Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keitokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keitokset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Aamiainen ulkona - tammikuussa

Kisu paistattelee auringossa traktorin päällä. 

Tällä viikolla minun oli tarkoitus esitellä sinipuuvärjäyksiäni, mutta en saa ladattua kuvia kamerasta tietokoneelle. Pitää siis ottaa uudet kuvat kännykällä ja käsitellä värisävyt oikeamman näköisiksi. Maaliskuussa saan värkit tietokoneosaajalle, joten silloin ongelma hoituu.

Alkuviikosta ilma oli suomeksi sanottuna karmea. Kova puuskittainen tuuli, joka ulvoi ikkunanraoista sisään ja mökäsi ulkona niin, että kissakin säikähti. Ajoittain kaatosadetta. Kylmää kuin vain tammikuussa voi olla, Portugalissa.

Siksi, kun sunnuntaina saimme aurinkoisen aamun, kannoin aamiaistarjottimeni pihan perälle. Ei siellä lämmin ollut enkä löytänyt edes pipoani, mutta lämpimään mohairshaaliin (katsotaan se joskus) kietoutuneena tarkeni kyllä.

Katso täältä lisää koukkuamalla tehdystä teepannun myssystä.

Yksinkertaisen aamiaisen helmi on vitamiinicocktail. Se tehdään näin: 

Vitamiinicoctail (1 annos)

Vitamiineja! 
Kuori ja leikkaa pieniksi paloiksi noin puolikas porkkana. Pilko joukkoon pätkä inkivääriä. Lisää lohkottu mandariini tai appelsiini (poista siemenet). Purista sitruunalohkosta mehu ja tipauta mukaan nokare hunajaa. Itse laitan vielä teelusikallisen karpalorouhetta. Lisää puolisen desilitraa vettä ja hienonna koko hoito tehosekoittimessa. Kaada lasiin ja kumoa tyhjään massuun.

Kiireisenä työaamuna cocktail valmistuu hiukan nopeammin, jos porkkanan ja hedelmän kuorii dellisenä iltana ja laittaa purkkiin jääkaappiin. Inkivääri on pilkottava ja sitruuna puristettava tuoreeltaan.

Investoin pieneen tehosekoittimeen, jossa saa kätevästi tehtyä annoksen kerrallaan ja osien (2 kpl) pesu sujuu kätevästi.

P.S. Tekeillä on superlämpimät villasukat. Lähiaikoina katsotaan millaiset niistä tuli. Jännittää itseänikin, että tuleeko niistä huovutuksen jälkeen sopivan kokoiset.


perjantai 13. syyskuuta 2019

Kotitekoiset raviolit ja tuoretomaattikastike

Innostuin tekemään ravioleja, kun suomalaisporukalla olimme tehneet siperialaisia pelmenejä. Ideahan on molemmissa sama: täytettyjä vehnätaikinapalleroita. Tokihan tuoreravioleja ja tortellineja saa kaupastakin, mutta itse tehdyissä säästyy lisäaineilta ja taikinastakin voi tehdä vähän kevyemmän. Käytän tavallisia kaupan vehnäjauhoja, suomalaisista jauhoista en tiedä riittääkö sitko mutta kokeilemalla selviää.

Raviolien täytteenä on fetajuustoa (ricottaa ei ole niissä kaupoissa missä käyn) ja tuoretta basilikaa. Aterian kruunaa tuoretomaattikastike, joka kuvan tapauksessa on tehty oman puutarhan keltaisista kirsikkatomaateista.

Näin tehdään raviolit Casa Vivan tapaan (kahdelle): 

Taikina
3-3½ dl vehnäjauhoja (käytän siis tavallisia kun durumia ei ole saatavilla)
1 muna
2-3 rkl rasvatonta kreikkalaista jugurttia
1 tl suolaa

Täyte
1/3 pkt kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa tai fetaa
nippu tuoretta basilikaa
tilkka oliiviöljyä

Tuoretomaattikastike
n. 2-300 g kypsiä tomaatteja paloiteltuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
persiljaa
suolaa, pippuria
ripaus sokeria
oliiviöljyä
tilkka vettä
(chiliä)

Sekoita ensin taikina. Laita kulhoon 3 dl vehnäjauhoja, lisää suola ja muna. Sekoita puukapustalla (voit myös käyttää yleiskonetta taikinakoukulla) ja lisää jugurttia sen verran että taikinaa pystyy työstämään. Siitä pitää tulla kiinteää ja jämäkkää. Jos haluat, voit korvata jugurtin toisella munalla.
Ripottele jauhoja päälle ja laita taikina jääkaappiin tekeytymään.

Valmista sillä välin tomaattikastike. Kuullota valkosipulia kevyesti öljyssä, lisää huuhdotut ja paloitellut tomaatit ja tilkka vettä. Mitkä tahansa tomaatit käyvät kunhan ne ovat kunnolla kypsiä. Myös tölkkitomaatti kelpaa tuoreiden puutteessa. Mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi chilillä, lisää ripaus sokeria poistamaan hapokkuutta ja anna poreilla hiljakseen ainakin kymmenen minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja soseuta sauvavatkaimella. Koristele lopuksi persiljasilpulla.

Kastikkeen kiehuessa sekoita täyte. Silppua basilikanlehdet kulhoon ja murenna juusto sekaan. Lisää tilkka oliiviöljyä sitomaan täytettä. Sekoita hyvin.

Vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla, puserra sitä ja taita se kahtia useaan kertaan niin että sitko tulee kunnolla esiin. Lisää samalla jauhoja niin että taikina pysyy jämäkkänä. Kun taikina on tarpeeksi tönkköä ja sitkasta, jaa se kahtia. Kauli puolet taikinasta jauhoja apuna käyttäen niin ohueksi kuin uskallat. Ota pienellä pyöreällä muotilla lättyjä, laita lätylle teelusikallisen verran täytettä ja toinen lätty päälle. Sulje reunat haarukalla ja laita leivinpaperin päälle odottamaan. Jatka näin kunnes taikina loppuu. Leikkuujämät voi vielä yhdistää ja kaulita uudestaan.

Keitä ravioleja suolalla maustetussa vedessä 4-5 minuuttia. Keittoaika riippuu taikinan paksuudesta - mitä paksumpi, sen pidempi keittoaika. Pidä raviolit kuumina ja tarjoile kuuman tomaattikastikkeen kera.

P.S. Kovin työläältä raviolit voivat ensi hätään vaikuttaa, mutta kun niitä on pari kertaa tehnyt, se sujuu jo melkein itsestään. Pastakoneen hankkimista harkitsen, kunhan jostain sellaisen löydän.
P.P.S. Kuvassa on vain osa ohjeen annoksesta.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Kasvismakaronilaatikko leivinpellillä

Kasvisruuan ei tarvitse olla niin keveää, että tunnin kuluttua nälkä jo kaivertaa koloa massussa. Tälle kasvismakaronille täyteläisyyttä antavat pasta ja valkokastike sekä pinnan kuorruttava juustoraaste. Vegaani voinee tehdä oman versionsa kauramaidosta ja korvata juuston korppujauhoilla ja ripauksella oliiviöljyä.

Näin syntyy Casa Vivan kasvismakaronilaatikko (pellillinen):

Ainekset: 
750 g pastaa keitettynä (esim. kierre- tai putkimakaronia)
1 nippu tai pussillinen pinaattia ryöpättynä
1 iso sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
puolikas paprika kuutioina
puolikas kesäkurpitsa kuutioina
herkkutatteja tai -sieniä paloina
mustia kivettömiä oliiveja
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä kuullottamiseen

Valkokastike: 
½ dl juoksevaa margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
7,5 dl maitoa
3 sulatejuustoviipaletta.
jauhettua muskottia
suolaa

150 g juustoraastetta (esim. mozzarella)
korppujauhoja
oliiviöljyä

Valmistus: 
Pese ja ryöppää pinaatti, anna sen jäähtyä, purista ylimääräinen vesi pois ja silppua saksilla. Keitä pasta kypsäksi ja valuta vesi.

Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa ja kuullota sipuli ja valkosipuli kevyesti. Lisää paprika- ja kesäkurpitsakuutiot, kuullota vielä hetki. Lisää sienet. Jos käytät tuoreita, haihduta osa nesteestä. Lisää oliivit ja mausteet.

Kuumenna margariini kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hetki. Lisää maitoa vähitellen jatkuvasti vispaten. Kun kastike on kiehahtanut, siirrä kattila syrjään ja mausta. Muskottia saa olla reilusti, se antaa ruualle mainion maun.

Voitele leivinpelti. Kaada siihen pasta, pinaatti sekä kasvistäyte ja sekoita huolellisesti. Kaada joukkoon valkokastike ja levitä se täytteen sekaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja sen päälle vielä juustoraastetta. Jollet käytä juustoraastetta, pirskottele korppujauhojen päälle oliiviöljyä.

Paista 225-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia, kunnes ruoka on saanut väriä. Tarjoile raikkaan salaatin kera.

P.S. Toki tämän voi tehdä perinteisesti uunivuoassakin, mutta silloin paistoaikaa on pidennettävä. Tämä makaroniloota ei kaipaa lisämausteeksi ketsuppia. Jollet usko, kokeile!

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Turskaa ja kikherneitä


Joskus ruuanlaitossa saa päästä helpolla. Turskasta, kikherneistä ja turskasta saa näppärästi maukkaan ja sitä paitsi terveellisen aterian. Portugalissa käytetään suolaturskaa, Suomessa voit käyttää vaikkapa pakasteturskaa, mutta olehan varovainen keittäessä, ettei se mene ihan palasiksi.

Ainesmäärät ovat suuntaa antavia!

Turskaa ja kikherneitä (2-3 annosta)

1 pkt ruodottomia ja nahattomia suolaturskapaloja esiliotettuina (1 vrk pari kertaa vettä vaihtaen)
1 kg perunoita, jauhoinen lajike
½ kg esikeitettyjä kikherneitä
½ tl kurkumajauhetta
persiljaa silputtuna
1 kovaksi keitetty kanamuna/ruokailija

Tarjoiluun:
½ sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna
oliiviöljyä

Kuori perunat ja leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Lisää keittämisen loppuvaiheessa esiliotettu turska ja keitä vielä hetki. Kaada vesi pois.

Perunoiden kiehuessa kiehauta myös huuhdellut kikherneet. Mausta ne kurkumalla. Se antaa samalla kauniin keltaisen sävyn. Kaada keitinvesi pois.

Asettele peruna-turskaseos ja kikherneet laakealle tarjoiluvadille. Lisää kananmunat ja koristele persiljasilpulla. Tarjoile silputti sipuli ja valkosipuli erikseen, niitä voi lisätä lautasella maun mukaan.

P.S. Esikeitettyjä kikherneitä käyttämällä pääsee helpolla, mutta parhaimmillaan kikherneet ovat itse valmistettuina. Se käy näin: Liota kikherneitä 8-12 tuntia. Kaada vesi pois ja keitä herneitä tuoreessa vedessä noin tunnin. Lisää keittämisen alussa veteen hiukan ruokasoodaa, se parantaa kikherneiden rakennetta. Keittämisen loppuvaiheessa voit lisätä hiukan suolaa. Jäähdytä ja käytä salaatteihin, keittoihin, pataruokiin, lisukkeena lihalle tai kalalle, kasvispihveihin, hummukseen... Kikherneiden kuoret voi poistaa liottamalla keitettyjä herneitä kylmässä vedessä ja hieromalla niitä käsissä. Työlästä, mutta parantaa lopputulosta.


lauantai 23. joulukuuta 2017

Saaristolaissämpylät

Joulu tulla kolkuttelee jo ovella täälläkin missä pellot viheriöivät, aurinko paistaa ja pikkulinnut laulaa. Tänä vuonna en tehnyt samanlaista sukkasavottaa kuin viime vuonna ja muutenkin jouluaskartelut ovat jääneet vähiin. Ei se mitään, joulu tulee siitä huolimatta.

Juureen tehdyt, chilillä höystetyt ruisleipäset pääsivät loppumaan, joten piti tekaista nopeaa korviketta. Näin joulun aikoihin maistuu hiukan makeahkokin leipä, joten päätin tehdä sämpyläversion saaristolaisleivästä. Hyviä tuli!

Saaristolaissämpylät (pellillinen)

1 dl vettä
1 dl olutmaltaita
3 dl piimää
1 dl siirappia
25 g hiivaa
3-4 dl ruisjauhoja
3-4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
ruisjauhoja sämpyjen pyörittelyyn

Kiehauta olutmaltaat vedessä ja anna tekeytyä hetki. Lisää piimä ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Liuota seokseen hiiva ja suola. Lisää siirappi ja puukapustalla sekoittaen ruis- ja vehnäjauhoja sen verran, että taikina alkaa muodostua tömäkäksi. Se ei saa olla puuromaista vaan sen verran jämäkkää, että kapustalla saa hiukan huhkia.

Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa, tai sellaisen puutteessa vesihauteessa, parisen tuntia.

Laita leivinalustalle ruisjauhoja ja kuopaise taikinasta kapustallinen taikinaa. Pyörittele sitä kevyesti jauhoissa ja taputtele taikinapallero puikulaiseksi. Taikinaan keräytynyttä ilmaa ei taputella pois vaan se saa jäädä kuohkeuttamaan sämpylää.

Laita sämpylät leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kohota liinan alla kuten taikinaa (joko lämpimässä paikassa tai lämmintä vettä sisältävän astian päällä) puolesta tunnista tuntiin.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja paista sämpyjä 10 minuuttia. Laske lämpö 200 asteeseen ja paista vielä noin 20 minuuttia. Vahdi sentään etteivät pääse kärähtämään. Itse laskin lämpöä välillä ja nostin uudelleen, kun iski epäilyt sämpyjen kypsyydestä.

Tuoreet sämpylät ovat hiukan taikinamaisia, mutta anna niiden tekeytyä seuraavaan päivään niin rakenne paranee.

P.S. Hyvää joulua! t. Casa Vivan tonttu emäntä




torstai 23. marraskuuta 2017

Herne-kurpitsakeitto


Portugalissa ei myydä kuivattuja herneitä kokonaisina, mutta hernekeiton makuun pääsee aivan yhtä hyvin puolikkailla herneillä, joita joistakin kaupoista saa. Keittoaikakin on lyhyempi kuin kokonaisilla herneillä. Tällä kertaa käytin keittoon keltaisia herneitä. Tuhdin ruokaisaa keittoa keventää kurpitsa, makua antavat purjo ja pekoni.

Ainesmäärät ovat suuntaa antavia.

Herne-kesäkurpitsakeitto (n. 3 litran kattilallinen)

½ pss (400 g) kuivattuja herneenpuolikkaita
iso pala (n. 400 g) kurpitsaa
2 rkl sulatejuustoa
1 iso purjo
muutama siivu pekonia
nokare voita ja tilkka oliiviöljyä
suolaa, rosmariinia tai timjamia
vettä

Liota huuhdeltuja herneenpuolikkaita kattilassa yön yli. Vettä saa olla niin paljon, että herneille jää turpoamisvaraa. Seuraavana päivänä kuumenna vesi herneineen ja keitä noin puoli tuntia. Kuori välillä vaahtoa pinnalta.

Lisää kattilaan kuorittu ja paloiteltu kurpitsa ja jatka keittämistä vielä noin vartin ajan. Sillä välin kuullota pannulla voi-öljyseoksessa silputtu purjo ja kuutioitu pekoni.

Tarkista herneiden kypsyys maistamalla. Kun ne ovat pehmeitä, lisää sulatejuusto ja soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää tarvittaessa kuumaa vettä saadaksesi sopivan paksuisen keiton. 

Lisää purjo-pekoniseos keittoon ja tarkista maku. Lisää timjamia tai rosmariinia ja tarvittaessa suolaa.

P.S. Talven tullen keitto maistuu myös illallisen alkupalana. Hyvää, terveellistä ja lämmittävää.


perjantai 13. lokakuuta 2017

Passionhedelmärahka

Koristeena mintunlehti ja lyhtykirsikoita, joita kasvaa vähän siellä sun täällä.

Sunnuntaisin tekee usein mieli jotain jälkiruokaa lounaalle. Koska jo lounaan valmistus on yleensä tavallista aikaavievempää, täytyy jälkkäristä selvitä nopeasti. Kondensoidulla maidolla, kermavaahdolla sekä hedelmämehulla tai -paloilla höystetty maitorahka valmistuu suht vaivatta. Kerralla valmistuu reilunkokoinen annos, josta riittää isommallekin porukalle tai seuraavaan päivään.

Tänä vuonna saimme hyvän passionhedelmäsadon, joten pakastin hedelmälihaa parin desin annoksissa. Pakastetusta passionhedelmästä saa mehun erotettua siemenistä tiheän siivilän avulla eli paseeraamalla: lusikalla painellaan seosta siivilän läpi niin, että neste erottuu ja valuu alla olevaan astiaan. Siemenet voi syödä vaikkapa aamupuuron seassa.

Passionhedelmärahka: 

500 g maitorahkaa
1 tlk (n. 400 g) kondensoitua maitoa
2 dl vispikermaa vaahdotettuna (mausteena hiukan vaniljasokeria)
n. 2 dl passionhedelmämehua TAI n. 5 dl muita hedelmäpaloja, mansikoita, mustikoita....

Sekoita kondensoitu maito ja maitorahka keskenään suoraan tarjoilukulhossa. Lisää hedelmämehu tai -palat tai marjat ja sekoita hyvin. Lisää vaahdotettu kerma varovasti nostellen. Sokeria ei tarvita, sillä kondensoitu maito on jo itsessään riittävän makeaa.

Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin jäähtymään. Rahkajälkkärin voi laittaa myös pakastimeen pariksi tunniksi ennen tarjoilua.

P.S. Persimonit kypsyivät tänä vuonna etuajassa. Vielä kun keksisi mitä niistä voisi tehdä.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Chilin ryydittämät ruisleipäset


Me ulkosuomalaiset kaipaamme Suomesta eniten varmaan kolmea asiaa: saunaa, salmiakkia ja ruisleipää. Moni kuskaa salmiakkia Suomen reissuiltaan, moni on rakentanut saunan kotiin, mutta se ruisleipä, mistä sitä saa? No, itse tekemällä tietenkin. Ei ole ihan yksinkertainen läpihuutojuttu, mutta opettelemalla alkaa onnistua ja lopputulos korvaa vaivan. Valmiit leipäset voi pakastaa ja ottaa niitä sulamaan sitä mukaa kun syö.

