perjantai 9. helmikuuta 2018

Liruuna - ihan uusi hedelmä?

Istutimme Isännän kanssa pari vuotta sitten markkinoilta ostetun limettipuun taimen. Vesi kielellä olen odotellut satoa, että pääsisi tekemään limettipiirakkaa. Kirvat tietenkin kesällä kävivät kasviin kiinni ja pienet hedelmänalut varisivat pois. Suihkuttelin puuta ahkerasti luonnonsaippua-etikkaliuoksella, ja tokihan se hiukan hillitsi ötököitä. Syksyllä huomasin, että pienessä puunalussa on kasvamassa ensimmäiset hedelmät, ei pelkät pikkunystyt. Yllätys oli suuri, kun tässä eräänä päivänä näin puussa keltaisia hedelmiä. Sitruunoita?

Ehei.

Eilen poimin puusta ensimmäisen hedelmän, kun tein mantelilastuilla kuorrutettua pescada-kalaa (tuli muuten hyvää!). Halkaisin sen ja nuuhkin. Se tuoksui miedosti limetiltä. Silti se näytti sitruunalta, tai ainakin melkein. Hedelmälihan väri on vihertävä. Kun sen laittaa vierekkäin sitruunan kanssa, eron huomaa.


Käsissämme taitaa olla ihan uusi hedelmä, liruuna (limetti + sitruuna). Olisiko käynyt niin, että taimitarhalla lähekkäin olleet limetti- ja sitruunapuut ovat risteytyneet keskenään ja tuottivat tällaisen jälkeläisen? Ainakin limetin voi kasvattaa siemenestä, ja se vieläpä kasvaa näissä oloissa melko nopeasti.

Eiköhän sen limettipiiraan voi näistäkin hedelmistä tehdä!

Vielä sitrussanastoa portugaliksi:

limetti - lima (laus. limaa)
sitruuna - limão (laus. limau)
limettipuu - limeira (laus. limeira)
sitruunapuu - limoeiro (laus. limueiru)

P.S. Lausuessa voi pitää nenusta kiinni, että saa aidolta kuulostavan nasaaliäänteen.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti