hiuskuontalon asettelemiseen. Piti siis keksiä sille jotain muuta käyttöä.

Muistin nähneeni jossain ohjevideon hauskaan langasta tehtyyn lampunvarjostimeen. Aikamoisen sottaista puuhaa se vaan näytti olevan, kun liimaan kastettua lankaa kieriteltiin pallon ympärille. There must be a better way, ajattelin silloin.

Sitten sain idean. Otetaan ilmapallo, levitetään siihen muotoiluvaahtoa ja pyöritellään ympärille kuivaa lankaa. Katsotaanpa miten sitten kävi...








Muotoiluvaahdon levitys sydämen muotoiseen ilmapalloon. Näyttää ihan partavaahdolta, mutta toivon mukaan tämä sisältää sen verran kiinnitysainetta, että pallon ympärille saa leviteltyä puuvillalankaa ja että se pysyykin siinä.

Kyllä, muotoiluvaahto auttaa pitämään langan paikoillaan. Joten kuten. Vaahto haihtuu aika nopeasti, mutta sitä voi lisätä pitkin matkaa. Huom. kyllä tässäkin saa itsensä sotattua, mutta muotoiluvaahto on paljon helpompi pestä pois kuin liima.

Pyörittelin lankaa tiheäksi hässäkäksi toivoen samalla sydämeni pohjasta, ettei ilmapallosydän puhkea. Sitten levitin langoille maalipensselillä reilusti liima-vesiseosta ja laitoin sydämen kuivumaan purkin päälle. Liiman kuivuttua käänsin koko hoidon ja levitin seosta vielä toiselle puolelle. Voisi sen varmaan tehdä kerrallakin valmiiksi.

Huom. tässä vaiheessa ilmapallo on vielä pullea ja sydän muhkea.







Ups. Taisin tehdä liian vahvan liimaseoksen. Se on nyt kuivunut, mutta jätti valkoiset "rähmät".

Lisäksi pallosta alkoi kesken kuivumisen valua hiljalleen ilmat pihalle. Se veti sydäntä ruttuun. Äääh! Ei tässä näin pitänyt käydä.

Eipäs lannistuta. Liiman kuivuttua kunnolla puhkaisin pallon, ja se kutistui pikku mytyksi, jonka ongin virkkuukoukulla pois sopivasta raosta.

Ei auttanut muuta kuin spraymaalata sydän punaiseksi. Pari maalauskerrosta ja johan lähti sydän sykkimään! Pieni ruttuisuuskaan ei haittaa yhtään, päinvastoin, se antaa sydämelle sopivasti rosoisuutta.

Isäntä ehdotti, että ripustetaan sydän yhteen alakerran ikkunoista, niin ohikulkijatkin näkevät sen. Tämän voinee tulkita siten, että ruttusydän sai hyväksynnän!

P.S. Ensi kerralla koristellaan kotia lisää jouluasuun. Lankahässäköitäkin on luvassa lisää tuonnempana.





Vielä ehtii jouluksi: 



Sisustuskori ommellen










Tossukat isoäidinneliöistä




Nougat-konvehteja itselle tai lahjaksi

Ulkoseinäremontti, osa 1

Viimeinen kuva ennen purkuhommia. 

Portugalissa on perinteisesti ollut varsin yleistä päällystää talojen ulkoseinät kaakeleilla. Kaakeleissa värit ja kuviot kukoistavat. Kuvioissa huomaa kaakelimuodin muutokset - milloin on ollut koristeellisia kukkia, milloin geometrisiä pyörylöitä ja neliöitä, milloin vahvoja, hehkuvia värejä. Olen valokuvannut kaakeliseiniä ympäri maan, enkä väsy ihastelemaan niiden monipuolisuutta. Ne ovat yksinkertaisesti vain niin kauniita.

Ylärajaan päästäkseen piti tehdä jatkotikkaat.
Hiukan hirvitti. 

Casa Vivassakin on kolme kaakeloitua seinää. Tai siis oli. Pari vuotta sitten myrsky tiputti yhdestä seinästä muutaman kaakelin, ja hiljalleen ruma aukko suureni. Muutama päivä sitten Isäntä alkoi katsomaan missä kunnossa seinä on kaakelien alla. Ei hyvässä. Vuosien mittaan kosteus on päässyt luikertelemaan kaakelien ja ohuen maalipinnan alle ja sieltä kiviseinän rakoihin, jotka on tiivistetty senaikaiseen tapaan pikkukivillä ja maalla. Kosteutta on tunkenut läpi myös sisätiloihin. Ei kiva. Ainoastaan kadun puoleisessa pitkällä seinässä kaakelit ovat yhä hyvässä kunnossa.

Kaakelisilppua tuli säkkikaupalla. Osa on
tallessa mosaiikkitöitä varten. 

Isäntä, jolla on aikalailla ruista ranteessa, on nyt ripeästi naputellut kaakeleita irti, jotta seinät pääsevät kuivumaan. Ne saavat kuivua rauhassa yli ensi kesän, sitten pinta tasoitetaan ja siihen vedellään kosteuseristys ja lopuksi maalataan. Keltainen, murrettu sellainen, on meillä mielessä.

Kadun toisella puolella maalattiin uusiksi rakennettua taloa (vain kadunpuoleinen seinä on vanhaa) tänään tummanharmaaksi. Kunhan rakennustyöt saadaan päätökseen, mennään sinne katsomaan miltä portugalilainen uudisrakennus näyttää. Otan kameran mukaan.

Navetan seinää vasten kasvaa tällaisia kukkia,
kuin soihtuja. 

P.S. Minulla tulee sukat jo korvista ulos! Vielä yhdet neulon, korkeintaan kahdet. Sitten on mekon vuoro.









Vilkaise näitäkin! 


Oma minimuseo






Orkideoissa on jo ensimmäiset nuput! Viime vuoden kukkaloistoa näet tästä.



Näitä laitamme melkein joka viikko: pataniscas de bacalhau

Miten lehmä päätyi ikeen alle? (sohvapöytä vanhasta ja tosi vanhasta tavarasta)

Lehmä ikeen alla. 

Tullessamme Casa Vivaan pihakatoksen alta löytyi jo parempia aikoja taakseen jättänyt lasikantinen ruokapöytä. Ruostuneiden metallijalkojen päällä lepäili ruskeaa lasia oleva ovaali kansi. Sanoin Isännälle, että tuosta tehdään sohvapöytä. Pitää vaan keksiä sille jokin jalusta.

Aika kului, maalailimme taloa sisäpuolelta, valmistelimme muuttoa. Lasipöytä nökötti pihakatoksen alla, ja aina heitimme ilmaan ajatuksia jalustasta. Tiiliä? Kivipaasi? Ruukkuja? Äh.

Eräänä päivänä, jo muuton jälkeen, Isäntä palasi kotiin ja kaivoi auton takakontista vanhan ikeen. Siis sellaisen, jota ammoisina aikoina härät ovat vetäneet pellolla maanmuokkaustarkoituksessa. Aluksi se tuntui matalalta, mutta eikös matalat sohvapöydät ole muotia? Mittasimme lasikantta, sillä aluksi se näytti liian isolta. Ei ollut. Se oli juuri perfeito, täydellinen.

Kuparinen malja antiikkimarkkinoilta, joululiina ystävän
tekemä. Valkoiset kallat poimittu pellonlaidalta.

Ikeen rautaosista hiottiin pois irtilähtevä ruoste ja ne maalattiin mustiksi. Olisi ollut kiva jättää ne rustiikin ruosteisiksi, mutta tässä ilmastossa ne hapertuisivat aika pian ja sotkisivat lattiaa siinä sivussa. Puutoukan reikiä täynnään oleva puukehikko myrkytettiin ja lakattiin kiiltävällä lakalla kolmeen kertaan. Vanha puu imaisi sitä aika reippaasti. Vanha maataloustyökalu kannettiin olohuoneeseen ja putsattu lasikansi sen päälle. Näin saimme sohvapöydän.

Niin se lehmä? Suomen muuttotavaroideni mukana tuli lehmäntalja, jonka ostin Kodin Ykkösestä jo vuosia sitten. Isäntä suhtautui siihen aluksi epäilevästi, sillä tällä maatilalla naudat ovat ulkona laitumella, eivät olohuoneessa. Talja sopii kuitenkin hyvin ikeen alle, ja sillä on yksi lyömätön etu: se on tosi helppo putsata koirankarvoista ja muista roskista.

P.S. Joulukuu ja jostain kummasta kumpuaa halu tehdä punaisia sydämiä... ensimmäinen meni ruttuun, mutta kelpaa se sellaisenakin. Katsotaan sitä kunhan se kuivahtaa.


Mitä muuta olemme saaneet aikaan?


Vintiltä pelastettu lipasto






Pyyhetelineet vanhoista tikkaista




Mandariinit alkavat taas kypsyä: mandariiniriisi

Anjo-huivi

Ostin jokin aika sitten lähikaupungin lankakaupasta mohairlankaa á 1,50 kerä, tarkoituksena neuloa helppo hartiahuivi hartioita lämmittämään. Se olikin tosihelppo tehdä, ja huivi valmistui siinä sivussa kun kävin läpi ja korjailin erästä tekstiä. Alun perin tarkoituksena oli käyttää kahta väriä, ja tavallaan se toteutuikin: päättelykerroksen neuloin eri värillä. Tulin nimittäin lopulta siihen tulokseen, ettei raidat tähän malliin ja väriin sovi.




Näin tehdään helppo mohairhuivi: 

Tarvikkeet: ainakin 4 kerää mohairlankaa + lankaa reunan päättelyyn
pyöröpuikot langan mukaan (tässä 6 mm puikot)
nappi kiinnittämiseen


Sivureunat: oikealla puolella neulo 2 s oikein takareunoistaan, langankierto, neulo 2 s oikein takareunoistaan. Nurjalla puolella neulo 2 s oikein takareunoistaan, neulo langankierto takareunastaan kiertämättä, neulo 2 s oikein takareunoistaan.

Luo 10 silmukkaa. Neulo ensimmäiset 2 kerrosta ainaoikeaa, mutta aloita lisäykset heti ensimmäisellä kerroksella: neulo 4 reunasilmukkaa, 1 s, langankierto, 1 s, 4 reunasilmukkaa. Nyt silmukoita on yhteensä 13. Käännä työ ja neulo nurja puoli.

Toinen kerros: neulo reunasilmukat, 2 s, langankierto, 1 s, langankierto, 2 s, 4 reunasilmukkaa. Käännä työ ja neulo nurja puoli.

Ennen prässäystä.

Kolmas kerros: Jatka samaan tapaan siten, että keskiosan langankiertojen väliin tulee joka kerroksella 1 s enemmän. Myös reikärivin ja reunasilmukoiden välinen silmukkamäärä lisääntyy (reunasilmukoiden langankierroista). Langankierrot muodostavat eräänlaisen kiilan.

25. kerroksella aloita uusi kiila huivin keskelle.

Neulo niin pitkälle kunnes saat haluamasi kokoisen huivin (tai lanka loppuu, kuten minulla), neulo viimeiset kerrokset ainaoikein ja päättele reuna erivärisellä langalla. Tai samanvärisellä. Prässää reuna varovasti kostean liinan läpi, niin kipristely loppuu.

Tässä huivissa oli lopuksi noin 300 silmukkaa. Joka kerroksella silmukoita tulee aluksi 4 lisää, sitten 6. Jollet pidä reikäriveistä, voit tietenkin kiertää langankierrot silmukoiksi.

Ompele sopivaan kohtaan nappi kiinnittämiseen. Näin huivi pysyy hartioilla kovassakin menossa. Tämä huivi menee joululahjaksi Anopille.

Koska huivi reikäriveineen muistuttaa etäisesti enkelin siipiä, ristin tämän huivin Anjoksi (anjo on portugaliksi enkeli).

P.S. Kunhan joululahjakiireistä selviän, taidan tehdä tällaisen huivin itsellenikin.

Näitkö jo nämä?


Kevyt keeppi












Lohisukat ovat jalassa nytkin












Ratkaisu äkilliseen keskinälkään: sitruuna-kookoskeksit ja kaneli-inkiväärikeksit