Andalusian appelsiininkukat, osa 5/5
Turvavyömerkkivalo syttyi vaimean pimahduksen saattelemana, ja lentokone lähti välittömästi laskemaan korkeutta. Sanni avasi silmänsä. Hän oli miettinyt taaksejäänyttä lomaa, Lassen kanssa vietettyjä hetkiä; päiviä ja öitä. Lomaromanssi oli nyt ohi, ja hän oli päättäväinen päästämään siitä irti. Hän ei takertuisi Lasseen eikä muistoihin miehestä. Hän iloitsisi siitä mitä oli kokenut, taltioisi sen syvälle sydämeensä ja antaisi pysyä siellä, syvällä.
Silti hetkittäin hän oli yhä tuntevinaan Lassen käden puristavan omaansa, kevyen henkäyksen korvassaan ja vaativat huulet huulillaan. Oli kuin mies olisi tarttunut hänen ihoonsa näkymättömänä mutta tuntuvana tatuointina. Lassen sylissä Sanni oli löytänyt itsestään sensuaalisuuden, jonka olemassaolosta hän ei ollut ennen tiennytkään. Hän oli hämmentynyt ja ihmeissään. Ja ikävissään.
"Kyllä se ajan kanssa menisi ohi", vakuutti Sanni itselleen.
Aamulla heitetyt jäähyväiset olivat olleet haikeat. Kuumin intohimo oli laantunut, tilalle oli tullut herkkä hellyys. Sanni ei ollut jäänyt aamiaiselle, vaan oli kiiruhtanut hotelliin pakkaamaan laukkuaan. Lasse oli kertonut kummitätinsä tulevan häntä lentokentälle vastaan ja tarjosi Sannille kyytiä kotiin. Tämä kiitti ja kieltäytyi. Oli turha pitkittää sitä mikä teki kipeää.
Matkalaukkuhihnalla Lasse tuli Sannin luo. Hän oli jo saanut oman laukkunsa. Hän hymyili vaisusti kun tarttui Sannin käteen ja nosti sen huulilleen. Hän pyyhkäisi Sannin poskea ja käveli pois.
Kyyneliä nieleskelevä Sanni oli kohta taksijonossa, sitten taksissa matkalla kotiin. Satoi vettä. Kylmää, ilkeää vettä. Aurinkoisten päivien lämpö oli hävinnyt ja onni haihtunut. Jäljelle jäi vain yksinäisyys, kolkko, voimat vievä yksinäisyys.
Töiden taas alkaessa Riitta tuli kysymään miten Sannin kesäloma oli sujunut ja raportoimaan Kosin matkastaan. Heille oli Veijon kanssa tullut hirveä riitä, ja eropaperit oli pistetty vireille.
"Kauheaa, tosi ikävää", pahoitteli Sanni. "Ettekö te kuitenkin voisi vielä sopia ja yrittää uudelleen?"
"En halua! Tämä on oikeastaan parasta, mitä minulle on tapahtunut. Olikin jo aika pistää ukko vaihtoon", vastasi Riitta reippaasti. "Veijo on niin jämähtänyt paikoilleen. Tapasin jo netin kautta yhden mukavan miehen. Vaikken mitään vakavaa nyt haluakaan aloittaa. Sinunkin kannattaisi kokeilla nettideittejä. Sinussa menee hyvä nainen muuten ihan hukkaan."
Sanni kohautti olkapäitään, mutta ajatus jäi muhimaan. Ehkä hän saisi Lassen pois mielestään, jos alkaisi tapailla jotakuta toista. Tai mieluummin monia. Sillä tosiasia oli, hänen oli pakko myöntää itselleen, että Lasse oli hänen ajatuksissaan paljon enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Pörräsi pään ympärillä kuin härnäävä kärpänen.
Pari viikkoa töiden alettua Sannin puhelin soi. Hän oli juuri laskemassa tasetta ja vastasi puhelimeen hajamielisesti, numeroiden pyöriessä päässä.
Numerot karkasivat kauas ja Sanni tipahti takaisin maan pinnalle. Se oli Lasse! Mistä mies oli saanut hänen puhelinnumeronsa? Hehän eivät olleet vaihtaneet yhteystietoja. Sanni oli kokonaan unohtanut Lasselle viemänsä viestilapun.
"Mitä sinulle kuuluu? Haluaisin tavata sinut. Minun pitää selittää sinulle jotain."
Se ei kuulostanut kovin lupaavalta, mutta Sanni suostui tapaamiseen samana iltana töiden jälkeen. Nyt häntä jännitti. Apua! Hänellä oli töissä yllään tylsät suorat housut ja väljä musta pusero, ihan kuin olisi ollut hautajaisiin menossa. No, asuvalinnalle ei voinut nyt mitään, mutta ennen töistä lähtöä hän kävi naistenhuoneessa punaamassa huulet ja kampaamassa hiukset, jotka olivat matkan aikana vaalentuneet auringossa.
Kun Lasse näki Sannin, vetäisi hän henkeä. "Näytät niin kauniilta…" hän kuiskasi korvaan, painaessaan kevyen suukon sen taa.
He lähtivät kävelemään Kaivopuiston rantaa pitkin. Oli lämmin loppukesän ilta, meri oli tyyni ja taivas selkeä. Oli sateisen kesän ehkä kaunein päivä.
"Minun pitää kertoa sinulle jotain", aloitti Lasse. "Silloin kun olin matkalla, olin vielä teoriassa naimisissa. Olimme olleet asumuserossa jo melkein vuoden verran, ja vaimoni halusi vielä yrittää. Minä olin kahden vaiheilla, mutta vain poikamme vuoksi. Hän on vielä kovin nuori. Lähdin matkalle yksin miettiäkseni asioita."
He tulivat puistonpenkin kohdalle. Lasse istuutui ja veti Sannin viereensä. Hän piti tätä käsistä ja katsoi vakavana tämän sinisiin silmiin.
"Kun tapasin sinut, ymmärsin, ettei ole pojallenikaan hyväksi jos vanhemmat ovat yhdessä mutta riitelevät ja ovat onnettomia. Parempi erillään elävät vanhemmat, jotka ovat tahoillaan onnellisia. Hekin ansaitsevat sen. Matkalta palattuani keskustelin vaimoni kanssa, ja veimme eroprosessin loppuun. Eilisestä lähtien olen taas poikamies."
Pieni pilvenlonka purjehti laskemassa olevan auringon eteen. Sanni tuijotti ulapalla lipuvaa valkopurjeista venettä. Se lillui hiljalleen tyynillä aalloilla, kuin tietämättä oliko suuntana satama vai sieltä pois. Sannilla oli vähän sama olo. Hän ei ollut varma siitä, mihin keskustelu oli viemässä.
"En halunnut sopia mitään sinun kanssasi ennen kuin ero oli selvä", Lasse jatkoi. "Haluan tehdä asiat oikeassa järjestyksessä. No, ehkä on vähän myöhäistä siihen, ottaen huomioon mitä matkan aikana tapahtui, mutta nyt haluan aloittaa alusta. Sinun kanssasi. Toivon, että sinä haluat samaa."
Lasse piti tauon ja katsoi Sanniin vetoavasti.
"Haluatko sinä?"
Aurinko pilkisti pilvenlongan takaa, paistoi koko voimallaan, valaisi Sannin kasvot ja elämän, joka viime viikkoina oli tuntunut apean harmaalta. Naisen kasvoille levisi onnellinen hymy.
"Haluan", hän vastasi kiihkeästi. "Haluan, haluan, haluan!"
Hän löysi itsensä taas Lassen lämpimästä sylistä ja tuntui siltä, kuin olisi vihdoin päässyt kotiin.
Sen pituinen se. Toivottavasti nautitte tästä siirappia tihkuvasta kesätarinasta!
© Anu Patrakka
Kiva oli lukea!!
VastaaPoistaKiva kuulla :-)
Poista