|
Viimeinen kuva ennen purkuhommia. |
Portugalissa on perinteisesti ollut varsin yleistä päällystää talojen ulkoseinät kaakeleilla. Kaakeleissa värit ja kuviot kukoistavat. Kuvioissa huomaa kaakelimuodin muutokset - milloin on ollut koristeellisia kukkia, milloin geometrisiä pyörylöitä ja neliöitä, milloin vahvoja, hehkuvia värejä. Olen valokuvannut kaakeliseiniä ympäri maan, enkä väsy ihastelemaan niiden monipuolisuutta. Ne ovat yksinkertaisesti vain niin kauniita.
|
Ylärajaan päästäkseen piti tehdä jatkotikkaat. Hiukan hirvitti. |
Casa Vivassakin on kolme kaakeloitua seinää. Tai siis oli. Pari vuotta sitten myrsky tiputti yhdestä seinästä muutaman kaakelin, ja hiljalleen ruma aukko suureni. Muutama päivä sitten Isäntä alkoi katsomaan missä kunnossa seinä on kaakelien alla. Ei hyvässä. Vuosien mittaan kosteus on päässyt luikertelemaan kaakelien ja ohuen maalipinnan alle ja sieltä kiviseinän rakoihin, jotka on tiivistetty senaikaiseen tapaan pikkukivillä ja maalla. Kosteutta on tunkenut läpi myös sisätiloihin. Ei kiva. Ainoastaan kadun puoleisessa pitkällä seinässä kaakelit ovat yhä hyvässä kunnossa.
|
Kaakelisilppua tuli säkkikaupalla. Osa on tallessa mosaiikkitöitä varten. |
Isäntä, jolla on aikalailla ruista ranteessa, on nyt ripeästi naputellut kaakeleita irti, jotta seinät pääsevät kuivumaan. Ne saavat kuivua rauhassa yli ensi kesän, sitten pinta tasoitetaan ja siihen vedellään kosteuseristys ja lopuksi maalataan. Keltainen, murrettu sellainen, on meillä mielessä.
Kadun toisella puolella maalattiin uusiksi rakennettua taloa (vain kadunpuoleinen seinä on vanhaa) tänään tummanharmaaksi. Kunhan rakennustyöt saadaan päätökseen, mennään sinne katsomaan miltä portugalilainen uudisrakennus näyttää. Otan kameran mukaan.
|
Navetan seinää vasten kasvaa tällaisia kukkia, kuin soihtuja. |
P.S. Minulla tulee sukat jo korvista ulos! Vielä yhdet neulon, korkeintaan kahdet. Sitten on mekon vuoro.
Vilkaise näitäkin!
Oma minimuseo
Orkideoissa on jo ensimmäiset nuput! Viime vuoden kukkaloistoa näet
tästä.
Näitä laitamme melkein joka viikko:
pataniscas de bacalhau
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti