tiistai 27. syyskuuta 2016

Villiviini- ja Jädesukat

Olen tylsien perussukkien neuloja. Silloin kun on aikaa neuloa, en yleensä jaksa keskittyä monimutkaisiin kirjoneulekuvioihin tai pitseihin tai muihin sen sellaisiin. Nostan kukkahattuani heille, jotka jaksavat. Haluan saada nopeasti valmista ja ilman että kauheasti tarvitsee miettiä mitä tekee, sen kun kilkuttaa menemään.

Teen siis perussukkia, mutta nyt tänä syksynä ne saavat säväystä itse värjätyistä langoista. Lankoihin ovat löytäneet tiensä niin villiintyneen viiniköynnöksen lehdet, villiminttu ja elämänlanka kuin kamelian hedelmäkodat ja passionhedelmien kuoret. Kasvivärjäys on hurjan mielenkiintoista! Aina ei onnistu, mutta siitäkin oppii. Voit vilkaista värjäyskokeilujani tämän linkin kautta.

Syksyn ensimmäiset sukat ovat siis valmistuneet pukinkonttia täyttämään. Näissä pastellisävyisissä sukissa on toffee-, mansikka- ja suklaajäätelön sävyjä. Vesi herahtaa kielelle jo kun katselen näitä. Nam! Väriä on haettu muun muassa pelargoniasta ja punaisesta pihakasvista. Ei kestä pulveripesua, mutta kestää kyllä pesun ph-neutraalilla pesuaineella/pyykkisaippualla.

Kärjen raidoituksessa sattui pieni moka: iltahämäräisessä olohuoneessa neuloessa tulin laittaneeksi toiseen sukkaan erivärisen raidan kuin toiseen. Huomasin vasta kun olin katkonut langanpäät. Eikä tuo pieni epäsymmetrisyys oikeastaan haittaa yhtään.

Pastellisukkien kanssa kokeilin langanpäiden päättelyä neuloessa. Aika kätevää. Laitan siitä kuvien kanssa erikseen juttua.


Vihreäsävyiset sukat ovat miesten kokoa ja näköä. Väriä on haettu ja saatu muun muassa pellon laidalla kasvavasta pillikekukkaisesta villikasvista, villiintyneen viiniköynnöksen lehdistä ja elämänlangasta.

Raitoja pitää tehdä paljon, sillä värjään kokeilueriä yleensä 50-100 gramman vyyhdeissä.







Elintarvikeväreilläkin piti kokeilla, mutta en taida kokeilla enää. Kasveilla saa niin paljon lämpimämpiä sävyjä, vaikka isompi työ siinä toki on. Nämä reippaan väriset sukat ovat lasten kokoa, ei ihan pienenkään lapsen, ja nyt pitää vaan arpoa kenellä kummilapsella olisi näihin sopivan kokoinen jalka.

Lankana näissä sukissa on äidin Suomesta lähettämä Aapo.

P.S. Lisää värjäystuloksia lähiaikoina. Aluna on loppumassa, mutta tilasin sitä Saksasta lisää. Lähetystä odotellessa...

2 kommenttia :

  1. Onpa ihania sävyjä noissa kasvivärjätyissä langoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kyllä näillä kelpaa raitoja suunnitella :-)

      Poista