Perinteisiin, leipäjuureen tehtyihin ruisleipäsiin antaa uutta säväystä sekaan pilkottu chili. Kannattaa kokeilla, mutta varoituksen sana: se on superkoukuttavaa!

Taikinaan on hiukan vaikea antaa täsmällisiä ainesmääriä, mutta tässä suuntaa antava ohje. Lue huolella läpi ennen kuin ryhdyt toimeen! Oppia ruisleivän tekemiseen hain myös Marttojen ruisleipäohjeesta.

Leipäjuuren teko:
2 palaa hapankorppua (kunnolla hapanta, ei mitään FinnCrispiä mitä Portugalissä myydään...)
2,5 dl lämmintä vettä
1 dl ruisjauhoja

Hienonna hapankorput esim. yleiskoneella. Sekoita vesi ja ruisjauhot joukkoon. Pidä lämpimässä paikassa pari päivää, kunnes seos kuplii kunnolla ja hajahtaa happamalta. Jatkossa saat leipäjuuren suoraan ruisleipätaikinasta.

Kapusta pysyy pystyssä, mutta leipomisvaiheessa lisäsin tähän taikinaan vielä
ruisjauhoja. Vesihauteessa taikina tekeytyy hyvin.
Ruisjauhoa löytyy kyläkaupasta 5 kilon säkeissä. 
Chilillä ryyditetyt ruisleipäset (n. pellillinen):

1. päivä
Lisää leipäjuureen 2,5 dl kädenlämpöistä vettä, johon on liuotettu nokare hiivaa. Lisää ruisjauhoja sen verran (ehkä 1-2 dl), että saat aikaan vetelähkön puuron. Peitä liinalla ja laita lämpimään paikkaan tekeytymään. Voit sekoittaa välillä.

2. päivä
Lisää seokseen jälleen 2,5 dl kädenlämpöistä vettä ja jauhoja niin paljon, että saat aikaan hiukan paksumman puuron. Sekoita huolella, peitä liinalla ja laita lämpimään paikkaan. Voit sekoitella välillä.

3. päivä
Lisää seokseen n. 2,5 dl kädenlämpöistä vettä, johon on jälleen liuotettu vähän reilumpi nokare hiivaa, 1 tl suolaa (itse käytän merisuolaa), 1 rkl kuminansiemeniä sekä noin ½ tl silputtua kuivattua chiliä. Sekoita kunnolla. Lisää seokseen ruisjauhoja voimakkaasti sekoittaen niin paljon, että taikina muistuttaa perunamuussia, ei ihan tökköä mutta ei vetelääkään. Kun puukapusta pysyy taikinassa kaatumatta, alkaa jauhoja olla tarpeeksi.

Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 3-6 tuntia. Se vielä hiukan jämäköityy kohotessaan.

Ota taikinasta lusikalla taikinakokkareita runsaasti jauhotetulle alustalle, pyörittele kokkaretta niin että jauhoa on joka puolella, muotoile pyöreäksi tai puikulaksi ja laita leivinpaperin päälle leivinpellille. Voit taputella sitä hiukan tasaisemmaksi. Leipäset saa laittaa aika tiiviisti. Ota taikinaa sivuun noin 1 dl juureksi seuraavaa kertaa varten, sen voi pakastaa.

Anna leipästen kohota liinan alla lämpimässä paikassa 2-3 tuntia, joskus vähempikin riittää. Näet ja kuulet kyllä kun leipäset alkavat olla kohonneita - hyvin hapatettu taikina nimittäin jatkaa kuplimistaan.

Paista ensin 10 minuuttia 225 asteessa, laske sitten lämpöä 175 asteeseen ja paista noin tunteroinen, niin kauan että leipäsiin muodostuu kovahko kuori. Jäähdytä ilman liinaa.

Sitten vaan maistelemaan voin kera. Ah!

Vinkki! Lisävauhtia hapatukselle saa kun taikinakulhon laittaa kattilaan, jossa on lämmintä vettä. Aika ajoin vettä voi lämmittää uudestaan. Liian kylmässä taikina muodostaa etikkahappoa eikä maitohappoa, ja maussa on huomattava ero.
Jos taikinan hapatus etenee hyvin, voit skipata 2. päivän. Lämpimissä suomalaisasunnoissa se ehkä on mahdollista, meillä kivitalossa ei.

P.S. Jostain syystä meillä ei muille maistu kovat, happamat ja pikkaisen tuliset ruisleivät, joten saan nämä herkut syödä ihan yksin!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Viikunan höystämä peruspizza



Casa Vivassa pizzapäivä on usein sunnuntaina, varsinkin silloin kun Poika on tulossa lounaalle. Yllätys yllätys, pizza maistuu kaikille! Peruspizzan kaava on yleensä sama: sipulia, pepperonimakkaraa, kinkkua, paprikaa, oliiveja, mozzarella-juustoa. Nyt viikunoiden aikaan paloittelin sekaan myös hieman kiinteämpiä viikunoita. se antaa pizzalle kepeää makeutta ja täydentää muita makuja.

Näin valmistuu Casa Vivan peruspizza (2 pellillistä): 

Taikina:
4 dl haaleaa vettä
isohko nokare hiivaa (Lidlissä myytävä tuorehiiva on suomalaista serkkuaan vahvempaa)
n. 10 dl vehnäjauhoja
1 dl oliiviöljyä
2 tl suolaa

Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suurin osa jauhoista ensin sekoittaen, sitten vaivaten. Kun taikina alkaa olla kiinteää, lisää oliiviöljy ja loput jauhoista niin että saat napakan, kimmoisan taikinan. Casa Vivassa yleiskone hoitelee vaivaamisen ja Emäntä viilailee sillä välin kynsiään.

Laita taikina liinan alle kohoamaan. Kohoamista voi nopeuttaa laittamalla taikinakulho lämpimään vesihauteeseen.

Tomaattikastike:
n. 3-4 dl paseerattua tomaattia
1 tl suolaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl paprikajauhetta
Pizza sai Pojalta hyväksynnän. 
mustapippuria
loraus vettä

Kuumenna tomaattisose ja vesi ja lisää mausteet. Anna muhia hetken ja sitten jäähtyä siihen saakka kunnes alat täyttää pizzaa.

Täyte:
n. 100 g pepperonia siivuina
n. 100 g kinkkua suikaleina
1 isohko sipuli suikaleina
1 isohko paprika suikaleina
n. 20 oliivia
n. 8-10 viikunaa lohkoina
400 g mozzarella-raastetta

Päälle:
silputtua valkosipulia
kuivattua oreganoa

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja vaivaa sitä hetki leivinalustalla. Kauli taikina suoraan leivinpaperin päällä ja laita liinan alle kohoamaan noin vartiksi. Tee samoin toisen taikinapalan kanssa.

Levitä taikinalätyn päälle tomaattikastiketta ja ripottele täyteainekset, lopuksi juustoraaste. Paista 225-asteisessa uunissa alatasolla noin 10-15 minuuttia.

Mausta valmis pizza lautasella valkosipulilla ja oreganolla.

P.S. Kokeile pizzan täytteenä myös munakoisoviipaleita. Itketä ne ensin (ripottele viipaleille suolaa, anna tekeytyä puolisen tuntia ja kuivaa) ja paista kevyesti oliiviöljyssä. Hiukan työlästä, mutta ah, niin hyvää!


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Turskaa Brásin tapaan eli Bacalhau à Brás


Turskaa valmistetaan Portugalissa ainakin tuhannella eri tavalla, niin juhlavasti kuin arjenkin ruokapöytään. Turska Brásin tapaan on nopea tapa saada murkinaa pöytään, ja se maistuu sitä paitsi myös hyvältä. Suomessa tämän ruuan valmistaminen voi olla hiukan haastavaa. Turskan sijaan voisi kokeilla vaikka miedosti savustettua kalaa tai pakasteseitiä ja tikkuperunalastujen tilalla pakastetikkuranskiksia. Kypsennä ruokaa silloin hiukan kauemmin, että perunat kypsyvät. Ruokaan voi lorauttaa myös hiukan kermaa.

Näin tehdään Bacalhau à Brás Casa Vivan tapaan (3 annosta):

3 sipulia ohuina rinkuloina
300-400 g turskasuikaleita liotettuina
1 pss (200 g) tikkuperuna"lastuja" (tikunmuotoisia perunalastuja)
2 valkosipulinkynttä silputtuna
3-4 kananmunaa kevyesti haarukalla vatkattuna
oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria
koristeluun silputtua persiljaa ja oliiveja

Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulirenkaat huolellisesti. Lisää valkosipulisilppu loppuvaiheessa. Lisää kevyesti talouspaperilla kuivatut turskasuikaleet ja kuumenna hetki. Lisää tikkuperunalastut, sekoittele ja lisää kananmunaseos. Kypsennä miedolla lämmöllä huolellisesti sekoittaen kunnes kanamuna on hyytynyt kunnolla. Mausta suolalla ja pippurilla ja koristele silputulla persiljalla sekä oliiveilla. Valmista tuli!

P.S. Casa Vivan munat tulevat omilta kanoilta, mikä antaa munaa sisältäville ruuille kauniin kellertävän sävyn.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kikhernelisuke lihalle tai kalalle

Riisi, perunat, pasta - siinäpä yleisimmät lisukkeet lautaselle niin Suomessa kuin meillä Portugalissa. Vaikka monikäyttöisiä ovatkin, niin välillä kaipaa vaihtelua. Itämaisin maustein höystetyistä kikherneistä saa helpon, nopean ja sitä paitsi myös aika terveellisen aterian täydentäjän lautaselle. Itse käytin kotona liotettuja ja keitettyjä kikherneitä, mutta vielä vähemmällä vaivalla pääsee kun ostaa valmiiksi keitettyjä.

Kikhernelisuke

1 tlk (n. 400-500 g) keitettyjä kikherneitä
pieni pala tuoretta inkivääriä pieneksi pilkottuna
n. 1 tl kuminansiemeniä
n. 1 rkl korianterinsiemeniä
n. ½ tl kurkumaa
suolaa maun mukaan
oliiviöljyä paistamiseen
koristeluun persiljaa

Huuhdo ja valuta kikherneet, jos käytät valmiiksi keitettyjä. Töpöttele niitä vähän kuivemmaksi esim. talouspaperilla.

Kuumenna paistinpannussa oliiviöljyä. Heitä sekaan kikherneet ja mausteet. Pyörittele ahkerasti niin, että mausteet levittyvät tasaisesti ja kikherneet paahtuvat kevyesti. Ei tarvitse paistaa. Valmista tulee muutamassa minuutissa.

Koristele persiljasilpulla ja tarjoile liha- tai kalaruoan lisukkeena tai osana kasvisateriaa.

P.S. Voit valmistaa tätä kerralla enemmänkin ja lämmittää seuraavana päivänä mikrossa.


maanantai 8. toukokuuta 2017

Pinaattimoussaka


Vähintään kerran viikossa yritän tuputtaa illalliseksi lihatonta ruokaa, ihan jo siksi kun terveellisiä kasviksia on niin paljon tarjolla. Sekaan ujutan joskus soijarouhetta, jota paistettuna voisi luulla vaaleaksi jauhelihaksi.

Kreikkalaiset ehkä kauhistuvat tämän ruuan kutsumisesta moussakaksi, mutta tämä pinaatti-munakoisovuoka on varsin maukas ja lihaton versio mainiosta perinneruuasta. Työläs on, mutta samalla työllä saa sapuskan isommallekin porukalle. Näin se tehdään:

Pinaattimoussaka (n. 6 annosta):

3 munakoisoa sentin viipaleina

Täyte:
1 nippu (Suomessa pussi) tuoretta pinaattia ryöpättynä
1½ dl soijarouhetta
1 iso sipuli silputtuna
3-4 valkosipulinkynttä silputtuna
½ dl kuivaa valkoviiniä
½ sitruunan mehu
reilusti oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Valkokastike:
7 dl maitoa
3 rkl vehnäjauhoa
25 g voita tai margariinia
iso nokare sulatejuustoa
suolaa, valkopippuria, muskottipähkinää

Kuorrutukseen:
100 g mozzarellaraastetta

Itketä munakoisoviipaleet (ripottele viipaleille suolaa, odota puolisen tuntia ja kuivaa viipaleet) ja paista ne kevyesti oliiviöljyssä. Lado voidellun uunivuuan pohjalle kerros munakoisoviipaleita, loput laitetaan täytteen päälle.

Valmista täyte: Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppu oliiviöljyssä. Lisää soijarouhe ja pyörittele hetki. Mausta mausteilla, viinillä ja sitruunamehulla. Lisää ryöpätyt pinaatinlehdet. Voit halutessasi vähän pieniä niitä. Levitä täyte uunivuokaan munakoisokerroksen päälle ja lado loput munakoisoviipaleet päällimmäiseksi.

Valmista valkokastike: Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja kypsennä hetki. Lisää maito vähitellen ahkerasti sekoittamalla. Mausta. Muskottipähkinää saa laittaa reilusti. Itse raastoin kokonaista muskottia, mutta sitä ei taida Suomesta saada.

Kaada kastike uunivuokaan ja ripottele juustoraaste päälle. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. Jos pinta uhkaa ruskistua liikaa, laita foliota päälle. Anna ruuan tekeytyä hetki ennen tarjoilua.

Sitten vaan naatitaan salaatin kera.

P.S. Niin eihän sen kasvisruuan välttämättä kevyttä tarvitse olla...


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Paahdettu lampaanviulu


Teimme ja söimme pääsiäisenä niin maukasta lampaanviulua, että täytyy kirjata ohje ylös niin kauan kuin se on tuoreessa muistissa. Kaivetaan tämä sitten esille ensi pääsiäisenä.

Viulun valmistuksessa jujuna oli vuorokauden liotus ja ylimääräisen rasvan poisto, jolla lihasta saatiin se lampaalle ominainen tunkkainen maku pois. Lihaa marinoitiin mausteliemessä parin tunnin verran ennen uuniin laittoa. Hidas haudutus matalassa lämpötilassa teki lihasta mureaa.

Samalla kertaa uunissa paistuivat uudet perunat, jotka oli maustettu rosmariinilla, valkosipulilla ja kurkumalla. Uusien perunoiden puutteessa vanhatkin käyvät aivan hyvin.

Näin lampaanviulu valmistettiin: 

Viulu likoamassa.
1 hieman yli kilon painoinen lampaanviulu

Liotukseen:
1,5 sitruunaa viipaleina
5 laakerinlehteä
raikasta vettä

Marinadiin:
½ litraa kuivaa valkoviiniä
2 rkl paprikatahnaa (massa de pimentão)
muutama rosmariinin oksa
5 valkosipulinkynttä paloina
2 laakerinlehteä
oliiviöljyä
suolaa

Laita viulu tilavaan astiaan runsaaseen, kylmään veteen. Lisää veteen viipaloitu sitruuna ja laakerinlehdet. Anna liota noin vuorokauden verran.

Poista lihasta ylimääräinen rasva. Laita liha uunivuokaan ja hiero mausteet pintaan, molemmin puolin. Kaada päälle viiniä ja oliiviöljyä ja sivele seosta lihalle. Anna maustua viileässä paikassa pari tuntia. Ota liha lämpenemään puolisen tuntia ennen paistoa.

Paista viulua 200 asteessa 10 minuuttia, laske sitten lämpötila 170 asteeseen ja paista vielä noin puolitoista tuntia. Sivele lihaa paistoliemellä kerran tai pari paistamisen aikana.

P.S. Portugalissa vielä perinteisempi pääsiäisruoka on uunissa paahdettu vuohi.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Bacalhau com natas eli turskakiusaus Casa Vivan tapaan


Monen portugalilaisen suosikkiruoka on bacalhau com natas, eli "turskaa kermalla". Ruoka on hiukan vastaavaa kuin suomalainen kiusaus, mutta kermaa ei laiteta tippaakaan ja perunat keitetään puolikypsiksi öljyssä. On siis varsin tuhti ruoka. Me kehitimme siitä hiukan kevyemmän suomalais-portugalilaisen version.

Näin tehdään vähän kevyempi kiusaus:

Turskakiusaus Casa Vivan tapaan (uunivuoallinen):

n. 1,5-2 kg kuorittuja ja viipaloituja tai suikaloituja perunoita
1-2 sipulia suikaloituina
n. 300 g liotettua turskaa (tai lohta, silakoita, kylmäsavuporoa, pekonia, kinkkua...)
suolaa

Kastike:
1 l maitoa
30 g voita tai margariinia
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
pari reilua nokaretta sulatejuustoa
suolaa, valkopippuria, muskottipähkinää

Koristeluun: oliiveja

Lado voidellun uunivuoan pohjalle ensin kerros viipaloituja tai suikaloituja perunoita, sitten väliin sipulisuikaleet ja kala/liha. Lado päällimmäiseksi vielä kerros perunoita.

Sulata voi tai margariini kattilassa ja lisää jauhot. Kypsennä niitä hetki ja lisää sitten maitoa vähitellen ja ahkerasti sekoittaen. Kuumenna kiehumispisteeseen ja anna porista pari minuuttia, varo polttamasta pohjaan. Lisää sulatejuustoa ja sekoita kunnes se on kokonaan sulanut. Mausta suolalla,  valkopippurilla ja reilusti muskottipähkinällä.

Kaada kastike perunaseoksen päälle. Sitä saa olla ihan reilusti. Laita vuoka 200-asteiseen uuniin ja kypsennä noin tunti, kunnes perunat ovat kypsiä ja pinta on ruskistunut. Perunasuikaleilla ruoka kypsyy nopeammin, viipaleilla aika riippuu viipaleiden paksuudesta. Viipaloidut perunat eivät kuitenkaan mene niin muhennokseksi kuten suikaleet helposti menevät.

Koristele oliiveilla ja tarjoile salaatin kera.

P.S. Lähden pariksi viikoksi Suomeen ja ilman tietokonetta, joten blogi pitää pienen tauon. Maaliskuun puolivälin jälkeen palataan taas uusin ja keväisin ajatuksin.


maanantai 13. helmikuuta 2017

Kikherne-maissipihvit


Aina välillä yritän tuputtaa Isännälle kasvisruokia. Joskus hän jopa pitää niistä. Pikkuhiljaa olen ujutellut ruokaan myös tuoretta inkivääriä. Jonkin lukemani artikkelin mukaan se on kuin lääke miltei vaivaan kuin vaivaan. 

Tällä kertaa kasvispihveihin laitettiin kikherneitä, maissia ja inkivääriä. Makunystyröille uusi makuelämys. 

Kikherne-maissipihvit (3-4 annosta)

n 400 g esikeitettyjä kikherneitä
n. 300 g maissia (pakaste tai säilyke)
1 pieni sipuli silputtuna
1 kananmuna
½ dl korppujauhoja
pala inkivääriä raastettuna
chiliä maun mukaan
suolaa, valkopippuria
nokare voita ja oliiviöljyä paistamiseen

Hienonna kikherneet ja sulat maissit monitoimikoneella tai tehosekoittimella. Kaada seos taikinakulhoon ja lisää muut ainekset. Anna levätä hetki. 

Muotoile taikinasta kaksin käsin pieniä pihvejä ja paista ne miedolla lämmöllä molemmin puolin, kunnes ne saavat vähän väriä. Käännä varovasti, etteivät pihvit hajoa. 

Tarjoile keitetyn riisin ja salaatin kera. Lisukkeena maistuu myös raikas jugurttikastike, joka on maustettu puserretulla valkosipulinkynnellä ja ripauksella suolaa ja sokeria. 

Kasvispihveistä saat myös oivan välipalan paahtoleivän päällä. 

P.S. Nyt on aika tehdä mandariinihilloa, sillä kypsät hedelmät alkavat putoilla puista. 

tiistai 7. helmikuuta 2017

Maissikeitto meksikolaisittain - Viva elote!

Pääsin toisella Meksikon reissullani maissikeitto eloten makuun. Sitä valmisti kahden kummilapseni isoäiti, ja seurasin vieressä miten maukas keitto valmistui. Voissa ei säästelty, ja keitto tehtiin tuoreesta maissista, mutta myös pakaste- tai tölkkimaissi kelpaa tuoreen puutteessa.

Elote on vähän kuin virtaviivaistettu versio kesäkeitosta; siinä on vain sipulia ja maissia. Varsinainen proteiinipommi, ja sisältäähän maissi myös kuitua. Omaan versioon lisään suurusteeksi hieman vehnäjauhoja, mutta se ei ole välttämätöntä. Keitto on tarkoitettu alkupalaksi, mutta leivän kera siitä saa myös kevyen lounaan. Jos maissin pureskelu ottaa päähän, soseuta keitto sauvasekoittimella.

Näin nopeasti ja helposti keitto tehdään:

Elote-maissikeitto (n. 4 annosta)

400-500 g esikeitettyä maissia (pakaste tai tölkki)
1 pienehkö sipuli silputtuna
30 voita (enemmänkin, jos kehtaat)
7,5 dl maitoa
2-3 rkl vehnäjauhoja
tilkka vettä
suolaa

Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuli kevyesti. Lisää maissi ja hauduttele tovi. Älä päästä sipulia palamaan. Lisää maito ja kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää vesitilkkaan sekoitetut jauhot, lisää keittoon ja keitä vielä pari minuuttia. Mausta suolalla. Valmista, listo!

P.S. Alkuvuosi on ollut hiljaiseloa, perheessä on ollut surua. Elämän on kuitenkin jatkuttava, joten jatketaan sitä sitten. Lähiaikoina esittelen mm. superlämpimän neulemekon ja merinovillasta neulotun aluspaidan. Jonain kauniina päivänä käyn myös katsomassa löytyisikö pellonlaidalta tai metsästä jotain lankojen värjäämiseen kelpaavaa. Eilen tuli tehtyä myös aika hyviä kasvispihvejä...

torstai 15. joulukuuta 2016

Hitukeitto vihanneksista

Onko sinunkin mielestäsi kotoinen makkarakeitto parhaimmillaan seuraavana päivänä, lämmitettynä, kun juurekset hajoavat hitusiksi ja tekevät liemestä sakean ja maukkaan? Makoisan hitukeiton voi tehdä myös ihan vartavasten ja ilman makkaraa. Korvaat sillä vihannessosekeiton, ja sauvavatkaimen - portugaliksi muuten varinha mágica eli taikasauva - sijasta käytät soseutukseen muussinuijaa ja muskeleitasi.

Keittoon käy melkein mitkä vaan vihannekset, juurekset ja esikeitetyt pavut. Käytä sitä mitä kaapista löytyy ja vaihtele kombinaatioita. Tässä yksi esimerkki:



Hitukeitto Casa Vivan tapaan (n. neljälle)

4 keskikokoista perunaa, jauhoinen lajike
1-2 porkkanaa
1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
pala kurpitsaa tai kesäkurpitsaa
pala kaalia ja/tai kukkakaalia
esikeitettyjä valkopapuja niin paljon kuin sielu sietää
oliiviöljyä
suolaa, pippuria
(1 liemikuutio)
n. 1 l kiehuvaa vettä
persiljaa silputtuna

Kuori ja siivuta kasvikset. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota sipuli- ja valkosipuliviipaleet kevyesti. Lisää kasvikset papuja lukuun ottamatta ja kiehuvaa vettä niin paljon, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Kaalista irtoaa keittäessä nestettä. Jos harrastat liemikuutioita, lisää tässä vaiheessa sellainen tai hiukan suolaa. Keitä kymmenisen minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää pavut ja kuumenna vielä kunnolla.

Siirrä kattila syrjään liedeltä. Hienonna kasvikset muussinuijalla eli perunasurvoimella mahdollisimman hienoksi. Pienet sattumat eivät haittaa, päinvastoin. Sattumat maustavat elämääkin kivasti. Tarkista maku ja viimeistele keitto pippurilla ja persiljasilpulla. Tarjoile vaikkapa lämpimien juustoleipien kanssa.

Eri variaatioita keitosta saat lisäämällä sipulien ohella hiukan pekonikuutioita tai mausteista makkaraa, tai loppuvaiheessa sulatejuustoa tai lorauksen kermaa. Tai kokeile maustaa keitto kurkumalla tai tuoreella timjamilla tai muulla mieliyrtillä.

P.S. Kuuma keitto lämmittää kylmänä päivänä, kuten tänään. Lämpötila meillä päin 12 asteen tienoilla, mutta ilmankosteus tekee siitä vielä kylmemmän tuntuista. Talvi se on nyt täällä Portugalissakin.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kastanjoilla ja herkkutateilla täytetty porsaan kassler

Suomesta tuodut kuivatut tatit solmivat maukkaan liiton portugalilaisten kastanjoiden kanssa, ja yhdessä ne tekevät mehevän täytteen kassler-siivuille.

Kastanjoiden puutteessa ne voi korvata pähkinä- tai mantelirouheella.

Kastanjoilla ja herkkutateilla täytetty porsaan kassler (neljälle)

n. 800 g pala porsaan kassleria
2,5 dl kastanjoita karkeana rouheena
½-1 dl kuivattuja herkkutatteja
1 pieni sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
n. ½ dl kuivaa valkoviiniä
n. ½ dl kermaa
oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria
cocktail-tikkuja kiinnittämiseen

Kastikkeeseen lisäksi n. 1 dl kermaa
Lisukkeeksi: paahdettuja perunoita
Koristeluun: silputtua persiljaa

Paloittele sieniä vähän ja laita ne likoamaan vesitilkkaan. Liota mielellään vähintään puoli tuntia.

Ota liha lämpenemään ja leikkaa se poikittaissuunnassa isoiksi siivuiksi (n. 4 kpl). Voit poistaa isommat rasvat, mutta älä poista kaikkea, sillä se mehevöittää lihaa.

Kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli öljytilkassa. Lisää sienet liemineen sekä kastanjat. Kuumenna hetki ja lisää valkoviini. Keitä muutama minuutti ja lisää lopuksi kermaa sen verran, että saat paksuhkon muhennoksen. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.

Täytä kassler-viipaleet muhennoksella ja kiinnitä ne cocktail-tikuilla. Ripottele kääröihin suolaa ja laita ne tilavan uunivuoan keskelle. Kääröjen ympärillä voit samalla kertaa paahtaa kuoritut ja paloitellut perunat ja vaikkapa myös viipaloituja porkkanoita.

Ripottele lihakääröjen ja perunoiden päälle oliiviöljyä ja paista 200-asteisessa uunissa noin tunti, eli kunnes liha on saanut vähän väriä ja perunat ovat kypsiä. Jos liha tuntuu alkavan kuivua liikaa, voit laittaa sen suojaksi palan alumiinifoliota.

Valmista muheva kastike lopusta täytteestä lisäämällä siihen kermaa ja kuumentamalla se ennen tarjoilua.

Vinkki perunoiden paahtamiseen uunissa: käytä jauhoista lajiketta. Liota kuorittuja ja paloiteltuja perunoita kylmässä vedessä puolisen tuntia. Kuivaa perunapalat talouspaperilla tai puhtaalla pyyhkeellä, mausta ne suolalla ja lorauta päälle oliiviöljyä. Myös tuoreet yrtit, esim. rosmariini, salvia tai timjami sopivat hyvin perunoiden sekaan makua antamaan.

P.S. Meillä loppui cocktail-tikut kesken, joten kääröt pääsivät vähän irvistämään...

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Valkosipulikanaa padassa


Mieleeni on painunut vuosia sitten helsinkiläisessä Parrilla Española -ravintolassa syömäni mehevä valkosipulikana, joka oli valmistettu luineen nahkoineen päivineen. Yritin jäljitellä sitä kotona, ja pienen kehittelyn jälkeen olen päätynyt tällaiseen ohjeeseen:

Valkosipulikanaa padassa

1 kokonainen broileri tai 2 koipireittä ja 2 rintaleikettä (nahallisia ja luullisia)
n. 30 g voita
½-1 dl kuivaa valkoviiniä
ainakin 10 isoa valkosipulinkynttä viipaleina
ripaus sokeria tai nokare hunajaa
suolaa

Lisukkeeksi: riisiä tai ranskalaisia perunoita, salaattia

Paloittele broileri; koivet ja reidet erikseen ja rintapala kahteen osaan. Sulata voi tilavassa padassa. Ruskista broileripalat kevyesti ja mausta ne suolalla. Lisää valkoviini ja sokeri tai hunaja. Lisää suurin osa viipaloiduista valkosipuleista. Pistä kansi päälle ja hauduta miedolla lämmöllä aina välillä paloja käännellen noin 30 minuuttia. Lisää loppu valkosipuli ja hauduta vielä muutama minuutti, kunnes liha on kypsää. Testaa kypsyys pistämällä cocktail-tikulla paksuimpaan kohtaan. Jos lihasta tuleva neste on sameaa, jatka vielä kypsentämistä. Jos neste on kirkasta, on broileri kypsää. Jollei nestettä tule, meni jo vähän överiksi.

Tarjoile kevyen salaatin ja ranskalaisten perunoiden tai riisin kanssa. Luineen ja nahkoineen haudutetussa broilerissa on mehevät maut tallella, varsin rasvaista kastiketta ei tarvitse syödä vaan sen tehtävä on edesauttaa kypsennystä ja antaa makua.

Broilerin kanssa on tärkeää käyttää mietoa lämpöä - liian kuumassa liha vain kuivuu ja sitkistyy.

 P.S. Olipas haasteellista kuvata valkoista riisiä mustalla lautasella...

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Juopot viikunat, figos bêbados


Hedelmätarhamme viikunapuun hedelmät liki kirjaimellisesti räjähtivät käsiin, sillä muutaman päivän sadejakso sai kypsymässä olleet viikunat halkeilemaan. Keittelin niistä parit hillot, laitoin pizzaan ja piirakkaan ja ehdotin Isännälle että tehdään niistä kastike possupihveille. Siinä vaiheessa hän alkoi toppuuttelemaan, ettei nyt sentään niin extremeä aleta kokeilemaan. Laitoin sen päivän viikunat sitten uuniin tykötarpeiden kera mukaellen löyhästi päärynäjälkiruokaa (katso meidän versio täältä), ja näin syntyi

Juopot viikunat, figos bêbados

Tuoreita viikunoita
portviiniä
hunajaa
voita
kanelia

Huuhdo viikunat ja poista niistä kanta. Laita ne sopivan kokoiseen uunivuokaan. Laita jokaisen viikunan päälle vajaa teelusikallinen hunajaa ja nokare voita. Kaada päälle portviiniä niin paljon kuin raaskit, mutta ainakin vajaan desin verran. Täällähän ruuanlaittoon kelpaavaa portviiniä saa jo noin neljällä eurolla/pullo.

Ripottele päälle kanelia. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile vielä lämpimänä kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Käytä myös maukas liemi.

P.S. Kesäisissä keleissä mennään taas, salaatti viihtyy pihalla ruukuissa ja passionhedelmäköynnös alkaa kukkia toistamiseen tänä vuonna. Kiivien kypsymistä odotellaan.