lauantai 9. joulukuuta 2017

Patalaput jämälangoista


Patalappuja tarvitsee jokainen joka vähänkin laittelee ruokaa. Hyvät patalaput ovat sopivan jämäkät ja riittävän paksut, että yksi lappu per käsi riittää eikä kuumakaan pelti polta näppejä. Nämä lähtökohdat mielessä pitäen virkkasin kasvivärjätyistä jämälangoista pastellisävyiset patalaput.

Lankana käytin Novitan Seitsemää veljestä kaksinkertaisena, 4,5 mm virkkuukoukku. Aloitukseen virkkasin 27 ketjusilmukkaa, sen jälkeen siirryin puolipylväisiin. Puolipylväät on virkattu edellisen kerroksen puolipylväiden väliin, ei silmukkaan. Näin patalapusta tulee paksumpi ja tanakampi. Mitä tiukempaan jaksaa virkata, sen jämäkämmän lapun saa aikaan. Molemmille puolille muodostuu samanlainen pinta.

Puolipylväät virkataan edellisen kerroksen puolipylväiden väliin, ei silmukkaan.
Värinvaihdot tein keskellä kerrosta vähän miten sattuu. Näin sain käytettyä lankakerät loppuun asti. Punnitsin kunkin kerän ja käytin ensimmäiseen lappuun noin puolet ja loput toiseen. Näin niissä toistuvat samat värit samassa järjestyksessä. Pienimmissä kerissä oli vain noin 12 g lankaa.

Langanpäät on virkattu työn edetessä puolipylväiden sisään. Lopuksi riitti kiristää langanpäät ja leikata ylimääräiset pätkät pois.

Kun lapulla oli tarpeeksi korkeutta, vaihdoin väriä ja virkkasin reunuksen lapun ympäri puolipylväillä. Kulmissa on käännytty 4-5 silmukalla. Lopuksi pieni ripustuslenkki ja langan päättely.

Pakko tunnustaa, että jouduin ottamaan käyttöön pari korkkaamatontakin kerää, sillä pelkät jämälangat eivät riittäneet. Tuli käytettyä niitä niin paljon keräilyeräsukkiin.

Yhteen patalappuun upposi lankaa hiukan yli 60 g.

Lankojen värjäämiseen on käytetty mm. Amaranthusta (revonhäntä), passionhedelmän kuoria ja kahvia.

P.S. Näitä ehtii vielä tehdä vaikka pukinkonttiin.

3 kommenttia :