keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Hedelmävauvoja

Sipulimaan kitkin muutama päivä
sitten, nyt saisi taas... 
Casa Vivan kasvimaa ja hedelmätarha ovat nyt täydessä kasvussa. Satoa saadaan jo salaatista, ja sen ovat huomanneet myös etanat. Putsasin alimmat lehdet pois (kanoille syötäväksi) ja ripottelin salaattien tyvelle lisää kananmunankuorimurskaa. Haluan ainakin uskoa, että se auttaa. Jos tarpeeksi uskoo, niin auttaahan se? Joohan?

Taimitarhalla ostamamme kasvit pakattiin aikalailla sikin sokin. Kävikin niin, että istutimme kurkun ja kesäkurpitsat juuri päinvastaisiin paikkoihin kuin mitä oli tarkoitus. Pienet taimet olivat ihan samannäköisiä (kurkku on täällä vähän erilainen kuin Suomessa). Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin juurtuneilla kesäkurpitsoilla ei ole nyt tilaa kasvaa, mikä johtaa siihen, että taidan ostaa uudet taimet ja laittaa väljempään paikkaan. Viime kesänä saatiin kolmesta kasvista niin paljon "pesäpallomailoja", että niitä syötiin joka päivä joka ruuassa ja annettiin vielä poiskin. Termi "tunkee jo korvista ulos" on lievä ilmaus. Silti haluan kasvattaa niitä lisää. Masokismia?





Appelsiinipuista toinen, joka viime talvena teki tasan viisi, tosin jättikokoista, hedelmää, kukkii kuin viimeistä päivää. Kukat ovat kauniita, tuoksuvia, mmmmm! Voisikohan niillä höystää vaikka salaattia? On nimittäin puun juurelle varissut aika paljon tuoksuvaa kukkaa mehiläisten tehtyä työnsä.



Pieniä hedelmävauvoja näkyy puussa kun puussa. Annetaanpa kuvien kertoa:









Päärynävauva näyttää tältä. Kun hedelmä saa rauhassa kypsyä puussa, on se makea ja mehukas.






Isäntä arvelee, että nämä ovat "kaljuja" persikoita (pêssego careca) eli nukattomia. Tästäkin on satoa luvassa viimevuotista enemmän. Nukallisia (com pelo, "karvan kanssa") persikoita kasvaa naapuripuussa.







Viikunoilla on vielä aikaa kasvaa ja kypsyä - satoa aletaan saada ehkä jo heinäkuussa. Viikuna ei muuten kuki. Hedelmät vain tupsahtavat varteen. Kukka taitaa itse asiassa sijaita hedelmän sisällä.








Tätä menoa näistä luumuista tulee jättikokoisia.

Kaikki hedelmät ovat vielä raakoja (verde) eli vihreitä (verde).


Pääosin puita ei käsitellä mitenkään, mutta esim. sitruunapuu sai muurahaisten ja sienikasvuston takia sulfaatti (vai sulfiitti?) käsittelyn. Isäntä laitteli sitä myös kasvimaalle, sillä muutoin kasvit kituvat ja kuolevat. Viime kesänä kokeiltiin täysin luomua kasvimaata ja jäätiin ilman tomaatteja, eivätkä kurkut ja pavutkaan varsinaisesti kukoistaneet. Tämä ilmasto asettaa siis omat haasteensa, vaikka luulisi kaiken kasvavan ihan itsestään. Se koskeekin vain rikkaruohoja.

Tämänhetkisen hedelmäbeibibuumin perusteella heinä-elokuussa on luvassa aikamoiset hedelmäjuhlat.


P.S. Meille tuli aiemman aikuisen koiran seuraksi pentu, ja koirat ovat riehuneet siihen malliin, että sisäpihalla mellastanut myyrä taisi pakata kapsäkkinsä ja muuttaa muualle. Ei ole nimittäin yhtään kumpua enää ilmestynyt nurtsille. Koirat ansaitsevat palkinnon!














Ei kommentteja :

Lähetä kommentti