lauantai 30. heinäkuuta 2016

Hame ja toppi Suomi-filmin henkeen

Nuuh! Kosmoskukat ovat
puolitoistametrisiä. 
Casa Vivan Emännällä ei hame kauaa puhtaana pysy. Siitä pitävät huolen muun muassa kaksi tomukäpäläistä koiraa ja puutarhatyöt. Hameita tarvitaan siis paljon, varsinkin kesällä. Tällä kertaa ompelin asukokonaisuuden henkäyksenkeveästä puuvillasta, jonka ostin palana portolaisesta kangaskaupasta. Mukana olleen ystävän mukaan sinivalkoisesta kankaasta tuli ihan mieleen vanhat Suomi-filmit ja Ansa Ikonen. Hetkenä minä hyvänsä paikalle kävelisi Tauno Palo heinänkorsi suussaan!

Olen ommellut samanlaisia perushameita jo monia, mutta satuin kadottamaan hyväksi havaitun kaavan. Piti tehdä uusi. Mallina käytin vanhaa hametta. Näin hamekaavan piirtäminen helpoimmillaan tapahtuu: 

Eihän näytä vaikealta? 
Taita vaatekappale kaksinkerroin keskiosastaan. Siloittele rypyt pois. Aseta kaavapaperi päälle (nyt oli vain leivinpaperiarkkeja) ja piirrä vaatteen ääriviivat, mutta vyötärössä vähän lisää väljyyttä. Merkkaa muotolaskosten kohdat kaavaan, samoin KE (keskietu) ja paljonko helmaan pitää mitata lisää pituutta. Tarkista mittanauhan kanssa lantion ja vyötärön leveydet, että ne ovat kaavassa riittävät, varsinkin lantion kohta. Vyötäröä kursitaan hameessa vielä pienemmäksi muotolaskosten avulla.

Siinäpä se kaava on. Samalla periaatteella olen tehnyt mm. kotelomekon ja talvitakin kaavat. Minä kun olin nuorempana vielä hoikempi eikä riittävän pieniä valmiskaavoja usein löytynyt, vaatteista nyt puhumattakaan.

Hameen ompelujärjestys on tämä (tämä samalla itsellenikin muistilistaksi):

Ohutkankaisessa hameessa valkoinen
vuori kuultaa läpi, topissa sitä ei ole.
1. Leikkaa kaksinkertaisesta kankaasta, taitetta vasten, 2 kpl, saumavaroja sivuihin 1 cm ja helmaan 3 cm. Etu- ja takakappaleet ovat tässä vaiheessa samanlaiset. Leikkaa 2 kpl myös vuorikankaasta mutta vähän lyhyempänä.
2. Merkkaa muotolaskosten kohdat nuppineuloilla kappaleisiin. Neulaa muotolaskokset ompelua varten. Takakappaleeseen teen yleensä 2+2, etukappaleeseen 1+1 muotolaskosta. Neulaa sivusaumaa vähän matkaa ja sovita vaatetta, tee tarvittavat korjaukset. Ompele muotolaskokset, myös vuorikankaaseen.
3. Merkkaa vetoketjun pituus (15 cm on yleensä sopiva) kankaaseen ja vuorikankaaseen neuloilla ja huolittele reuna siltä matkalta. Katso, että ompelet oikean reunan, eli vetoketju tulee vasempaan sivuun. Kiinnitä vetoketju. Ohueen kankaaseen paras on piilovetoketju, jonka ompeluun on oma paininjalka. Vetoketju kiinnitetään kankaan oikealle puolelle niin, että se kääntyy siitä nurjalle puolelle. Ompelen itse ensin vetoketjun kankaaseen, sitten kiinnitän vuorikankaan toiselle puolelle.
4. Ompele sivusaumat kangas + vuori. Siisti vetoketjun alaosa tarvittaessa pienellä pätkällä tiheää siksakkia tai muutamalla pistolla käsin.
5. Avaa vetoketju ja neulaa yläreunassa kangas ja vuori yhteen. Katso, että ne tulevat lopulta oikeinpäin. Vuoren nurja puoli tulee kankaan nurjaa puolta vasten. Ompele sauma kiinni. Käännä hame ja neulaa yläreuna, tikkaa ommel lähelle reunaa.
6. Päärmää alareunat ja ompele.
7. Hame on silitystä vaille valmis.

Ihan ensimmäistä hametta ei kannata kaikkein kalleimmasta kankaasta tehdä, vaan tee ensin koekappale ja parantele tarvittaessa kaavan mitoituksia. Vetoketjun ja yläreunan kanssa joutuu vähän pähkäilemään miten päin mikäkin menee, mutta pieni aivojumppa tekee vain hyvää.

Ei tässä mitään kävelyhalkioita tarvita. 
Koska kangasta oli vielä pala jäljellä, ompelin siitä supernopean topin  tällä tavalla. Olkaimina on valkoista puuvillanyöriä.

Kangaspala maksoi muuten neljä euroa ja puuvillainen vuorikangas vitosen, joten tuli aika edukas asu. Täällä Portugalissa laitan vuoren aina ohuesta puuvillakankaasta. Keinokuidut ovat ikävän nahkeita helteillä.

Isännälle tästä kankaasta tulee mieleen iki-ihanat portugalilaiset kaakelit, azulejos.

P.S. Nyt on koneella odottamassa Pariisi-henkiset tohvelit. Kesällä on kiva ommella!
Kummipojalta olen oppinut, että
rappusilta pitää hypätä pois! 

torstai 28. heinäkuuta 2016

Pelargoniasta väriä puutarhaan ja lankaan

Casa Vivan pihalla tulipunaiset pelargoniat ovat kukkineet runsaasti. Ihan kokeilumielessä aloin pistää kuihtuvat kukinnot talteen ja kuivasin ne. Lähtisiköhän niistä väriä?

Lähtihän niistä. Pistin kattilaan 50 g kuivattua pelargoniankukintoa ja 1,5 l vettä. Annoin seisoa seuraavaan päivään ja heitin sekaan 100 g alunalla esipuretettua luonnonvalkoista Aapo-lankaa. Oli aika herkun väristä, mutta kuten arvata saattaa, ei se punainen väri sellaisenaan lankaan tartu. Kaksi päivää annoin langan liota, välillä sekoitellen, ennen kuin pistin huuhdellen.
Pelargonialanka varjossa...

Aika mitäänsanomaton väri. Mietinnässä onkin
nyt mahdollinen jatkokäsittely joko uudella pelargoniakylvyllä tai jollain muulla. Tosin luin äskettäin mainiolta Coloria-sivustolta, ettei pelargonin väri ole kovin kestävää. No, kuluvathan sukatkin.

Jo aiemmin olin värjännyt kahta erilaista villalankaa hennalla ja teellä ja värit oli molemmissa yhtä yök. Heitin langat sittemmin sipulinkuoriliemeen josko väri hiukan kirkastuisi, mutta ei se juuri muuttunut vaan oli yhä ihan yäh. Mitä niistä voisi neuloa, välihousut talveksi? Lanka vaan oli mennyt ihan karkeaksi käsittelyssä, joten ei niitä housuja raapimatta pitäisi. Päätin pestä vyyhdet ihan tavallisella pesupulverilla kylmässä vedessä. Väriä lähti vähän, toiseen huuhteluveteen laitoin lorauksen etikkaa ja kolmanteen pyykinhuuhteluainetta. Kas kummaa, väri kirkastui ja tuli keltaisemmaksi. Ehkä sieltä pohjalta lähti hennat pois? Langankin pehmoisuus palautui, joten kyllä näistä nyt saa tehtyä jotain. Ainakin raapimattomat välihousut.

