Syö silmät kiinni: choco-mustekala

Iik, se tuijottaa mua!

Sen verran kauan olen Portugalissa jo kulkenut ja asunut, että lautaselle on päätynyt kaikenlaista kummaa. Jos perinneruoka cozido á Portuguesasta jätänkin siansorkat ja -korvat heille, jotka niitä osaavat paremmin arvostaa, niin sitäkin paremmin kurkusta alas luistaa erilaiset merenelävät ja mustekalat. Tällä kertaa Isäntä laittoi choco-nimistä mustekalaa, jota on niin isoja kuin pieniäkin. Me söimme pieniä. Vasta lautasella minulle selvisi, että tällä turilaisella on selkäpanssari. No, se lähti veitsellä pois. Kerran löysin rannalta ison läpyskän, enkä osannut kuvitellakaan että se on kotoisin chocosta. Nyt tiedän, eli oppia ikä kaikki.

Näyttää vähän alienilta, eikö vaan? Lonkerot ovat jänskän näköisiä ja hauskoja pureskella.

Gobeliinikankaiset kattausalustat kuultavat lasilautasen läpi. 

Chocoa pitää keittää aika kauan, jopa puolisen tuntia, että liha pehmenee. Maustekastikkeeseen tuli muun muassa valkoviiniä ja tomaattisosetta, mausteeksi sipulia, valkosipulia, laakerinlehtiä ja pippuria. Kastike saa väriä myös itse mustekalasta - nämä eivät olleet ns. puhdistettuja, limpo. Maultaan tämä mustekala on aika vahva, osa tulee tietenkin kastikkeen mausteista.

Vaikka ihan hyvällä halulla näitäkin söin, niin lempparimustiksia ovat edelleen lula, myös pota-suikaleet ja lonkerot maistuvat hyvin. Isoa tursasta, polvo, en kovin mielelläni syö. Ne imukupit on jotenkin inhoja!

Vaalea läpyskä suojaa otuksen selkää. 

Chocon reseptiä en saanut talteen, mutta tässä muutama muu hyväksi koettu mustekalaresepti:

Caldeirada de lulas eli mustekalapata

Pota-mustekalan mehevät lonkerot

Pihvitomaattikastike mustekalalle tai kalalle 

Pota-mustekalaa perunoiden kera (nam!)



P.S. Luumut alkoivat yhtäkkiä kypsyä. Nyt syödään sitten niitä niin paljon kuin maha kestää.

Puutarhahaaveita ja haasteita

Meillä päin ei ole satanut yli kuukauteen, joten pihaa ja hedelmätarhaa kasvimaineen saa kastella päivittäin. Letkuja on, mutta mieluiten kastelen ihan kastelukannulla, saanpahan samalla päivittäisen voimailutuokion kun kahta 10 litran kanikkaa kannan yhdellä kertaa. Katsotaanpa taas vähän kuvien kera miltä hyötykasvipuolella nyt näyttää:

Viikunat ovat nyt tällaisia pieniä nystyjä, ja niitä tulee tänä vuonna ihan mukavasti. Se mitä ei jakseta syödä, säilön hunajan kanssa hilloksi.

Appelsiinit ovat melkein pingispallon kokoisia. Kaksi puuta näyttää tekevän satoa vuorovuosina; toinen lepää ja toinen tulee taas vuorostaan notkuttamaan oksiaan hedelmistä. Appelsiinit kasvavat ja kypsyvät hitaasti, vasta ensi vuoden puolella päästään näitä syömään.

Limettipuun kanssa oli huonompi tuuri; siinä oli paljon pikkuruisia, vähän nuppineulan päätä suurempia alkuja, ja olin jo vesi kielellä etsimässä limettipiiraan reseptiä. Melkein kaikki alut ovat kuitenkiin pudonneet. Veikkaan että joku ötökkä söi ne tai ehkä tuuli pudotti ne. Olen harmissani, mutta tällaista se on kun ei myrkkyjä käytä. Puu on kyllä hengissä ja tekee uutta kukkaa, mutta satoa ei vähään aikaan saada.

Avomaalle istutetut salaatintaimet kasvoivat nopeasti, mutta kuumalla ilmalla näitä saisi kastella kahdesti päivässä. Viimeisimmät taimet istutinkin taas sisäpihan puolelle ja vesikanikoista tehtyihin ruukkuihin. Linnut ovat jo käyneet napsimassa niitä, eikun kasvuharsoa suojaksi.

Mustan suojakankaan alla möyrii myyrä tai tod.näk. useampi. Muun muassa pensaspapujen juuret on usemman kerran nostettu ilmaan. Ne tekisivät nyt toista satoa, mutta heikolta näyttää kun juuristossa möyritään.

Couve galego, isolehtinen kaali kasvatti pitkän varren ja herkesi kukkimaan. Nyt se on siementänyt, jännityksellä seuraamme löytyykö heinikon seasta taimia sitten kun sateet alkavat. On näitä toki istutettu lisää, sillä käytämme kaalia paljon.

Taustalla näkyvä kuiva alue on laidunta. Ilman kastelua se kuivuu mutta ei hätää, naudat saavat tuoretta ruohoa muualta tuotuna. Laiduntaminen on niille lähinnä ajanvietettä.

Kesäkurpitsat ovat muuten pyöräyttäneet ensimmäiset pamppunsa. Tänä vuonna ne ovat kasvaneet hitaasti, joten ei varmaan pääse käymään kuten viime vuonna jolloin ihan pelotti käydä kasvimaalla, kun sinne oli putkahtanut aina uusi pesäpallomailan kokoinen kesäkurpitsa ja söimme niitä kunnes ne alkoivat tunkea korvista ulos.

Sisäpihan puolella kahdesta passionhedelmäköynnöksestä toinen kärsii, ja todennäköisesti jälleen myyrät ovat asialla. Lehdet kuivuvat ja hedelmät, joita ei ole ihan vähän, alkavat kurtistua. Olen ihan neuvoton mitä tehdä. Myrkkyjä ei voi käyttää koirien takia, muuten kyllä turvautuisin niihin. Loukkua on kokeiltu, sillä saatiin kokonaista yksi pieni hiiri.

Mutta nämä kasvavat hyvin: koiranmuonasäkkeihin istutetut avomaankurkut. Ne ovat pihan perällä kuumassa paikassa (tummunut sementti kerää lämpöä), ja päiväsaikaan peitän ne kasvuharsolla. Eilen siirrettiin ne vähemmän paisteiseen paikkaan, siinä oli oma operaationsa. Maton päälle säkit ja sitten vedettiin.

Kastella pitää välillä kahdesti päivässä, mutta on se vaivan arvoista. Minulla ei ole ikinä mikään rehottanut näin hyvin. Ensi vuonna taidan laittaa koko kasvimaan istutussäkkeihin!

Avomaankurkkua syön mieluiten kuorittuna ja viipaloituna voileivän päällä. Ei siihen muuta tarvita. Tein tsatsikiakin, mutta siitä tuli aika kamalaa. Muistin sitten, etten ole koskaan oikein pitänyt tsatsikista.

Laitetaan näitä tietysti salaatteihinkin. Saatanpa jonkun kurkun säilöäkin jos näitä tähän tahtiin kertyy eli 2-4 kurkkua päivässä.

Laventelisatoakin on päässyt korjaamaan. Varovainen pitää vaan olla, sillä kukissa pörrää paljon ampiaisia.

Lisäsin laventelia pistokkaista, ne eivät tuota vielä paljoa kukkia, mutta emokasvi on valtava. Kuivaan laventelit lasipurkissa ettei tuuli veisi niitä mennessään. Se kun puhaltelee välillä aikamoisen navakasti.

Jos raaskisin, kokeilisin värjätä lankaa laventelilla, mutta kyllä nämä nyt menevät tuoksupussien täytteeksi.

Erään pensaan alta löytyi taannoin ruukunpuolikas. Se pääsi kukkapenkkiin laventelin kodiksi. Anoppi kertoi, että ruukussa on aikoinaan säilytetty oliiveja. Ikää sillä on arviolta sata vuotta.

Kuten kuvasta voi arvailla, nurmikko on vettä vailla. Kasteltu on, mutta auringon paahde on armoton. Sateiden alkaessa se alkaa taas vihertää, kesä mennään näillä. Eipähän tarvitse leikkailla kovin usein, voi senkin ajan käyttää muuhun.

P.S. Pihalaatoitukselta löytyi tänä aamuna myyrä koivet oikosenaan. Koirat ovat siis urakoineet yön aikana, eivät kai saaneet nukuttua kun kylällä juhlittiin fado-konsertin ja rakettien myötä. Ansaitsevat tänään luun!

Sydän nyppylöillä pikkupussukassa

Pitihän minunkin sitten retkahtaa vetoketjullisten pikkupussukoiden virkkaamiseen. Ne ovat kivoja välitöitä siinä välissä kun hakee inspiraatiota isommalle, ja samalla voi käyttää pois jämäkeriä. Muutama pussukka on valmistunut samalla periaatteella kuin ensimmäisenä tekemäni (katso täältä), esittelen niitä toiste. Nyt on kuitenkin pakko näyttää tämä pieni sydänpussukka, sillä tästä tuli aika kiva.

Lankana on 6-säikeisen Liina-kalalangan ja ohuen punaisen virkkauslangan yhdistelmä. Väri on suorastaan sydämellinen, tai johonkin muuhun aikaan vuodesta voisi todeta että jouluinen. Punaista väriä on muuten tosi vaikea toistaa kameralla ja tietokoneella oikean sävyiseksi. Näyttää hailakalta.

3 mm virkkuukoukulla tein ensin 45 ketjusilmukkaa, sitten virkkasin kiinteillä silmukoilla tasona suorakaitaleen muotoisen, 2 cm korkuisen kaistaleen, jonka ympärille aloin virkkaamaan pussukkaa. Ei siis tarvinnut tehdä mitään lisäyksiä päissä.

Nyppysydän on virkattu laidoille pussukan molemmille puolille lopussa olevan kaavion mukaan. Huom. nyppykerrosten väliin on virkattu kerros kiinteitä silmukoita, samoin joka nypyn välissä on kiinteä silmukka. Nypyt tehdään näin: virkkaa edellisen kerroksen kiinteään silmukkaan 4 puolipylvästä, virkkaa työn takapuolelta piilosilmukka ensimmäiseen puolipylvääseen.

Toiseen päätyyn on virkattu pieni nipukka helpottamaan vetoketjun sulkemista. Se on vahvistettu lopuksi kahdella piilosilmukkakerroksella.

Vetoketju on kiinnitetty ensin harsien, sitten käsin ommellen, samoin vuori. Vuorikangas on ystävältä saaduista miestenpaitojen pesupaloista

Punainen ruutu: nyppy, valkoinen ruutu: kiinteä silmukka.
Nypyt tulevat lomittain, nyppykerrosten väliin kerros
kiinteitä silmukoita (ei näy kaaviossa).

eli koepaloista ja on sekä ihanan sileä että koristeellinen.

Vuori kyllä viimeistelee pikkupussukankin, eikä sen ompelu ole kovin hankalaa kunhan vähän harjoittelee. Ja minähän olen harjoitellut, Milmanda-laukuissa nimittäin.

Pussukalla on korkeutta 13,5 ja leveyttä 17,5 cm.

P.S. Mihin sitten seuraavaksi ryhtyisi...?

Mattopyykillä

Mummon räsymatossa värit kirkastuivat. 

Kuinka moni on jo käynyt mattopyykillä, käsi ylös! Tämä supisuomalainen perinne jynssätä mummon kutomat räsymatot ja muut lattian peitteet joka kesä aidolla mäntysuovalla ja mieluiten merivedellä (ei enää suositeltavaa) on yhtä olennainen osa Suomen kesää kuin ukkonen hellepäivän päätteeksi ja satunnainen raekuuro.

Luonnonsaippuassa on kaunis marmorointi.  

Vesi virtaa taas. Kelim-matot ovat Ikeasta ja tulivat muuttokuorman
 mukana Suomesta.

Pestään sitä mattoja Portugalissakin tai ainakin suomalainen pesee. Viime kesänä jynssäsin matot kontallani pihalaatoituksella kunnes polvista lähti nahka, mutta nyt vihdoin välähti. Pikkukylistä löytyy usein vanhanajan pesupaikka, vesiallas, tanque, joissa kyläläiset ovat pesseet pienen ja isonkin pyykin aikoina ennen pesukoneita. Jotkut pesevät yhä, sillä kaikissa taloissa ei ole juoksevaa vettä, hyvä jos on kaivo. Nykyäänhän on jo vesijohto vedetty näillekin kylille ja kaasujohtoa vedetään, mutta talojen liittäminen niihin on eri asia.



Tällaiselle "tankille" päätin suunnata mattojeni kanssa. Kotikylällä pesupaikkoja on peräti kaksi, mutta lähin on silti naapurikylällä. Tunnissa olin jynssännyt seitsemän pikkumattoa tankin kaltevalla luiskalla. Työskentelykorkeus on varmaan aikoinaan määritelty portugalilaisen keskimitan mukaan, joten meikäläiselle se on hiukan liian matala, mutta silti parempi kuin ryömiä kontallaan.

Joessa oli kirkas vesi ja
siinä uiskenteli pieniä kaloja.

Aluksi olin hieman hämilläni, sillä paikassa ei ollut minkäänlaista vipua jolla vedentulon olisi saanut käännettyä päälle, ja altaassa oleva vesi oli edellisen pyykkääjän jäljiltä aika saippuainen. Ei hätää, hana näköjään käynnistyy automaattisesti aika ajoin ja puhdasta vettä virtaa altaaseen.

Mäntysuovan puutteessa käytin Sabão Freixon nimellä kulkevaa luonnonsaippua, sabão natural, jota olin ostanut 1,5 kilon tangon. Samaisesta saippuasta tehdyllä liuoksella hätistän puutarhassa mm. kirvoja.

"Tankin" vieressä virtaa pieni joki. Piti käydä katsomassa valuvatko saippuavedet sinne. Eivät valu. Viemäröinti on kunnossa.

Mattoja jynssätessäni tuli hanasta juomavettä hakemaan tien toisella puolella rakennustöissä ollut mies, joka alkoi juttusille. Hän oli kovin hikinen ja olisi varmaan mielellään pulahtanut altaaseen vilvoittelmaan, jos olisi voinut. Olisi saanut saippuat kaupan päälle. Hän sanoi käyvänsä päivän päätteeksi meressä, rannan tuntumassa kun asuu.

"Tanque" on katettu, joten porottava
aurinko ei polta pyykkääjää. 

Olin oikein tyytyväinen "tankilla" käyntiin, sillä vaikkei meillä varsinaisesti vedestä olekaan pulaa, niin talon kaivoon täytyy kesällä pumpata vettä porakaivosta. Maissipeltoja kastellaan nyt voimallisesti eikä kaivoon virtaa vettä talviseen tapaan.

Matot kuivuivat pihan perällä vuorokaudessa. On ollut helteistä. Jonain päivänä täytyy suunnata "tankille" uudestaan pesemään lisää mattoja.

P.S. Ensimmäiset omat avomaankurkut on syöty. Koiranmuonasäkkeihin istutetut taimet kasvaa rehottavat. Mielessä siintää nyt tsatsiki.

Kirsikka-rahkapiiras

Portugalissa on nyt kirsikka-aika, ja tänä vuonna ne ovat hyvälaatuisia ja makeita, vaikka sato jäikin pieneksi kukinta-aikaan sattuneesta huonosta säästä johtuen. Kirsikkaa kasvatetaan lähinnä sisämaassa, meren tuntumassa se näemmä ei oikein menesty. Kilohinta on kypsällä kirsikalla ollut jopa kuuden euron tuntumassa, mutta viimeksi Portossa käydessäni huomasin metroaseman kylkeen pystytetyssä hedelmäkaupassa kypsiä, tummanpunaisia kirsikoita 2,99 euron kilohintaan, joten piti niitä kopata mukaan pari kiloa. Nam!

Hiukan työtä kirsikan valmistaminen ruuaksi vaatii, sillä kivet pitää poistaa. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen.

Ihan ensiksi keitin kirsikoista hilloa. Vilkaistaan sitä joskus toiste. Osa kirsikoista syötiin tuoreeltaan jälkiruokana, mutta tein myös makoisan piiraan. Kirsikan maku pääsee oikeuksiinsa kun sitä vähän kuumentaa. Kirsikka-rahkapiiras ei ole kovin kaunis ulkomuodoltaan, mutta ah, kyllä maistui hyvältä!

Kirsikka-rahkapiiras

Pohja:

100 g margariinia

1 dl sokeria

1 muna

1½ dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kirsikkamehua

Täyte: 

n. 400 - 500 g kirsikoita

200 g maitorahkaa

½ dl maitoa

kirsikkamehua sen verran kuin kulhon pohjalle kertyy

2 rkl perunajauhoja

½ dl sokeria

Huuhtele ja valuta kirsikat ja poista niistä kivet: tee viilto terävällä veitsellä ja poista kivi käsin. 

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna ja sekoita hyvin. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivin-jauhe keskenään. Lisää jauhoseos sekä kirsikkamehu taikinaan ja sekoita nopeasti. Levitä taikina laakean, matalareunaisen piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Levitä kivettömät kirsikat taikinan päälle. 

Sekoita rahka, maito, kirsikkamehu, perunajauhot ja sokeri keskenään. Kaada rahkaseos vuokaan kirsikoiden päälle.

Paista piirasta uunin alaosassa 200 asteessa noin 25-35 minuuttia, kunnes taikina on saanut väriä. Piiras maistuu mainiolta niin lämpimänä kuin kylmänäkin, myös kermavaahdon kera. 

P.S. Tämä rapea taikina soveltuu moniin muihinkin piiraisiin. Ensi kerralla laitan rahkaseokseen kuitenkin enemmän maitoa tai mehua, jotta se olisi vähän kosteampi. 

Andalusian appelsiininkukat, osa 5/5

Kepeän kesäjatkiksen päätösosa, tarina päättyy tähän. Aiempiin osiin pääset tästä (viimeisin osa päällimmäisenä). 

Andalusian appelsiininkukat, osa 5/5

Turvavyömerkkivalo syttyi vaimean pimahduksen saattelemana, ja lentokone lähti välittömästi laskemaan korkeutta. Sanni avasi silmänsä. Hän oli miettinyt taaksejäänyttä lomaa, Lassen kanssa vietettyjä hetkiä; päiviä ja öitä. Lomaromanssi oli nyt ohi, ja hän oli päättäväinen päästämään siitä irti. Hän ei takertuisi Lasseen eikä muistoihin miehestä. Hän iloitsisi siitä mitä oli kokenut, taltioisi sen syvälle sydämeensä ja antaisi pysyä siellä, syvällä.
Silti hetkittäin hän oli yhä tuntevinaan Lassen käden puristavan omaansa, kevyen henkäyksen korvassaan ja vaativat huulet huulillaan. Oli kuin mies olisi tarttunut hänen ihoonsa näkymättömänä mutta tuntuvana tatuointina. Lassen sylissä Sanni oli löytänyt itsestään sensuaalisuuden, jonka olemassaolosta hän ei ollut ennen tiennytkään. Hän oli hämmentynyt ja ihmeissään. Ja ikävissään.
"Kyllä se ajan kanssa menisi ohi", vakuutti Sanni itselleen.
Aamulla heitetyt jäähyväiset olivat olleet haikeat. Kuumin intohimo oli laantunut, tilalle oli tullut herkkä hellyys. Sanni ei ollut jäänyt aamiaiselle, vaan oli kiiruhtanut hotelliin pakkaamaan laukkuaan. Lasse oli kertonut kummitätinsä tulevan häntä lentokentälle vastaan ja tarjosi Sannille kyytiä kotiin. Tämä kiitti ja kieltäytyi. Oli turha pitkittää sitä mikä teki kipeää.
Matkalaukkuhihnalla Lasse tuli Sannin luo. Hän oli jo saanut oman laukkunsa. Hän hymyili vaisusti kun tarttui Sannin käteen ja nosti sen huulilleen. Hän pyyhkäisi Sannin poskea ja käveli pois.
Kyyneliä nieleskelevä Sanni oli kohta taksijonossa, sitten taksissa matkalla kotiin. Satoi vettä. Kylmää, ilkeää vettä. Aurinkoisten päivien lämpö oli hävinnyt ja onni haihtunut. Jäljelle jäi vain yksinäisyys, kolkko, voimat vievä yksinäisyys.

Hiljalleen Sanni valahti taas arjen rutiineihin. Loput kesälomasta hän käytti pienen asuntonsa suursiivoukseen, kirpputoreilla kiertelyyn ja lukemiseen. Lukeminen helpotti oloa eniten. Se vei ajatukset muihin asioihin, toisiin maisemiin. Kahlattuaan läpi kolmannen tiiliskivikirjan hän ei kuitenkaan jaksanut enää enempää. Hän kävi ostamassa lankaa ja sukkapuikot, vetäisi hiukset sykerölle ja alkoi opetella neulomaan sukkaa.
Töiden taas alkaessa Riitta tuli kysymään miten Sannin kesäloma oli sujunut ja raportoimaan Kosin matkastaan. Heille oli Veijon kanssa tullut hirveä riitä, ja eropaperit oli pistetty vireille.
"Kauheaa, tosi ikävää", pahoitteli Sanni. "Ettekö te kuitenkin voisi vielä sopia ja yrittää uudelleen?"
"En halua! Tämä on oikeastaan parasta, mitä minulle on tapahtunut. Olikin jo aika pistää ukko vaihtoon", vastasi Riitta reippaasti. "Veijo on niin jämähtänyt paikoilleen. Tapasin jo netin kautta yhden mukavan miehen. Vaikken mitään vakavaa nyt haluakaan aloittaa. Sinunkin kannattaisi kokeilla nettideittejä. Sinussa menee hyvä nainen muuten ihan hukkaan."
Sanni kohautti olkapäitään, mutta ajatus jäi muhimaan. Ehkä hän saisi Lassen pois mielestään, jos alkaisi tapailla jotakuta toista. Tai mieluummin monia. Sillä tosiasia oli, hänen oli pakko myöntää itselleen, että Lasse oli hänen ajatuksissaan paljon enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Pörräsi pään ympärillä kuin härnäävä kärpänen.

Pari viikkoa töiden alettua Sannin puhelin soi. Hän oli juuri laskemassa tasetta ja vastasi puhelimeen hajamielisesti, numeroiden pyöriessä päässä.

"Hei, täällä on Lasse", kuului tuttu, matala ääni.
Numerot karkasivat kauas ja Sanni tipahti takaisin maan pinnalle. Se oli Lasse! Mistä mies oli saanut hänen puhelinnumeronsa? Hehän eivät olleet vaihtaneet yhteystietoja. Sanni oli kokonaan unohtanut Lasselle viemänsä viestilapun.
"Mitä sinulle kuuluu? Haluaisin tavata sinut. Minun pitää selittää sinulle jotain."
Se ei kuulostanut kovin lupaavalta, mutta Sanni suostui tapaamiseen samana iltana töiden jälkeen. Nyt häntä jännitti. Apua! Hänellä oli töissä yllään tylsät suorat housut ja väljä musta pusero, ihan kuin olisi ollut hautajaisiin menossa. No, asuvalinnalle ei voinut nyt mitään, mutta ennen töistä lähtöä hän kävi naistenhuoneessa punaamassa huulet ja kampaamassa hiukset, jotka olivat matkan aikana vaalentuneet auringossa.

Kun Lasse näki Sannin, vetäisi hän henkeä.
"Näytät niin kauniilta…" hän kuiskasi korvaan, painaessaan kevyen suukon sen taa.
He lähtivät kävelemään Kaivopuiston rantaa pitkin. Oli lämmin loppukesän ilta, meri oli tyyni ja taivas selkeä. Oli sateisen kesän ehkä kaunein päivä.
"Minun pitää kertoa sinulle jotain", aloitti Lasse. "Silloin kun olin matkalla, olin vielä teoriassa naimisissa. Olimme olleet asumuserossa jo melkein vuoden verran, ja vaimoni halusi vielä yrittää. Minä olin kahden vaiheilla, mutta vain poikamme vuoksi. Hän on vielä kovin nuori. Lähdin matkalle yksin miettiäkseni asioita."
He tulivat puistonpenkin kohdalle. Lasse istuutui ja veti Sannin viereensä. Hän piti tätä käsistä ja katsoi vakavana tämän sinisiin silmiin.
"Kun tapasin sinut, ymmärsin, ettei ole pojallenikaan hyväksi jos vanhemmat ovat yhdessä mutta riitelevät ja ovat onnettomia. Parempi erillään elävät vanhemmat, jotka ovat tahoillaan onnellisia. Hekin ansaitsevat sen. Matkalta palattuani keskustelin vaimoni kanssa, ja veimme eroprosessin loppuun. Eilisestä lähtien olen taas poikamies."
Pieni pilvenlonka purjehti laskemassa olevan auringon eteen. Sanni tuijotti ulapalla lipuvaa valkopurjeista venettä. Se lillui hiljalleen tyynillä aalloilla, kuin tietämättä oliko suuntana satama vai sieltä pois. Sannilla oli vähän sama olo. Hän ei ollut varma siitä, mihin keskustelu oli viemässä.
"En halunnut sopia mitään sinun kanssasi ennen kuin ero oli selvä", Lasse jatkoi. "Haluan tehdä asiat oikeassa järjestyksessä. No, ehkä on vähän myöhäistä siihen, ottaen huomioon mitä matkan aikana tapahtui, mutta nyt haluan aloittaa alusta. Sinun kanssasi. Toivon, että sinä haluat samaa."
Lasse piti tauon ja katsoi Sanniin vetoavasti.
"Haluatko sinä?"
Aurinko pilkisti pilvenlongan takaa, paistoi koko voimallaan, valaisi Sannin kasvot ja elämän, joka viime viikkoina oli tuntunut apean harmaalta. Naisen kasvoille levisi onnellinen hymy.
"Haluan", hän vastasi kiihkeästi. "Haluan, haluan, haluan!"
Hän löysi itsensä taas Lassen lämpimästä sylistä ja tuntui siltä, kuin olisi vihdoin päässyt kotiin.

Sen pituinen se. Toivottavasti nautitte tästä siirappia tihkuvasta kesätarinasta! 

© Anu Patrakka

Lumikki-shaali

Vaikka kesä onkin, syysillat kajastelevat välillä mielessä. Neuloin - en itselle, vaan lahjaksi - yksinkertaisen shaalin pehmeästä vaaleasta villasta, samasta, josta on neulottu Lumikki-sukat ja Lumikki-polvisukat. Mallineule on samaa kuin punaisen pitsineuletakin helmassa, eli ei tarvinnut kauheasti laskeskella silmukoita kun tätä aina iltamyöhällä neuloin. Arvelin, että shaalin saajaa miellyttää eniten yksinkertainen ja graafisen selkeä malli.

Ylä- ja alareunoissa on 4 kerrosta ainaoikein-neuletta, sivuissa 8 silmukan verran ainaoikein-neuletta, mutta neuloen silmukan takaosasta. Joka kerroksen viimeinen silmukka on neulottu nurin ja ensimmäinen nostettu, näin reunasta tulee siisti.










Lopuksi pesin shaalin käsin ja prässäsin sen hyvin kevyesti, ettei pöyheys katoaisi. Lankaa kului noin 400 g, pituutta tuli puolisentoista metriä ja leveyttä ehkä puoli metriä, enpäs tullut tällä kertaa mitanneeksi. Silmukoita oli noin 100 ja puikkokoko 4 mm. Kuukauden myöhäisillat siinä vierähti.











Nyt olen lähikaupungin lankakaupasta tyhjentänyt kaikki nämä ihanat, vanhat villalangat. Viimeksi kauppias näytti minulle uusia lankamalleja 100 % villaa. Ei ihan yhtä pehmeitä kuin tämä vanha portugalilainen villalanka, joka ei ehkä kestä konepesua.

Shaalin saaja kertoi, että lahja pääsi heti käyttöön. Suomessa on kuulemma ollut viileää, eikä meilläkään päin iltaisin erityisemmin hikeä pukkaa. Viime kesänä neulottu keeppi on välillä tarpeen.

P.S. Romanttisen kesäjatkiksen viimeinen osa julkaistaan tänään. Aiempiin osiin pääset tästä (viimeisin osa päällimmäisenä, kelaa siis loppuun)!