tiistai 8. maaliskuuta 2016

Appelsiini-suklaatorttu

Appelsiineja riittää vielä, ja nyt ne ovat makeimmillaan. Appelsiini ja suklaa muodostavat raikkaan makuyhdistelmän, johon kookos tuo vielä oman säväyksensä tässä nopeasti valmistuvassa tortussa. Vai piiraassa? Mikäköhän olisi oikea nimi? Portugaliksi käytämme näistä ja monista muista leivonnaisista sanoja doce tai bolo.

Appelsiini-suklaatorttu

2-3 munaa
½ dl sokeria
150 g leivontamargariinia sulatettuna
5 dl vehnäjauhoja
½ dl kookoshiutaleita
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vanilliinisokeria
ripaus kanelia
2 tl ruokasoodaa
2 appelsiinia (luomu)
päälle: 50 g taloussuklaata rouheena

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään (paitsi suklaa) ja lisää kulhoon margariinin kanssa. Raasta hyvin pestyjen appelsiinien kuori kulhoon. Purista appelsiineista mehu ja lisää taikinaan, laita mukaan myös hedelmäliha. Sekoita varovasti mutta huolellisesti.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja tasoita. Ripottele päälle suklaarouhe. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Tee tikkutesti kypsyyden varmistamiseksi. Anna jäähtyä hiukan, jos maltat, ja paloittele annospaloiksi.

Kolmella munalla saat vähän kuohkeamman tortun, mutta kaksikin riittää.

Tätä perusohjetta käytän lisukkeita muunnellen erilaisiin torttuihin.

P.S. Toisessa mandariinipuussa on vielä paljon hedelmiä, vaikka niitä on syöty urakalla ja annettu poiskin. Taidanpa vielä tehdä mandariinihilloa. Se on oivallista täytekakkujen välissä, ja synttäreitä on tulossa.

4 kommenttia :

  1. Ihana ohje, kaikki lempimakuni samassa paketissa, kookos, appelsiini ja suklaa. Tuota on pakko kokeilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tätä viimeksi sunnuntaina klo 13.30. Klo 20.30 meni viimeisetkin muruset :-)

      Poista
  2. Herkku! On maut kohillaan! Minkä kokoinen pelti? Sorry, oon huono arvioimaan tilavuuksia ja muita kokoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellin koolla ei niin väliä, sillä taikina on sen verran jämäkkää ettei se lähde valumaan karkuun. Kaada taikina vaan pellille ja tasoita vähän, se on siinä :-) Ei tarvitse levitellä kovin ohkaiseksi.

      Poista