...ja alinna pelargonialanka auringonvalossa. 
Kuvassa ylimpänä musta tee + pesu, keskellä henna + pesu, alimpana pelargonia.

Pesin muuten myös Maija Mehiläisen mekon, jonka langat on värjätty teellä ja jonkin rikkaruohona kasvavan pensaan mustilla marjoilla. Puretteita en muistaakseni käyttänyt koska ei vielä ollut. Teellä värjätyt osuudet säilyivät kutakuinkin ennallaan pesun jälkeen, mutta marjalangoilla raidoitetun helman hunajainen väri tasoittui eli eri värjäyseriä ei enää juuri erota. Aika hyvä. Kunhan marjoja taas tulee syys-lokakuussa, loikin pellonpientareille keräämään niitä aimo satsin ja värjäilen villatakkilangat. Vaikkei väri ikuisesti kestäisikään, niin kestänee ainakin sen aikaa mitä villatakkikin, eihän sitä viikottain pestä.

P.S. Värien toisto tietokoneella on hurjan vaikeaa ja viimeistään kännykällä katsoessa ne heittävät varmasti häräntakamusta.



maanantai 25. heinäkuuta 2016

Syö silmät kiinni: choco-mustekala

Iik, se tuijottaa mua!
Sen verran kauan olen Portugalissa jo kulkenut ja asunut, että lautaselle on päätynyt kaikenlaista kummaa. Jos perinneruoka cozido á Portuguesasta jätänkin siansorkat ja -korvat heille, jotka niitä osaavat paremmin arvostaa, niin sitäkin paremmin kurkusta alas luistaa erilaiset merenelävät ja mustekalat. Tällä kertaa Isäntä laittoi choco-nimistä mustekalaa, jota on niin isoja kuin pieniäkin. Me söimme pieniä. Vasta lautasella minulle selvisi, että tällä turilaisella on selkäpanssari. No, se lähti veitsellä pois. Kerran löysin rannalta ison läpyskän, enkä osannut kuvitellakaan että se on kotoisin chocosta. Nyt tiedän, eli oppia ikä kaikki.

Näyttää vähän alienilta, eikö vaan? Lonkerot ovat jänskän näköisiä ja hauskoja pureskella.

Gobeliinikankaiset kattausalustat kuultavat lasilautasen läpi. 
Chocoa pitää keittää aika kauan, jopa puolisen tuntia, että liha pehmenee. Maustekastikkeeseen tuli muun muassa valkoviiniä ja tomaattisosetta, mausteeksi sipulia, valkosipulia, laakerinlehtiä ja pippuria. Kastike saa väriä myös itse mustekalasta - nämä eivät olleet ns. puhdistettuja, limpo. Maultaan tämä mustekala on aika vahva, osa tulee tietenkin kastikkeen mausteista.

Vaikka ihan hyvällä halulla näitäkin söin, niin lempparimustiksia ovat edelleen lula, myös pota-suikaleet ja lonkerot maistuvat hyvin. Isoa tursasta, polvo, en kovin mielelläni syö. Ne imukupit on jotenkin inhoja!


Vaalea läpyskä suojaa otuksen selkää. 






Chocon reseptiä en saanut talteen, mutta tässä muutama muu hyväksi koettu mustekalaresepti:

Caldeirada de lulas eli mustekalapata

Pota-mustekalan mehevät lonkerot

Pihvitomaattikastike mustekalalle tai kalalle 

Pota-mustekalaa perunoiden kera (nam!)



P.S. Luumut alkoivat yhtäkkiä kypsyä. Nyt syödään sitten niitä niin paljon kuin maha kestää.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Puutarhahaaveita ja haasteita

Meillä päin ei ole satanut yli kuukauteen, joten pihaa ja hedelmätarhaa kasvimaineen saa kastella päivittäin. Letkuja on, mutta mieluiten kastelen ihan kastelukannulla, saanpahan samalla päivittäisen voimailutuokion kun kahta 10 litran kanikkaa kannan yhdellä kertaa. Katsotaanpa taas vähän kuvien kera miltä hyötykasvipuolella nyt näyttää:

Viikunat ovat nyt tällaisia pieniä nystyjä, ja niitä tulee tänä vuonna ihan mukavasti. Se mitä ei jakseta syödä, säilön hunajan kanssa hilloksi.

Appelsiinit ovat melkein pingispallon kokoisia. Kaksi puuta näyttää tekevän satoa vuorovuosina; toinen lepää ja toinen tulee taas vuorostaan notkuttamaan oksiaan hedelmistä. Appelsiinit kasvavat ja kypsyvät hitaasti, vasta ensi vuoden puolella päästään näitä syömään.

Limettipuun kanssa oli huonompi tuuri; siinä oli paljon pikkuruisia, vähän nuppineulan päätä suurempia alkuja, ja olin jo vesi kielellä etsimässä limettipiiraan reseptiä. Melkein kaikki alut ovat kuitenkiin pudonneet. Veikkaan että joku ötökkä söi ne tai ehkä tuuli pudotti ne. Olen harmissani, mutta tällaista se on kun ei myrkkyjä käytä. Puu on kyllä hengissä ja tekee uutta kukkaa, mutta satoa ei vähään aikaan saada.

Avomaalle istutetut salaatintaimet kasvoivat nopeasti, mutta kuumalla ilmalla näitä saisi kastella kahdesti päivässä. Viimeisimmät taimet istutinkin taas sisäpihan puolelle ja vesikanikoista tehtyihin ruukkuihin. Linnut ovat jo käyneet napsimassa niitä, eikun kasvuharsoa suojaksi.

Mustan suojakankaan alla möyrii myyrä tai tod.näk. useampi. Muun muassa pensaspapujen juuret on usemman kerran nostettu ilmaan. Ne tekisivät nyt toista satoa, mutta heikolta näyttää kun juuristossa möyritään.

Couve galego, isolehtinen kaali kasvatti pitkän varren ja herkesi kukkimaan. Nyt se on siementänyt, jännityksellä seuraamme löytyykö heinikon seasta taimia sitten kun sateet alkavat. On näitä toki istutettu lisää, sillä käytämme kaalia paljon.

Taustalla näkyvä kuiva alue on laidunta. Ilman kastelua se kuivuu mutta ei hätää, naudat saavat tuoretta ruohoa muualta tuotuna. Laiduntaminen on niille lähinnä ajanvietettä.

Kesäkurpitsat ovat muuten pyöräyttäneet ensimmäiset pamppunsa. Tänä vuonna ne ovat kasvaneet hitaasti, joten ei varmaan pääse käymään kuten viime vuonna jolloin ihan pelotti käydä kasvimaalla, kun sinne oli putkahtanut aina uusi pesäpallomailan kokoinen kesäkurpitsa ja söimme niitä kunnes ne alkoivat tunkea korvista ulos.
Sisäpihan puolella kahdesta passionhedelmäköynnöksestä toinen kärsii, ja todennäköisesti jälleen myyrät ovat asialla. Lehdet kuivuvat ja hedelmät, joita ei ole ihan vähän, alkavat kurtistua. Olen ihan neuvoton mitä tehdä. Myrkkyjä ei voi käyttää koirien takia, muuten kyllä turvautuisin niihin. Loukkua on kokeiltu, sillä saatiin kokonaista yksi pieni hiiri.

Mutta nämä kasvavat hyvin: koiranmuonasäkkeihin istutetut avomaankurkut. Ne ovat pihan perällä kuumassa paikassa (tummunut sementti kerää lämpöä), ja päiväsaikaan peitän ne kasvuharsolla. Eilen siirrettiin ne vähemmän paisteiseen paikkaan, siinä oli oma operaationsa. Maton päälle säkit ja sitten vedettiin.

Kastella pitää välillä kahdesti päivässä, mutta on se vaivan arvoista. Minulla ei ole ikinä mikään rehottanut näin hyvin. Ensi vuonna taidan laittaa koko kasvimaan istutussäkkeihin!

Avomaankurkkua syön mieluiten kuorittuna ja viipaloituna voileivän päällä. Ei siihen muuta tarvita. Tein tsatsikiakin, mutta siitä tuli aika kamalaa. Muistin sitten, etten ole koskaan oikein pitänyt tsatsikista.

Laitetaan näitä tietysti salaatteihinkin. Saatanpa jonkun kurkun säilöäkin jos näitä tähän tahtiin kertyy eli 2-4 kurkkua päivässä.

Laventelisatoakin on päässyt korjaamaan. Varovainen pitää vaan olla, sillä kukissa pörrää paljon ampiaisia.

Lisäsin laventelia pistokkaista, ne eivät tuota vielä paljoa kukkia, mutta emokasvi on valtava. Kuivaan laventelit lasipurkissa ettei tuuli veisi niitä mennessään. Se kun puhaltelee välillä aikamoisen navakasti.

Jos raaskisin, kokeilisin värjätä lankaa laventelilla, mutta kyllä nämä nyt menevät tuoksupussien täytteeksi.

Erään pensaan alta löytyi taannoin ruukunpuolikas. Se pääsi kukkapenkkiin laventelin kodiksi. Anoppi kertoi, että ruukussa on aikoinaan säilytetty oliiveja. Ikää sillä on arviolta sata vuotta.

Kuten kuvasta voi arvailla, nurmikko on vettä vailla. Kasteltu on, mutta auringon paahde on armoton. Sateiden alkaessa se alkaa taas vihertää, kesä mennään näillä. Eipähän tarvitse leikkailla kovin usein, voi senkin ajan käyttää muuhun.

P.S. Pihalaatoitukselta löytyi tänä aamuna myyrä koivet oikosenaan. Koirat ovat siis urakoineet yön aikana, eivät kai saaneet nukuttua kun kylällä juhlittiin fado-konsertin ja rakettien myötä. Ansaitsevat tänään luun!









keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Sydän nyppylöillä pikkupussukassa

Pitihän minunkin sitten retkahtaa vetoketjullisten pikkupussukoiden virkkaamiseen. Ne ovat kivoja välitöitä siinä välissä kun hakee inspiraatiota isommalle, ja samalla voi käyttää pois jämäkeriä. Muutama pussukka on valmistunut samalla periaatteella kuin ensimmäisenä tekemäni (katso täältä), esittelen niitä toiste. Nyt on kuitenkin pakko näyttää tämä pieni sydänpussukka, sillä tästä tuli aika kiva.

Lankana on 6-säikeisen Liina-kalalangan ja ohuen punaisen virkkauslangan yhdistelmä. Väri on suorastaan sydämellinen, tai johonkin muuhun aikaan vuodesta voisi todeta että jouluinen. Punaista väriä on muuten tosi vaikea toistaa kameralla ja tietokoneella oikean sävyiseksi. Näyttää hailakalta.

3 mm virkkuukoukulla tein ensin 45 ketjusilmukkaa, sitten virkkasin kiinteillä silmukoilla tasona suorakaitaleen muotoisen, 2 cm korkuisen kaistaleen, jonka ympärille aloin virkkaamaan pussukkaa. Ei siis tarvinnut tehdä mitään lisäyksiä päissä.

Nyppysydän on virkattu laidoille pussukan molemmille puolille lopussa olevan kaavion mukaan. Huom. nyppykerrosten väliin on virkattu kerros kiinteitä silmukoita, samoin joka nypyn välissä on kiinteä silmukka. Nypyt tehdään näin: virkkaa edellisen kerroksen kiinteään silmukkaan 4 puolipylvästä, virkkaa työn takapuolelta piilosilmukka ensimmäiseen puolipylvääseen.

Toiseen päätyyn on virkattu pieni nipukka helpottamaan vetoketjun sulkemista. Se on vahvistettu lopuksi kahdella piilosilmukkakerroksella.

Vetoketju on kiinnitetty ensin harsien, sitten käsin ommellen, samoin vuori. Vuorikangas on ystävältä saaduista miestenpaitojen pesupaloista
Punainen ruutu: nyppy, valkoinen ruutu: kiinteä silmukka.
Nypyt tulevat lomittain, nyppykerrosten väliin kerros
kiinteitä silmukoita (ei näy kaaviossa).
eli koepaloista ja on sekä ihanan sileä että koristeellinen.

Vuori kyllä viimeistelee pikkupussukankin, eikä sen ompelu ole kovin hankalaa kunhan vähän harjoittelee. Ja minähän olen harjoitellut, Milmanda-laukuissa nimittäin.

Pussukalla on korkeutta 13,5 ja leveyttä 17,5 cm.

P.S. Mihin sitten seuraavaksi ryhtyisi...?

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mattopyykillä

Mummon räsymatossa värit kirkastuivat. 
Kuinka moni on jo käynyt mattopyykillä, käsi ylös! Tämä supisuomalainen perinne jynssätä mummon kutomat räsymatot ja muut lattian peitteet joka kesä aidolla mäntysuovalla ja mieluiten merivedellä (ei enää suositeltavaa) on yhtä olennainen osa Suomen kesää kuin ukkonen hellepäivän päätteeksi ja satunnainen raekuuro.

Luonnonsaippuassa on kaunis marmorointi.  
Vesi virtaa taas. Kelim-matot ovat Ikeasta ja tulivat muuttokuorman
 mukana Suomesta.
Pestään sitä mattoja Portugalissakin tai ainakin suomalainen pesee. Viime kesänä jynssäsin matot kontallani pihalaatoituksella kunnes polvista lähti nahka, mutta nyt vihdoin välähti. Pikkukylistä löytyy usein vanhanajan pesupaikka, vesiallas, tanque, joissa kyläläiset ovat pesseet pienen ja isonkin pyykin aikoina ennen pesukoneita. Jotkut pesevät yhä, sillä kaikissa taloissa ei ole juoksevaa vettä, hyvä jos on kaivo. Nykyäänhän on jo vesijohto vedetty näillekin kylille ja kaasujohtoa vedetään, mutta talojen liittäminen niihin on eri asia.



Tällaiselle "tankille" päätin suunnata mattojeni kanssa. Kotikylällä pesupaikkoja on peräti kaksi, mutta lähin on silti naapurikylällä. Tunnissa olin jynssännyt seitsemän pikkumattoa tankin kaltevalla luiskalla. Työskentelykorkeus on varmaan aikoinaan määritelty portugalilaisen keskimitan mukaan, joten meikäläiselle se on hiukan liian matala, mutta silti parempi kuin ryömiä kontallaan.

Joessa oli kirkas vesi ja
siinä uiskenteli pieniä kaloja.
Aluksi olin hieman hämilläni, sillä paikassa ei ollut minkäänlaista vipua jolla vedentulon olisi saanut käännettyä päälle, ja altaassa oleva vesi oli edellisen pyykkääjän jäljiltä aika saippuainen. Ei hätää, hana näköjään käynnistyy automaattisesti aika ajoin ja puhdasta vettä virtaa altaaseen.

Mäntysuovan puutteessa käytin Sabão Freixon nimellä kulkevaa luonnonsaippua, sabão natural, jota olin ostanut 1,5 kilon tangon. Samaisesta saippuasta tehdyllä liuoksella hätistän puutarhassa mm. kirvoja.

"Tankin" vieressä virtaa pieni joki. Piti käydä katsomassa valuvatko saippuavedet sinne. Eivät valu. Viemäröinti on kunnossa.

Mattoja jynssätessäni tuli hanasta juomavettä hakemaan tien toisella puolella rakennustöissä ollut mies, joka alkoi juttusille. Hän oli kovin hikinen ja olisi varmaan mielellään pulahtanut altaaseen vilvoittelmaan, jos olisi voinut. Olisi saanut saippuat kaupan päälle. Hän sanoi käyvänsä päivän päätteeksi meressä, rannan tuntumassa kun asuu.

"Tanque" on katettu, joten porottava
aurinko ei polta pyykkääjää. 
Olin oikein tyytyväinen "tankilla" käyntiin, sillä vaikkei meillä varsinaisesti vedestä olekaan pulaa, niin talon kaivoon täytyy kesällä pumpata vettä porakaivosta. Maissipeltoja kastellaan nyt voimallisesti eikä kaivoon virtaa vettä talviseen tapaan.

Matot kuivuivat pihan perällä vuorokaudessa. On ollut helteistä. Jonain päivänä täytyy suunnata "tankille" uudestaan pesemään lisää mattoja.

P.S. Ensimmäiset omat avomaankurkut on syöty. Koiranmuonasäkkeihin istutetut taimet kasvaa rehottavat. Mielessä siintää nyt tsatsiki.


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kirsikka-rahkapiiras

Portugalissa on nyt kirsikka-aika, ja tänä vuonna ne ovat hyvälaatuisia ja makeita, vaikka sato jäikin pieneksi kukinta-aikaan sattuneesta huonosta säästä johtuen. Kirsikkaa kasvatetaan lähinnä sisämaassa, meren tuntumassa se näemmä ei oikein menesty. Kilohinta on kypsällä kirsikalla ollut jopa kuuden euron tuntumassa, mutta viimeksi Portossa käydessäni huomasin metroaseman kylkeen pystytetyssä hedelmäkaupassa kypsiä, tummanpunaisia kirsikoita 2,99 euron kilohintaan, joten piti niitä kopata mukaan pari kiloa. Nam!

Hiukan työtä kirsikan valmistaminen ruuaksi vaatii, sillä kivet pitää poistaa. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen.

Ihan ensiksi keitin kirsikoista hilloa. Vilkaistaan sitä joskus toiste. Osa kirsikoista syötiin tuoreeltaan jälkiruokana, mutta tein myös makoisan piiraan. Kirsikan maku pääsee oikeuksiinsa kun sitä vähän kuumentaa. Kirsikka-rahkapiiras ei ole kovin kaunis ulkomuodoltaan, mutta ah, kyllä maistui hyvältä!

Kirsikka-rahkapiiras

Pohja:
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kirsikkamehua

Täyte: 
n. 400 - 500 g kirsikoita
200 g maitorahkaa
½ dl maitoa
kirsikkamehua sen verran kuin kulhon pohjalle kertyy
2 rkl perunajauhoja
½ dl sokeria

Huuhtele ja valuta kirsikat ja poista niistä kivet: tee viilto terävällä veitsellä ja poista kivi käsin. 

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna ja sekoita hyvin. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivin-jauhe keskenään. Lisää jauhoseos sekä kirsikkamehu taikinaan ja sekoita nopeasti. Levitä taikina laakean, matalareunaisen piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Levitä kivettömät kirsikat taikinan päälle. 

Sekoita rahka, maito, kirsikkamehu, perunajauhot ja sokeri keskenään. Kaada rahkaseos vuokaan kirsikoiden päälle.

Paista piirasta uunin alaosassa 200 asteessa noin 25-35 minuuttia, kunnes taikina on saanut väriä. Piiras maistuu mainiolta niin lämpimänä kuin kylmänäkin, myös kermavaahdon kera. 

P.S. Tämä rapea taikina soveltuu moniin muihinkin piiraisiin. Ensi kerralla laitan rahkaseokseen kuitenkin enemmän maitoa tai mehua, jotta se olisi vähän kosteampi. 

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Andalusian appelsiininkukat, osa 5/5

Kepeän kesäjatkiksen päätösosa, tarina päättyy tähän. Aiempiin osiin pääset tästä (viimeisin osa päällimmäisenä). 

Andalusian appelsiininkukat, osa 5/5

Turvavyömerkkivalo syttyi vaimean pimahduksen saattelemana, ja lentokone lähti välittömästi laskemaan korkeutta. Sanni avasi silmänsä. Hän oli miettinyt taaksejäänyttä lomaa, Lassen kanssa vietettyjä hetkiä; päiviä ja öitä. Lomaromanssi oli nyt ohi, ja hän oli päättäväinen päästämään siitä irti. Hän ei takertuisi Lasseen eikä muistoihin miehestä. Hän iloitsisi siitä mitä oli kokenut, taltioisi sen syvälle sydämeensä ja antaisi pysyä siellä, syvällä.
Silti hetkittäin hän oli yhä tuntevinaan Lassen käden puristavan omaansa, kevyen henkäyksen korvassaan ja vaativat huulet huulillaan. Oli kuin mies olisi tarttunut hänen ihoonsa näkymättömänä mutta tuntuvana tatuointina. Lassen sylissä Sanni oli löytänyt itsestään sensuaalisuuden, jonka olemassaolosta hän ei ollut ennen tiennytkään. Hän oli hämmentynyt ja ihmeissään. Ja ikävissään.
"Kyllä se ajan kanssa menisi ohi", vakuutti Sanni itselleen.
Aamulla heitetyt jäähyväiset olivat olleet haikeat. Kuumin intohimo oli laantunut, tilalle oli tullut herkkä hellyys. Sanni ei ollut jäänyt aamiaiselle, vaan oli kiiruhtanut hotelliin pakkaamaan laukkuaan. Lasse oli kertonut kummitätinsä tulevan häntä lentokentälle vastaan ja tarjosi Sannille kyytiä kotiin. Tämä kiitti ja kieltäytyi. Oli turha pitkittää sitä mikä teki kipeää.
Matkalaukkuhihnalla Lasse tuli Sannin luo. Hän oli jo saanut oman laukkunsa. Hän hymyili vaisusti kun tarttui Sannin käteen ja nosti sen huulilleen. Hän pyyhkäisi Sannin poskea ja käveli pois.
Kyyneliä nieleskelevä Sanni oli kohta taksijonossa, sitten taksissa matkalla kotiin. Satoi vettä. Kylmää, ilkeää vettä. Aurinkoisten päivien lämpö oli hävinnyt ja onni haihtunut. Jäljelle jäi vain yksinäisyys, kolkko, voimat vievä yksinäisyys.

Hiljalleen Sanni valahti taas arjen rutiineihin. Loput kesälomasta hän käytti pienen asuntonsa suursiivoukseen, kirpputoreilla kiertelyyn ja lukemiseen. Lukeminen helpotti oloa eniten. Se vei ajatukset muihin asioihin, toisiin maisemiin. Kahlattuaan läpi kolmannen tiiliskivikirjan hän ei kuitenkaan jaksanut enää enempää. Hän kävi ostamassa lankaa ja sukkapuikot, vetäisi hiukset sykerölle ja alkoi opetella neulomaan sukkaa.
Töiden taas alkaessa Riitta tuli kysymään miten Sannin kesäloma oli sujunut ja raportoimaan Kosin matkastaan. Heille oli Veijon kanssa tullut hirveä riitä, ja eropaperit oli pistetty vireille.
"Kauheaa, tosi ikävää", pahoitteli Sanni. "Ettekö te kuitenkin voisi vielä sopia ja yrittää uudelleen?"
"En halua! Tämä on oikeastaan parasta, mitä minulle on tapahtunut. Olikin jo aika pistää ukko vaihtoon", vastasi Riitta reippaasti. "Veijo on niin jämähtänyt paikoilleen. Tapasin jo netin kautta yhden mukavan miehen. Vaikken mitään vakavaa nyt haluakaan aloittaa. Sinunkin kannattaisi kokeilla nettideittejä. Sinussa menee hyvä nainen muuten ihan hukkaan."
Sanni kohautti olkapäitään, mutta ajatus jäi muhimaan. Ehkä hän saisi Lassen pois mielestään, jos alkaisi tapailla jotakuta toista. Tai mieluummin monia. Sillä tosiasia oli, hänen oli pakko myöntää itselleen, että Lasse oli hänen ajatuksissaan paljon enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Pörräsi pään ympärillä kuin härnäävä kärpänen.

Pari viikkoa töiden alettua Sannin puhelin soi. Hän oli juuri laskemassa tasetta ja vastasi puhelimeen hajamielisesti, numeroiden pyöriessä päässä.
"Hei, täällä on Lasse", kuului tuttu, matala ääni.
Numerot karkasivat kauas ja Sanni tipahti takaisin maan pinnalle. Se oli Lasse! Mistä mies oli saanut hänen puhelinnumeronsa? Hehän eivät olleet vaihtaneet yhteystietoja. Sanni oli kokonaan unohtanut Lasselle viemänsä viestilapun.
"Mitä sinulle kuuluu? Haluaisin tavata sinut. Minun pitää selittää sinulle jotain."
Se ei kuulostanut kovin lupaavalta, mutta Sanni suostui tapaamiseen samana iltana töiden jälkeen. Nyt häntä jännitti. Apua! Hänellä oli töissä yllään tylsät suorat housut ja väljä musta pusero, ihan kuin olisi ollut hautajaisiin menossa. No, asuvalinnalle ei voinut nyt mitään, mutta ennen töistä lähtöä hän kävi naistenhuoneessa punaamassa huulet ja kampaamassa hiukset, jotka olivat matkan aikana vaalentuneet auringossa.

Kun Lasse näki Sannin, vetäisi hän henkeä.
"Näytät niin kauniilta…" hän kuiskasi korvaan, painaessaan kevyen suukon sen taa.
He lähtivät kävelemään Kaivopuiston rantaa pitkin. Oli lämmin loppukesän ilta, meri oli tyyni ja taivas selkeä. Oli sateisen kesän ehkä kaunein päivä.
"Minun pitää kertoa sinulle jotain", aloitti Lasse. "Silloin kun olin matkalla, olin vielä teoriassa naimisissa. Olimme olleet asumuserossa jo melkein vuoden verran, ja vaimoni halusi vielä yrittää. Minä olin kahden vaiheilla, mutta vain poikamme vuoksi. Hän on vielä kovin nuori. Lähdin matkalle yksin miettiäkseni asioita."
He tulivat puistonpenkin kohdalle. Lasse istuutui ja veti Sannin viereensä. Hän piti tätä käsistä ja katsoi vakavana tämän sinisiin silmiin.
"Kun tapasin sinut, ymmärsin, ettei ole pojallenikaan hyväksi jos vanhemmat ovat yhdessä mutta riitelevät ja ovat onnettomia. Parempi erillään elävät vanhemmat, jotka ovat tahoillaan onnellisia. Hekin ansaitsevat sen. Matkalta palattuani keskustelin vaimoni kanssa, ja veimme eroprosessin loppuun. Eilisestä lähtien olen taas poikamies."
Pieni pilvenlonka purjehti laskemassa olevan auringon eteen. Sanni tuijotti ulapalla lipuvaa valkopurjeista venettä. Se lillui hiljalleen tyynillä aalloilla, kuin tietämättä oliko suuntana satama vai sieltä pois. Sannilla oli vähän sama olo. Hän ei ollut varma siitä, mihin keskustelu oli viemässä.
"En halunnut sopia mitään sinun kanssasi ennen kuin ero oli selvä", Lasse jatkoi. "Haluan tehdä asiat oikeassa järjestyksessä. No, ehkä on vähän myöhäistä siihen, ottaen huomioon mitä matkan aikana tapahtui, mutta nyt haluan aloittaa alusta. Sinun kanssasi. Toivon, että sinä haluat samaa."
Lasse piti tauon ja katsoi Sanniin vetoavasti.
"Haluatko sinä?"
Aurinko pilkisti pilvenlongan takaa, paistoi koko voimallaan, valaisi Sannin kasvot ja elämän, joka viime viikkoina oli tuntunut apean harmaalta. Naisen kasvoille levisi onnellinen hymy.
"Haluan", hän vastasi kiihkeästi. "Haluan, haluan, haluan!"
Hän löysi itsensä taas Lassen lämpimästä sylistä ja tuntui siltä, kuin olisi vihdoin päässyt kotiin.

Sen pituinen se. Toivottavasti nautitte tästä siirappia tihkuvasta kesätarinasta! 






© Anu Patrakka

Lumikki-shaali

Vaikka kesä onkin, syysillat kajastelevat välillä mielessä. Neuloin - en itselle, vaan lahjaksi - yksinkertaisen shaalin pehmeästä vaaleasta villasta, samasta, josta on neulottu Lumikki-sukat ja Lumikki-polvisukat. Mallineule on samaa kuin punaisen pitsineuletakin helmassa, eli ei tarvinnut kauheasti laskeskella silmukoita kun tätä aina iltamyöhällä neuloin. Arvelin, että shaalin saajaa miellyttää eniten yksinkertainen ja graafisen selkeä malli.

Ylä- ja alareunoissa on 4 kerrosta ainaoikein-neuletta, sivuissa 8 silmukan verran ainaoikein-neuletta, mutta neuloen silmukan takaosasta. Joka kerroksen viimeinen silmukka on neulottu nurin ja ensimmäinen nostettu, näin reunasta tulee siisti.










Lopuksi pesin shaalin käsin ja prässäsin sen hyvin kevyesti, ettei pöyheys katoaisi. Lankaa kului noin 400 g, pituutta tuli puolisentoista metriä ja leveyttä ehkä puoli metriä, enpäs tullut tällä kertaa mitanneeksi. Silmukoita oli noin 100 ja puikkokoko 4 mm. Kuukauden myöhäisillat siinä vierähti.











Nyt olen lähikaupungin lankakaupasta tyhjentänyt kaikki nämä ihanat, vanhat villalangat. Viimeksi kauppias näytti minulle uusia lankamalleja 100 % villaa. Ei ihan yhtä pehmeitä kuin tämä vanha portugalilainen villalanka, joka ei ehkä kestä konepesua.

Shaalin saaja kertoi, että lahja pääsi heti käyttöön. Suomessa on kuulemma ollut viileää, eikä meilläkään päin iltaisin erityisemmin hikeä pukkaa. Viime kesänä neulottu keeppi on välillä tarpeen.




P.S. Romanttisen kesäjatkiksen viimeinen osa julkaistaan tänään. Aiempiin osiin pääset tästä (viimeisin osa päällimmäisenä, kelaa siis loppuun)!



lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesäjalat Summer feet -tohveleissa

Ilmojen lämmettyä alkoivat fleecestä ompelemani Travelling feet -tohvelit käydä turhan lämpimiksi. Piti siis saada viileämpää jalkinetta sisäkäyttöön. Casa Vivassahan alakerran lattia on kivilaattaa, portugalilaiseen tapaan, eikä se ole järin mukava paljaan tai edes sukitetun jalan alla. Sitä paitsi kun eessuntaassun juoksentelee ihmisten lisäksi kaksi koiraa, eivät lattiat kauaa puhtaina pysy.

Yhdet Isännän työfarkuista olivat polvista ratkenneet sen verran perusteellisesti, että niistä päätettiin tehdä shortsit. Lahkeet jäivät siis tarpeettomiksi, tai ei sittenkään, sillä tein niistä tohvelit ihan samalla periaatteella kuin Travelling feetitkin (katso täältä!).

Täällä kasvaa tällaisia tatteja!
Päälliosa kannattaa harsia sivu kerrallaan, jotta
sen saa kohdistettua keskelle. 
Sen verran tohkeissani leikkasin tohvelinpohjia etten huomannut säästää kangasta päälliosalle. Ei se mitään. Hyllystä löytyi kukkakangasta ja vuoreksi tukevaa puuvillaa. Avoin sivu on ommeltu ensimmäisenä. Pohjana on kaksinkertainen farkkukangas, joiden välissä on ystävältä saatua tukevaa huopakangasta. Sitähän käytin jo pieniin sisustuskoreihin (katso täältä!). Leikkasin välihuovan pari milliä pienemmäksi kuin varsinaiset pohjakappaleet, jotta se ei valkoisena pilkistäisi näkyviin.

Koska farkuissa oli maalitahroja pesunkin jälkeen, laitoin surutta kankaan nurja puoli näkyville päin.

Kesätohvelit saavat olla tyköistuvammat kuin talviset serkkunsa, joihin pitää saada sukatkin mahtumaan. Kapeampi malli siis riittää. Päälliosan leveyden mittasin oman jalkapöydän korkeudesta ja pituutta sen verran ettei tohveli karkaa jalasta. Muutoin se on tuollainen suipon "tatinlakin" muotoinen kappale.

Harsimisen jälkeen voi reunoja siistiä vielä saksilla.
Harsin pohjakappaleet ensin kiinni toisiinsa, sillä välihuopa on toiselta puoleltaan liukas. Sitten harsin pohjaan kiinni päälliosan. Lopuksi koko hoito on hurautettu koneella, käytin tässä vahvistettua siksakkia, jolla sai siistin ja pitävän jäljen. Kannattaa tutkia mitä vaihtoehtoja omasta ompelukoneesta löytyy.

Isäntä, jolla on latinon kuumat jalat, toivoi kärjestä avoimia tohveleita, joten hän sai sellaiset. Nyt otin käyttöön toisetkin, jo aiemmin irtileikatut lahkeet. Päälliosan kappaleista leikkasin siivun kärjestä pois ja ompelin ne ensin toisiinsa oikeat puolet vastakkain. Käänsin kappaleen ja ompelin reunaan vielä tikkauksen ennen kiinnittämistä pohjakappaleeseen. Välihuopaa laitoin kaksinkerroin, ja urheasti se Singer vaan urakoi läpi farkkukankaiden, puuvillavuoren ja välihuopakerrosten.

Jemmasta löytyi vielä yhdet lahkeet, jotka joskus kaukaa viisaana olen pistänyt talteen. Pitäähän meidän nyt saada toisetkin tohvelit kun nämä menevät pesuun.

Tuuletus pelaa. 

P.S. Portugalissa on nyt kirsikka-aika parhaimmillaan. Katsotaanpa ensi viikolla mitä niistä saa tehtyä.











perjantai 8. heinäkuuta 2016

Andalusian appelsiininkukat, osa 4/5

Jatkoa keskiviikolta... 

Andalusian appelsiininkukat, osa 4/5

Aamuaurinko kurkisteli valkoisten ikkunaluukkujen raosta. Jostain kuului valuvan suihkuveden lorina ja hiljainen hyräily. Sanni raotteli silmiään. Paikka hänen vieressään oli tyhjä. Edellisenä iltana lattialle heitetyt vaatekappaleet oli laskostettu siististi seinustalla olevalle tuolille, pitsiset alusvaatteet päällimmäisinä. Sanni punastui, kun mieleen palautui huuman hetket illalla ja uudestaan aamuyöllä. Hän punasteli kovasti vielä kun kylpyhuoneen ovi kävi ja alaston Lasse käveli huoneeseen, hieroen hiuksiaan isolla kylpypyyhkeellä.
"Huomenta! Miten nukuit?" Mies kumartui antamaan suukon Sannille, joka yritti vältellä katsomasta alastonta miestä. Himputin siveyden sipuli, hän kirosi itseään. Nyt olisi pitänyt katsoa ja kunnolla, kun oli kerran tilaisuus!
"Hyvin…" Sanni sanoi tavoitellen ääneensä hunajaisuutta, joka olisi kutsu jatkoleikkeihin. Lassella oli kuitenkin muuta mielessä.
"Minun pitää tänään tehdä töitä", hän totesi pahoitellen. "Ei voi mitään, yksi deadline on huomenna, ja töistä laittoivat viestin ja pyysivät apua. Netin kautta se hoituu."
Tunnelma oli rikkoutunut. Käydessään nopeasti suihkussa Sanni mietti, että Lasse oli hänen kanssaan vain silloin kuin tälle itselle sopi. Sanni oli kuin ajankulua, viihdykettä silloin kun ei ollut muuta tekemistä. Oliko Sanni oikeasti sellainen nainen, joka kipittäisi paikalle heti kun komea mies vähän koukisti pikkurilliään?
Kyllä, hänen oli pakko myöntää, että oli. Ilkan kanssa oli ollut ihan sama tilanne. Paitsi että Ilkka ei ollut läheskään niin charmikas kuin Lasse. Ehei, ihan eri maata.
Hän palasi hotellille ilman tietoa seuraavasta tapaamisesta.

Myöhemmin päivällä Sanni hakeutui Marbellan Appelsiiniaukiolle lounastamaan yksin. Edellisenä iltana pienellä patiolla huumannut appelsiininkukkien tuoksu tuntui nyt aavistuksen verran kitkerältä, sardiinit mauttomilta ja valkoviini lattealta. Tältä se nyt tuntui yhden illan jutun jälkeen, mietti Sanni itsekseen. Viheliäiseltä. Miksi ihmeessä ihmiset harrastivat tällaista?
Tietämättään Sanni kuitenkin hehkui. Niin paljon, että häntä tarjoillut nuori mies alkoi juttusille ja pyysi häntä lopulta kahville illansuussa. Sanni suostui, ei siksi, että nuori tarjoilija olisi häntä kiinnostanut vaan ihan vain siksi, että saisi jotain muuta ajateltavaa kuin Lasse.
Sanni lähti pitkälle kävelylle, käveli rantaa pitkin niin pitkälle kuin jaksoi ja takaisin. Hän oli hikinen ja hiekkainen, tuulen tuivertama ja auringon paahtama. Ei ollut kuitenkaan aikaa käydä hotellilla siisriytymässä, sillä sovittu tapaaminen oli jo käsillä.

Nuori tarjoilija, nimeltään tietenkin Pedro, osoittautui mukavaksi mieheksi, joka opiskeli lakia. Hänellä oli isosisko, joka etäisesti muistutti Sannia, sekarotuinen koira nimeltä Diego ja vanha kolhiintunut Fiat. Hän puhui loistavaa englantia, kertoi kavereistaan ja joistakin kummista asiakkaistaan saaden Sannin nauramaan. He istuivat hotellin lähellä olevan baarin terassilla, joka levittäytyi kävelykadulle isoine tynnyripöytineen ja korkeine tuoleineen. Sanni oli pyytänyt piña coladan ja oli ryystänyt sen ennätysvauhdilla kovaan janoonsa. Toista oltiin jo tuomassa.
Pedro oli kertomassa hauskaa tarinaa, ja Sanni nauroi hersyvästi juuri kun Lasse käveli ohi. Mies pysähtyi, tuijotti Sannia ja jatkoi nopeasti matkaansa. Sannin nauru hyytyi kun hän näki miehen. Hän olisi halunnut juosta tämän perään, mutta tämä oli jo kadonnut väkijoukkoon.
"Uno amigo?" kysyi Pedro vaihteeksi espanjaksi. Sanni nyökkäsi hiljaa, ja anteeksi pyytäen sanoi haluavansa palata hotellille.
Kävellessään hotellille Sanni manasi itsekseen. Ensinnäkin A) Lasse ei ollut sopinut mitään hänen kanssaan ja B) Sannilla oli oikeus tavata muitakin ihmisiä, olkoot sitten vaikka miehiä. Sitä paitsi C) se murhaava katse, jonka Lasse oli Pedroon luonut, oli aivan asiaton.
Silti Sannia harmitti vietävästi, ja harmitti vielä enemmän kun avainta pyytäessään vastaanottovirkailija ojensi hänelle paperilapun. Siihen oli kirjoitettu:
”Kävin hotellilla, mutta et ollut paikalla. Nähdäänkö hotellin edessä klo 19? Halaus, Lasse”
Miksi ihmeessä he eivät olleet vaihtaneet puhelinnumeroitaan? Ai niin, koska kyseessä oli lomaromanssi. Niihin ei Sannin tietääkseen kuulunut yhteystietojen vaihtaminen eikä edes koko nimen kertominen.
Sanni kävi nopeasti suihkussa ja vaihtoi vaatteet. Hän käveli Lassen kummitädin talolle ja kolkutti oveen. Leijonanpääkolkuttimen lyönnit kaikuivat autiolla kadulla. Ikkunaluukut oli suljettu ja talo vaikutti pimeältä ja tyhjältä. Lasse ei ollut paikalla. Ei auttanut muu kuin palata hotellille.

Levottoman yön jälkeen Sanni palasi aamulla takaisin talolle. Nytkään ei kukaan vastannut kolkutukseen. Missä Lasse oli? Golfaamassa? Ajelemassa jossain? Jonkun toisen naisen luona uutta lomaromanssia aloittelemassa? Vai oliko hänen pitänyt palata yllättäen kotiin?
Sanni käveli lähimpään kahvilaan ja kaivoi käsilaukustaan muistivihon ja kynän. Hän alkoi pohtia sopivaa viestiä Lasselle:
”Sain viestisi vasta illalla kun palasin hotellille. Anteeksi. Kävin täällä talolla jo toistamiseen. Odotan sinua hotellilla, tule kun voit. Halaus ja suukko, Sanni”
Ei hyvä. Liian epätoivoinen. Anteeksi ei tarvitse pyydellä jos ei ole mitään anteeksipyydettävää. Yritetäänpä uudestaan:
”Sain viestisi vasta illalla. Haluaisin nähdä sinut vielä. Halaus, Sanni”
Se sai luvan kelvata, vaikka olikin turhan suoraa puhetta. Sanni taittoi paperilapun, maksoi kahvinsa ja kävi tipauttamassa lapun talon postiluukusta. Hän palasi hotellille miettien mitä nyt tekisi. Odottaisiko hotellilla vai lähtisikö rannalle? Hän oli lomalla, joten hän päätti lähteä rannalle.

Kun Sanni parin tunnin kuluttua palasi hotellille, siellä odotti uusi viesti:
”Minäkin haluaisin nähdä sinut vielä. Halaus, Lasse”
Paperilapuilla viestittely alkoi jo vaikuttaa vähän koomiselta. Kirjekyyhkykin olisi nopeampi tapa, Sanni murisi hypätessään suihkuun. Pukeuduttuaan hän istuutui pienen pöydän ääreen kirjoittamaan vielä yhtä viestiä:
”Puhelinnumeroni on …. Soittele. Halaus, Sanni”
Hän kiiruhti valkoiselle talolle eikä tällä kertaa vaivautunut kolkuttamaan ovelle, vaan tipautti lappunsa postiluukusta. Se sulkeutui kovalla kolahduksella. Sanni oli ehtinyt muutaman metrin päähän, kun ovi avautui. Hän kääntyi ympäri. Valkoiseen kauluspaitaan ja vaaleisiin farkkuihin pukeutunut Lasse seisoi oviaukossa.
"Meidän täytyy lopettaa tämä viestilappujen jättäminen", mies totesi suu virneessä. Sanni juoksi hänen syliinsä.

Puolta tuntia myöhemmin, kun hengitys oli vähän tasaantunut, Sanni kuljetti sormeaan Lassen vatsaa pitkin. Oli kuuma, ikkunaluukut olivat kiinni ja huoneessa oli hämärää. He olivat potkineet lakanan sivuun ja makasivat alastomina vierekkäin. Mies tuntui kuumalta ja nahkealta, rennolta ja levolliselta. Tuntui siltä, että sanat olivat tarpeettomia, silti tuntui, että olisi pitänyt sanoa jotain.
"Tiedätkö, en minä odota sinulta mitään", sanoi Sanni lopulta. "Ollaan yhdessä tässä ja nyt, eikä muulla ole väliä."
Vastaukseksi kuului vain pientä tuhinaa. Lasse oli nukahtanut.

Pienen kangertelun jälkeen lomaromanssi sai kun saikin siis jatkoa. Mutta miten käy loman jälkeen? Lopahtaako romanssi vai jatkuuko se arjen keskelläkin? Opetteleeko Sanni vihdoin neulomaan sukkia? Siitä kertoo kesäjatkiksen päätösosa maanantaina. 




© Anu Patrakka

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Andalusian appelsiininkukat, osa 3/5

Jatkoa romanttiselle kesätarinalle... Ensimmäisen osan löydät täältä ja toisen täältä

Andalusian appelsiininkukat, osa 3/5

Seuraavana iltana Sanni saapui hotellin aulaan tasan viisi minuuttia myöhässä sovitusta ajasta. Lasioven läpi hän näki Lassen odottavan kadulla, lyhtypylvääseen rennosti nojaten ja puhelintaan näpelöiden. Sydän muljahti Sannin rinnassa. Mies oli komea, oikeasti komea. Ei kauhean pitkä eikä kauhean laiha, ei kauhean lihaksikaskaan, vaan komea ihan vaan siksi, kun hän oli sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Hänen ei tarvinnut tuoda itseään esille, hän erottui joukosta muutenkin. Hänellä oli yllään vaaleat housut ja vaaleansininen paita, jonka hihat oli kääritty ja helmat lepattivat housujen päällä. Korvallisilla kihartuvat hiukset oli kammattu taaksepäin ja ne näyttivät kosteilta. Mies oli suihkunraikas.
Sanni oli valmistautunut treffeihin huolella. Hän oli käyttänyt tunteroisen suihkuun, kasvonaamioon, kulmakarvojen nyppimiseen, hiusten laittamiseen ja meikkaamiseen. Ylleen hän oli valinnut lyhyen, kellohelmaisen vaalean kesämekon ja sen alle vaaleansiniset pitsiset alusvaatteet, jotka hän satunnaisena optimistisena hetkenä oli hankkinut juuri ennen matkaa. Hän oli tarkastellut lopputulosta hotellihuoneen kapeasta peilistä ja oli ihan tyytyväinen näkemäänsä.
Oli Lassekin. Sannin nähdessään hänen suunsa levisi iloiseen hymyyn, ja hän levitti kätensä. Sanni ymmärsi sen halauskutsuksi ja juoksi miehen syliin.
"Mmmmm, pidän tuoksustasi…" mutisi Lasse Sannin korvaan.
Se ei johtunut Ilkan joululahjaksi antamasta vahvasta hajuvedestä, jonka Sanni oli laittanut lorisemaan viemäriin, vaan hänen itsensä ostamasta kevyestä vartalosuihkeesta.
Lasse ohjasi Sannin Marbellan vanhan kaupungin kapeita kujia pitkin pienen, valkoiseksi maalatun talon ovelle. Seinustalla kiipeili kilpaa sähköjohtojen kanssa punainen ihmeköynnös. Lasse kaivoi avaimen taskustaan. Apua! ajatteli Sanni mielessään. Tässä sitä nyt mentiin, rohkea rokan syö!
Lassen kummitädin talo oli pieni, mutta kodikas. Alakerrassa oli pieni olohuone ja keittiö, yläkerrassa oletettavasti makuuhuoneet. Lasse suuntasi heti keittiöön ja kaivoi pakastimesta pullon kuohuviiniä, jonka hän poksautti auki varmoin ottein.
"Odottamattomille tapaamisille!" hän toivotti kilistellessään lasia Sannin lasia vasten.
Kuohuviinin kuplien mukana liukeni Sannin enin ujous ja jäykkyys, ja hän uskalsi vihdoin rentoutua. He napostelivat keittiön ja olohuoneen väliselle korkealle saarekkeelle laitettuja oliiveja ja mausteisia makkarasiivuja samalla kun Lasse tarkkaili uunissa muhivaa kokonaista kalaa. Sen valmistuttua he kantoivat ruuan ja astiat keittiön takana olevalle pienelle patiolle, joka oli kalustettu rottinkikalustein.
Oli jo hämärää. Patiolla paloi useita kynttilälyhtyjä ja pienen nurmikon keskellä solisi suihkulähde. Ilmassa tuntui appelsiininkukkien huumaava tuoksu, ja hedelmäpuussa siritti äänekäs kaskas.
"Ihana paikka!" henkäisi Sanni. "Kummitätisi on tosi onnekas kun saa asua täällä."
"Niin on. Niin olen minäkin. Olen käynyt täällä joka vuosi viimeiset parikymmentä vuotta. Kummitädillä ei ole lapsia, ja olen hänelle kuin oma poika."
Tarina kummitädistä oli siis varmasti totta, häpeili Sanni nyt edellispäivän epäilyksiään. Mutta miksi Lasse ei ollut tuonut poikaansa mukaan lomalle?
Ei se kuulunut hänelle, Sanni lopulta päätti. Tämä oli nyt lomaromanssi, joten ei hänen tarvinnut tietää kaikesta kaikkea.
Ilta viileni, ja he joivat illallisen jälkeen kahvit olohuoneessa. Se oli valaistu vain pienin pöytälampuin. Ikkunaluukut kadulle päin oli suljettu, eikä ulkoa kuulunut mitään ääniä. He olivat kahden omassa maailmassaan, jonne ulkopuolisilla ei ollut asiaa. Sanni istui pehmeän sohvan nurkassa, siemaili vahvaa espressoaan. Lasse istui vähän matkan päässä ja oli jo juonut omansa parilla kulauksella. Hän vei kupit keittiöön ja palasi sohvan luo.
"Tulehan tänne…" hän kutsui ja ojensi kätensä.
Sannin oli pakko nousta ylös. Lasse veti hänet syleilyynsä, upotti kasvot naisen hiuksiin ja henkäisi syvään.
"Siitä… on… niin… pitkä aika…" mies kuiskasi hengästyneenä.
Huulet painautuivat kuumina Sannin kaulalle, hamuilivat tiensä poskea pitkin huulille, jotka raottuivat antaen tietä vaativalle kielelle, joka ahnaana tunkeutui tutkimusmatkalle. Kun se vetäytyi hetkeksi, Sanni voihkaisi. Miehen kädet vaeltelivat omalla tahollaan, löysivät tiensä mekon helman alle, pitsisille alushousuille. Nyt oli hänen vuoronsa voihkaista. Hän tarttui Sannin käteen ja vei tämän yläkertaan täysin valkoiseen makuuhuoneeseen, jota valaisi vain pieni lamppu yöpöydällä.

Kun Sanni pari tuntia myöhemmin heräsi, oli valo yhä päällä. Lasse nukkui selällään, pää sivuttain Sanniin päin, suu hieman raollaan. Lakana oli valahtanut alas vyötäisille, ja miehen karvainen rinta kohoili hiljalleen hengityksen tahtiin. Hän on kaunis, Sanni ajatteli. Liian kaunis.
Sanni mietti mitä hänen pitäisi tehdä, lähtisikö hotellille vai jäisikö aamuun asti. Mitä mies odotti hänen tekevän? Tämähän oli lomaromanssi. Miten lomaromansseissa yleensä toimitaan? Nyt Sannia harmitti, ettei ollut painanut tarkemmin mieleensä lukemiensa naistenlehtien neuvoja. Hän päätti tehdä niin kuin itse halusi. Hän jäi aamuun asti.

Mitä tapahtuu aamulla? Tarjoaako Lasse Sannille aamiaista vai lämmintä kättä? Loppuuko lomaromanssi yhden yön jälkeen vai saako se jatkoa? Tämä selviää seuraavassa osassa perjantaina. 






© Anu Patrakka