tiistai 20. lokakuuta 2015

Nypyt sukkiin - ihan tarkoituksella

Sain keväällä Suomi-tuliaisina pussillisen Oulunkylän Lankamaailmasta ostettuja lankoja. Kohta ne on käytetty. Viimeksi sain valmiiksi nilkkasukat, joissa on koristeena nyppyjä ja pykäreunus. Inhoan nimittäin resorin neulomista, ja pykäreunus on hyvä konsti välttyä siltä.

Lankana näissä kauniin sinisissä sukissa on Safirgarn, joka on 100 % pehmoista villaa. Eikä muuten kutittanut kuvaushetkellä edes minun jalkojen herkkää hipiää. Sinistä lankaa oli kaksi kerää, ja tarkkaan ne käytin, vain 5 g jäi yli. Sukat on neulottu 44 silmukalla ja ne ovat kokoa 38.

Eräs lukija kysyi taannoin miten nypyt syntyvät, joten tässä ohje kuvien kera. Mutta katsotaan ensin se pykäreunus, sillä aloitteleville neulojille sekin voi olla uusi juttu.

Pykäreunus

Luo silmukat ja neulo sileää neuletta 9 kerrosta. Seuraavalla kerroksella neulo 1 silmukka, ota langankierto puikolle, neulo 2 seuraavaa silmukkaa yhteen. Jatka samaa rataa kerroksen loppuun. Jos silmukat eivät mene tasan, lisää 1 silmukka, jonka parin kerroksen kuluttua voit kaventaa pois kuleksimasta.

Jatka sileää neuletta 10 kerrosta ennen mahdollisen kuvion - kuten nyppyjen - aloittamista. Sukan valmistuttua reunus käännetään kaksinkerroin ja ommellaan löyhästi.


Nyppy

Neulo nyppy haluamaasi kohtaan siten, että neulot yhteen silmukkaan lisäsilmukoita vuorotellen silmukan etu- ja takareunoista, niin että saat yhteensä 4 silmukkaa.

Siirrä silmukat sen jälkeen vasemmalle puikolle ja neulo ne oikein. Lanka kulkee silmukoiden takana, työtä ei tarvitse siis kääntää.

Siirrä silmukat uudelleen vasemmalle puikolle ja neulo ne oikein.


Siirrä silmukat jälleen vasemmalle puikolle ja nyt päättele 3 silmukkaa ylivetokavennuksin (neulo 2 silmukkaa, nosta ensimmäinen toisen yli, neulo 1 silmukka, nosta edellinen toisen yli jne.). Saat kuvan näköisen pötkylän.

Nyt jatka neulomista normaaliin tapaan. Seuraavalla kerroksella neulo nypyn vierussilmukat tiiviisti, niin nyppy asettuu paikoilleen.


Neulo nyppyjä kokonainen rykelmä! Vierekkäisten nyppyjen väliin yksi silmukka, ja nyppykerrosten väliin yksi kerros sileää neuletta. Näin ne asettuvat nätisti vieretysten.

Itse laitoin nypyt yksinkertaisen pitsineuleen sisäpuolelle. Hyvin voi käyttää myös palmikoita. Tai helmineuletta. Helmineuleessa on jotain supernaisellista!

Kantapäähän kokeilin näissä sukissa vahvistettua kantapäätä vähän eri tavalla. Normaalilla tavallahan siihen tulee tavallaan pystyraidat. Näissä sukissa vaihtelin nostettujen ja neulottujen silmukoiden järjestystä joka kerroksella, joten ne muodostivat tavallaan ristikkäisen kuvion. Ihan kiva. Ja vahvistus jatkuu kantapään alle.



Tällaiset niistä tuli. Mitäs näillä sitten tehdään...? Lahjaksi vai itselle...? Ristin nämä sukat muuten Lemmikeiksi. Nimi tulee tietenkin väristä.

P.S. Jos joku lukija kaipaa yksinkertaista pitsineuleen ohjetta, niin tulossa on, kunhan saan punaisen pitsineuletakin valmiiksi. Siinä voi tosin tovi vierähtää, sillä lanka on hirveän ohutta, ja pitsineuleen jälkeisen sileän osuuden neulominen on aika puuduttavaa. Suorastaan kyllästyttävää.





Mitä muuta meillä on tehty? 


Viime viikolla opeteltiin palmikoiden tekoa lohisukilla.











Tällaista jälkeä voi saada vain koukkuamalla. Koukuttu Milmanda-laukku.

Lisää laukkuja löytyy Galleria Milmandasta.











On meillä vähän tuunattukin: mm. puluilta pelastettu pikkupöytä.


4 kommenttia :

  1. Ihania on teillä puuhattu. Kauniit lemmikkisukat, nyppykukka on soma, en oo ikinä nyppyjä tehny, ihaillut muiten tekemiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Tekisi mieli puuhailla enemmänkin, mutta aika ei riitä kaikkeen. Ja nukkuakin pitää :-)

      Poista
  2. Ihanat Lemmikit ja toi kantapään idea täytyy pistää korvan taa. Kiitti myös nyppyjen ohjeesta.

    VastaaPoista