torstai 3. marraskuuta 2016

Väriä vihanneksista

Sain vihdoin kerättyä tarpeeksi sipulinkuoria värjäystä varten: 90 g. Sipulinkuorilla on helppo värjätä ja voimakas väri on aika takuuvarma, mutta nyt sai yllättyä. Ensimmäisenä heitin liemeen, kuorien sekaan, 30 g Povoeira-lankaa (lankakauppiaan mukaan 100 % villaa), jota käytetään kalastajien paitoihin ja saapassukkiin. Se on kuohkeaa ja lämmintä, aika huopuvaisen oloista. Persikkaista väriä tähän paksuun lankaan ei juuri tarttunut sipulinkuorista (yläkuvassa vasemmanpuoleisin). Harmi!

Sipulinkuori III
Seuraavaksi pistin samaan liemeen ja yhä kuorien sekaan pienen vyyhdin pehmeää portugalilaista villaa, josta olen neulonut mm. Maija Mehiläisen mekon. Väriä se veti sipulinkuorista yhtä vähän kuin Povoeira, mutta keltaisena. Kerä yläkuvassa toisena vasemmalta.

Eipäs luovuteta. Nyt kattilaan hulahti, edelleen kuorien sekaan, 33 g Nalle-lankaa. Jopas vetäisi väriä. Oranssin ruskehtavia sävyjä, eläväisinä, sillä väriä tarttuu myös kuorista suoraan. Voi kun noihin edellisiinkin olisi saanut tällaiset sävyt! Kerä yläkuvassa kolmas vasemmalta.

Sipulinkuori IV
Vielä oli väriä liemessä jäljellä ja niin oli
Nalleakin. Neljäs vyyhti kattilassa poiki nyt keltaisempaa ja samankaltaisina eloisina sävyinä kuin edellisessäkin erässä. Kerä yläkuvassa oikealla.

Muutoinkin olen huomannut, ettei väri tahdo tarttua käyttämiini portugalilaislankoihin. Liekö syy niiden pörröisyydessä ja kuohkeudessa, en tiedä. Tänään kävin hakemassa kokeiluun paria muunlaista lankaa, täyttä villaa nekin.

Vihanneksilla on tullut värjättyä muutenkin. Kilon keräkaalin (edit: punakaali) keitinliemi tuotti kylmävärjäyksenä (alunalla esipuretettu lanka jäähtyneessä liemessä kolmisen päivää) kivan liilan sävyn Nalle-lankaan. Kaalista tehtiin maukasta höystöä ja kaalipiirakkaa, joten kaikki tuli hyödynnettyä.

Pienellä suomalaisporukalla kokkailimme jokin aika sitten muun muassa sienikeittoa, Janssonin kiusausta ja paria erilaista punajuurisalaattia. Nappasin punajuurien keitinliemen mukaani ja kannatti: kylmävärjäys antoi Nalle-langalle punajuuren värin. On välillä jotain muutakin kuin keltaista. Sitä on nimittäin tullut melkein kaikesta muusta kokeilemastani.

P.S. Tulossa sukkaraporttia, ja välityönä tuli tehtyä myös villapusero.

8 kommenttia :

  1. Oijoi kuinka kauniita värejä. Eipä kaupasta löydy! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi harmitti kun tuli niin paljon keltaista vähän joka kasvista. Nyt olen tykästynyt nimenomaan sen eri sävyihin :-)

      Poista
  2. oliko kaali punakaalia, kun violettia sait? Punajuurilanka mietityttää, kestöököhän siinä Väri?
    Nalle on aina tuollaista, se hotkaisee valtavasti väriä, käsittelemättömästä suomenlapaasta kehrätty lanka paljon vähemmän, mutta kumminkin enemmän kuin nuo sinun sipulinkuorissa värjäämäsi portugalilaiset langat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan punakaalia, kävin korjaamassa tekstiin. Kiitos huomiosta! Joo se on jännä että käsitellymmät langat tuntuvat vetävän väriä enemmän ja sävyt ovat elävämpiä. Nyt on likoamassa lajitelma erilaisia lankoja kurkumaliemessä, siellä vilahtelee oranssia ja keltaista...

      Poista
  3. Ihana värisikermä! Tykkään kovasti keltaisen ja okran eri sävyistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin alan nyt lämmetä keltaiselle enemmän. Onneksi, sillä sitä saa melkein kasvista kuin kasvista :-D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos:-) Ajattelen niin, että tällä tavalla tallennan aurinkoa lähetettäväksi jouluksi kohti Suomea :-)

      Poista