Jokunen aika sitten ilma Portugalissakin viileni, ja lämpimille vaatteille ilmeni tarvetta. Kaiken sukankutomisen välissä pyöräytinkin itselleni uuden villapaidan. Tosin siinä vaiheessa kun sain sen valmiiksi oltiinkin taas hellelukemissa, joten kuvat otettiin vasta nyt kun ilma vaihteeksi viileni. Tällaista on syyssää Portugalissa!
Lankana on lähikaupungin lankakaupasta haettu vanha mohairsekoitus á 1,50 e/50 g. Lilahtavaa lankaa oli vain 5 kerää, joten oli tarpeen laittaa raidat vihreästä langasta. Samaa vihreää väriä on lilankin seassa. Tavoitteena oli tehdä lyhyt pusero parin lyhyen talvitakin alla pidettäväksi, ja lyhyt tästä tulikin. Hyvä kun selän peittää. Kaikki lanka meni, ei jäänyt kuin pari pientä nyssäkkää. Olisi voinut tietysti käyttää vähän paksumpia puikkoja niin kuohkea lanka olisi riittänyt pidemmälle. Mitat otin toisesta, sopivan kokoisesta puserosta mallitilkun avulla.
Pusero on neulotti pyörönä kädenteihin asti 3 mm puikoilla. Miksi? No, pyörönä neulominen on vaan nopeampaa pelkillä oikeilla silmukoilla eikä tule pönäköitä saumoja. Resorit on neulottu 3o2n. Malli on lievästi slimmattu ettei olisi ihan laatikkomainen. Tarkoittaa siis sitä, että vyötärön kohdalla on molemmissa sivuissa kavennettu 2x2 s.
Kädenteissä on kavennettu ensin 4 s, sitten yhden välikerroksen jälkeen vielä 1 s. Vastaavasti hihoissa aloitin kavennukset samalla tavalla ja jatkoin sitten kavennuksia joka kerros, kunnes hihapyöriöllä oli tarpeeksi pituutta ja puikolla jäljellä vähän toistakymmentä silmukkaa. Pikkaisen sovittelemalla istutettukin hiha onnistuu ilman tarkempia ohjeita. Molemmat hihat on neulottu samaan aikaan, silmukoita on lisätty pitkin matkaa muutama ennen hihapyöriötä. Tällä kertaa pituuttakin tuli juuri sopivasti.
Pääntie on takana huoliteltu 4o4n-helmineuleella muutaman viimeisen kerroksen aikana. Etupuolella on 2o2n-helmineuletta molemmissa reunoissa 6 silmukan verran. Teen pääntien huolittelun melkein aina kappaleen neulonnan yhteydessä, niin ei tarvitse poimia silmukoita ja arpoa tuleeko resorista sopiva. Pääntiessä on kavennukset joka toinen kerros ja se alkaa suhteellisen ylhäältä ihan lämpöteknisistä syistä. Mitä avarampi kaula-aukko, sen viluisampaa on ja päinvastoin.
Pikkupusero valmistui muutamassa illassa ja siitä tuli lämmin.
P.S. 11.11. vietetään S. Martinhon päivää ja silloin syödään paahdettuja kastanjoita. Se onnistuu kotikonsteinkin tällä ohjeella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti