perjantai 29. kesäkuuta 2018

Ruusutarhasta väriä villaan

Alarivissä ensimmäinen väri, ylärivissä II-väri. Oikeanpuoleisten kahden kerän liemeen lisätty lopuksi ruokasoodaa.
Lankoina Novitan Nallea ja Seitsemää veljestä, iso kerä Portolaiskaupasta haettua Escocesaa (100 % villa). 
Casa Vivan punaiset ruusut hulmahtivat kukkaan yhtäaikaa. Niitähän on hiljalleen lisätty: kun ruusuja leikataan syksyllä, tökätään oksa maahan ja se juurtuu. Parissa vuodessa se jo kukkii.

Kun kukkien terälehdet alkoivat irtoilla, keräsin ne värjäyskokeiluihini. Parissa ensimmäisessä satsissa oli nelisen litraa terälehtiä. Kaadoin niiden päälle kuumaa vettä ja annoin tekeytyä seuraavaan päivään ennen alunalla ja viinikivellä esipuretetun langan lisäämistä (50 g).

Tämän otin liemestä liian aikaisin, ja väri jäi haaleaksi. Yritin korjailla sitä soodalla, mutta ei auttanut. Nyt mietin
pistäisikö tämän esimerkiksi sipulinkuoriliemeen vain kelpaisiko näin. Onhan se sentään jotain muuta kuin keltaista.

Liemi oli aluksi kirkkaanpunaista, mutta langan lisäämisen jälkeen se alkoi hiljalleen vaihtua vahvan violettiin. Kokeiluissani huomasin, että langan kannattaa antaa liota ainakin kolme päivää vahvemman värin saamiseksi. Sävyt ovat sinivioletteja, soodalla saa vihertävänsinertävää tai vihreää.

Tämän vyyhden kohdalla loppuivat terälehdet, ja osa väristä jäi haaleaksi. Mahdollisesti odotan siihen, että ruusut
kukkivat uudestaan, ja jatkan värjäystä. Lankana 100 % merinovilla. 

Jostain muistelen lukeneeni, ettei ruusun terälehdillä aikaansaadut värit ole kovin kestäviä. No, jos ne kestää sen mitä villasukkakin, niin kelpaa minulle.

Isännälle sanoin jo, että ruusuja pitää saada lisää ja paljon!


Jokin aika sitten raportoin sinisade-kokeiluista (katso täältä!). Unohtui laittaa mukaan kuva kahdesta kerästä, jotka värjäsin ihan kunnolla upottamalla liemeen yhdellä kertaa. Sävyistä tuli tasaisen vihertäviä. Sukiksi menee.

Sinisade kukkii vielä rauniotalon pihalla, mistä sitä viimeksikin hain.

P.S. Ompelukone on kaivettu talviteloilta!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Sinisateella vihreää

 

Kasvivärjäyksen kannalta Portugalissa asumisessa on se hyvä puoli, että täällä on laaja valikoima erilaisia luonnon- ja puutarhakasveja värjäyskokeiluihin. Useimmat kasvit ovat myös runsaskasvuisia, joten raaka-ainetta riittää. Tänä keväänä kokeilin ensimmäistä kertaa hernekasveihin kuuluvaa sinisadetta, joka kukkii pitkin, terttumaisin kukinnoin. Kävin nyysimässä niitä erään rauniotalon pihalta.


Tungin kukintoja kahteen viiden litran vesikanisteriin (yläosa leikattu pois), kaadoin päälle kuumaa vettä ja annoin muhia seuraavaan päivään ennen vyyhdin lisäämistä. Pistin vyyhdin yhden pään yhteen liemiastiaan ja toisen toiseen. Liemen ulkopuolella olevaan lankaan imeytyi lientä hiljalleen. Seuraavana päivänä kastelin sävyttä jääneen keskiosan liemeen, ja jatkoin tätä dippailua pari päivää. Näin lanka sai useita eri vihreän ja sinertävän sävyjä, yhdessä vyyhdissä mukana hiukan myös keltaista.

Yhden liemisatsin valmistin alumiinikattilassa. Liemestä tuli tosi valjun ruskea, mutta lankaan tulikin vahvempia vihreän sävyjä (keräkuvassa ylin kerä).

Erikoista oli, että ilmassa olleeseen lankaan ilmestyi vahvaa sinistä sävyä, mutta se katosi huuhdeltaessa. Olisikohan kasvissa syaaniyhdisteitä, jotka haihtuivat liemestä? Kukinnoissa on voimakas, eteerinen tuoksu.

Lankojen valokuvaus osoittautui erittäin haasteelliseksi. Kamera ei näköjään ymmärrä näiden sävyjen päälle. Yritin nyt laittaa niitä kohdilleen kuvankäsittelyohjelmalla.


Lankoina Escocesa 100 % villaa ja Australia 100 % merinovillaa, esipuretus alunalla ja viinikivellä. Yhdet "lukusukat" tuli jo tehtyä, niistä tuli kivan raidalliset ihan itsestään.

Soodatestissä (liraus lientä, vähän ruokasoodaa ja pätkä lankaa) lanka muuttui heleän vihreäksi.

Tällä hetkellä kanistereissa on likoamassa ruusun terälehtiä ja lankaa, ja tulos on yllättävä. Ekat vyyhdit ovat vielä kuivumassa, joten niistä raportoin erikseen.

P.S. Olihan pitkä tauko blogin päivityksessä. Käväisin Suomessa julkaisemassa toisen kirjani ja olen kirjoittanut kolmatta niin antaumuksella, etten ole muuhun osannut paneutua. Vilkaise Portugaliin sijoittuvan toisen dekkarini esittely täältä!


tiistai 6. maaliskuuta 2018

Turskaa ja kikherneitä


Joskus ruuanlaitossa saa päästä helpolla. Turskasta, kikherneistä ja turskasta saa näppärästi maukkaan ja sitä paitsi terveellisen aterian. Portugalissa käytetään suolaturskaa, Suomessa voit käyttää vaikkapa pakasteturskaa, mutta olehan varovainen keittäessä, ettei se mene ihan palasiksi.

Ainesmäärät ovat suuntaa antavia!

Turskaa ja kikherneitä (2-3 annosta)

1 pkt ruodottomia ja nahattomia suolaturskapaloja esiliotettuina (1 vrk pari kertaa vettä vaihtaen)
1 kg perunoita, jauhoinen lajike
½ kg esikeitettyjä kikherneitä
½ tl kurkumajauhetta
persiljaa silputtuna
1 kovaksi keitetty kanamuna/ruokailija

Tarjoiluun:
½ sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna
oliiviöljyä

Kuori perunat ja leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Lisää keittämisen loppuvaiheessa esiliotettu turska ja keitä vielä hetki. Kaada vesi pois.

Perunoiden kiehuessa kiehauta myös huuhdellut kikherneet. Mausta ne kurkumalla. Se antaa samalla kauniin keltaisen sävyn. Kaada keitinvesi pois.

Asettele peruna-turskaseos ja kikherneet laakealle tarjoiluvadille. Lisää kananmunat ja koristele persiljasilpulla. Tarjoile silputti sipuli ja valkosipuli erikseen, niitä voi lisätä lautasella maun mukaan.

P.S. Esikeitettyjä kikherneitä käyttämällä pääsee helpolla, mutta parhaimmillaan kikherneet ovat itse valmistettuina. Se käy näin: Liota kikherneitä 8-12 tuntia. Kaada vesi pois ja keitä herneitä tuoreessa vedessä noin tunnin. Lisää keittämisen alussa veteen hiukan ruokasoodaa, se parantaa kikherneiden rakennetta. Keittämisen loppuvaiheessa voit lisätä hiukan suolaa. Jäähdytä ja käytä salaatteihin, keittoihin, pataruokiin, lisukkeena lihalle tai kalallekasvispihveihin, hummukseen... Kikherneiden kuoret voi poistaa liottamalla keitettyjä herneitä kylmässä vedessä ja hieromalla niitä käsissä. Työlästä, mutta parantaa lopputulosta.


perjantai 9. helmikuuta 2018

Liruuna - ihan uusi hedelmä?

Istutimme Isännän kanssa pari vuotta sitten markkinoilta ostetun limettipuun taimen. Vesi kielellä olen odotellut satoa, että pääsisi tekemään limettipiirakkaa. Kirvat tietenkin kesällä kävivät kasviin kiinni ja pienet hedelmänalut varisivat pois. Suihkuttelin puuta ahkerasti luonnonsaippua-etikkaliuoksella, ja tokihan se hiukan hillitsi ötököitä. Syksyllä huomasin, että pienessä puunalussa on kasvamassa ensimmäiset hedelmät, ei pelkät pikkunystyt. Yllätys oli suuri, kun tässä eräänä päivänä näin puussa keltaisia hedelmiä. Sitruunoita?

Ehei.

Eilen poimin puusta ensimmäisen hedelmän, kun tein mantelilastuilla kuorrutettua pescada-kalaa (tuli muuten hyvää!). Halkaisin sen ja nuuhkin. Se tuoksui miedosti limetiltä. Silti se näytti sitruunalta, tai ainakin melkein. Hedelmälihan väri on vihertävä. Kun sen laittaa vierekkäin sitruunan kanssa, eron huomaa.


Käsissämme taitaa olla ihan uusi hedelmä, liruuna (limetti + sitruuna). Olisiko käynyt niin, että taimitarhalla lähekkäin olleet limetti- ja sitruunapuut ovat risteytyneet keskenään ja tuottivat tällaisen jälkeläisen? Ainakin limetin voi kasvattaa siemenestä, ja se vieläpä kasvaa näissä oloissa melko nopeasti.

Eiköhän sen limettipiiraan voi näistäkin hedelmistä tehdä!

Vielä sitrussanastoa portugaliksi:

limetti - lima (laus. limaa)
sitruuna - limão (laus. limau)
limettipuu - limeira (laus. limeira)
sitruunapuu - limoeiro (laus. limueiru)

P.S. Lausuessa voi pitää nenusta kiinni, että saa aidolta kuulostavan nasaaliäänteen.


keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Elintarvikeväreillä maalattu Harmony-huivi


Casa Vivan luova tauko alkaa olla ohi, luova toiminta ei ole tauolla ollutkaan. Käsissä on ollut pari hiukan työläämpää projektia. Neuloin mm. ihan perusneulemekon sekä villatakin erilaisista värjäyskokeiluista. Siitä lisää toiste kunhan saadaan kuvia aikaiseksi.

Iltapuhteina tuli neulottua myös huivi pehmeästä villasta. Langan ostin lähikaupungin lankakaupasta, se on vanhaa varastoa, jota kauppias myy 25 euron kilohintaan. Värivaihtoehdot ovat kuin suoraan 80-luvulta: sähkönsininen, lohenpunainen ja valkoinen. Valkoista ostin, tarkoituksenani värjätä valmis huivi elintarvikeväreillä. Kasvivärit eivät tartu kunnolla tähän pehmeäksi ja kutittamattomaksi käsiteltyyn villaan.

Huivin mallineule on riemastuttavan helppo: 2o yhteen, langankierto, samaa toistetaan molemmilla puolilla. Reunat on neulottu rullautumattomiksi seitsemällä ainaoikein-silmukalla, jotka neulotaan kiertäen eli takareunoistaan. Samoin ylä-ja alareunaan neulotaan muutaman kerroksen verran ainaoikein-neulosta kiertäen.

Reunasilmukat saa siisteiksi, kun jokaisen kerroksen viimeisen silmukan neuloon nurin ja ensimmäisen silmukan nostaa neulomatta. Tämä edellyttää aina seuraavien silmukoiden neulomista kiertäen, sillä se kiristää reunasilmukan siistiksi.

Silmukkamäärä: 50
Puikot: 3,5
Langanmenekki: 110 g


Saatuani huivin valmiiksi oli vuorossa sen värjäys, tai oikeastaan "maalaus". Tässä kannattaa käyttää kumihanskoja. Kaadoin litran purkkiin kuumaa vettä, pikku lirauksen sinistä elintarvikeväriä ja pari tippaa punaista sekä sitruunahappoa. Kokeilin väriä testipätkällä. Liian vahvaa väriä voi laimentaa vedellä.

Kastelin huivin kuumalla vedellä ja puristin ylimääräiset vedet pois. Taitoin huivin kaksinkerroin ja laitoin sen keskiosan tiskialtaassa olevaan kattilaan. Kaadoin päälle värilientä, puristelin hiukan että väri imeytyisi, ja puristin sen kohdan kuivaksi. Toistin saman huivin päille ja vielä huivin puolivälille. Näihin kohtiin tuli hempeän lilahtava sävy.

Seuraavaksi tein uuden väriliemen, johon tuli muutama tippa sinistä elintarvikeväriä, pari pisaraa vihreää sekä sitruunahappoa. Kastelin tällä liemellä huivin ne osat, jotka olivat vielä valkoisia. Ne saivat turkooseja ja vaaleansinisiä sävyjä. Sävynvaihdot tapahtuvat pehmeästi, selkeitä rajoja ei näy.

Lopuksi otin huivin hetkeksi sivuun kattilasta, lisäsin siihen kuumaa vettä ja sitruunahappoa sekä huivin. Pidin sitä liedellä kuumana puolisen tuntia ennen kuin annoin huivin jäähtyä liemessään. Kaikki väriaine oli imeytynyt huiviin, eikä huuhtelussakaan sitä irronnut yhtään. Pesaisin huivin ja liotin hetken huuhteluainevedessä ennen kuin ripustin sen kaksinkertaisena ulos kuivumaan.

Tekniikka oli samantapainen kuin näissä sukissa.

Väriyhdistelmä on ehkä hiukan erikoinen, mutta samalla taatusti erilainen. Huivista tuli harmonisen hempeä, ja saahan sitä välillä hempeillä.

EDIT: Tämän huivimallin opetti minulle kahden kummilapseni meksikolainen isoäiti. Meksikossakin neulotaan lämmikettä!

P.S. Halusin uuden huivin, kun lähden vajaan parin viikon kuluttua Suomeen julkaisemaan toisen dekkarikirjani. Katso sen esittely täältä!