torstai 29. syyskuuta 2016

Arroz de marisco eli äyriäisriisi

Äyriäispitoinen riisiruoka on yksi portugalilaisen keittiön perusruuista ja vastaa tavallaan espanjalaista paellaa ja italialaista risottoa. Ruuan voi tehdä valmiista äyriäiscocktailpakasteesta ja tai vaikkapa pelkistä katkaravuista (arroz de camarões tai arroz de gambas, katkojen koosta riippuen). Näin se tehtiin tällä kertaa Casa Vivassa:




























Arroz de marisco eli äyriäisriisi (n. 3 annosta): 


400 g äyriäissekoitusta (pakaste)
vajaa 5 dl riisiä (pitkää puuroutumatonta arroz de agulha tai kevyesti puuroutuvaa arroz carolino)
1 iso sipuli silputtuna
4 valkosipulinkynttä viipaleina
4 rkl tomaattisosetta (polpa de tomate)
reilu loraus oliiviöljyä
1 kala- tai äyriäisliemikuutio
muutama oksa korianteria
pieni pala chiliä (oman maun mukaan voi olla vähän isompikin)
suolaa
noin litra vettä
silputtua lehtipersiljaa koristeluun

Kuumenna oliiviöljy tilavassa kattilassa. Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppu kevyesti. Lisää tomaattisose ja äyriäiset, sekoittele hetki. Lisää riisi, pyörittele hetki ja lisää sitten kiehuva vesi, liemikuutio sekä mausteet. Suolaa vain niukalti, sillä liemikuutiossa jo on suolaa. Keitä riisi kypsäksi, lisää tarvittaessa vettä. Tässä ruuassa nestettä pitää olla paljon jotta saadaan arroz malandro, kostea riisi. Se näyttää melkein keitolta.

Koristele lehtipersiljalla ja tarjoile! Lisukkeeksi sopii hyvin tuore leipä, mutta mahdollinen salaatti kannattaa tarjoilla eri lautaselta.

P.S. Passionhedelmäköynnökset pudottelevat nyt viimeisiä hedelmiään, mutta talven varalle niitä on pakkasessa. Nyt aletaan päästä viikunoiden makuun. Nam!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Villiviini- ja Jädesukat

Olen tylsien perussukkien neuloja. Silloin kun on aikaa neuloa, en yleensä jaksa keskittyä monimutkaisiin kirjoneulekuvioihin tai pitseihin tai muihin sen sellaisiin. Nostan kukkahattuani heille, jotka jaksavat. Haluan saada nopeasti valmista ja ilman että kauheasti tarvitsee miettiä mitä tekee, sen kun kilkuttaa menemään.

Teen siis perussukkia, mutta nyt tänä syksynä ne saavat säväystä itse värjätyistä langoista. Lankoihin ovat löytäneet tiensä niin villiintyneen viiniköynnöksen lehdet, villiminttu ja elämänlanka kuin kamelian hedelmäkodat ja passionhedelmien kuoret. Kasvivärjäys on hurjan mielenkiintoista! Aina ei onnistu, mutta siitäkin oppii. Voit vilkaista värjäyskokeilujani tämän linkin kautta.

Syksyn ensimmäiset sukat ovat siis valmistuneet pukinkonttia täyttämään. Näissä pastellisävyisissä sukissa on toffee-, mansikka- ja suklaajäätelön sävyjä. Vesi herahtaa kielelle jo kun katselen näitä. Nam! Väriä on haettu muun muassa pelargoniasta ja punaisesta pihakasvista. Ei kestä pulveripesua, mutta kestää kyllä pesun ph-neutraalilla pesuaineella/pyykkisaippualla.

Kärjen raidoituksessa sattui pieni moka: iltahämäräisessä olohuoneessa neuloessa tulin laittaneeksi toiseen sukkaan erivärisen raidan kuin toiseen. Huomasin vasta kun olin katkonut langanpäät. Eikä tuo pieni epäsymmetrisyys oikeastaan haittaa yhtään.

Pastellisukkien kanssa kokeilin langanpäiden päättelyä neuloessa. Aika kätevää. Laitan siitä kuvien kanssa erikseen juttua.


Vihreäsävyiset sukat ovat miesten kokoa ja näköä. Väriä on haettu ja saatu muun muassa pellon laidalla kasvavasta pillikekukkaisesta villikasvista, villiintyneen viiniköynnöksen lehdistä ja elämänlangasta.

Raitoja pitää tehdä paljon, sillä värjään kokeilueriä yleensä 50-100 gramman vyyhdeissä.







Elintarvikeväreilläkin piti kokeilla, mutta en taida kokeilla enää. Kasveilla saa niin paljon lämpimämpiä sävyjä, vaikka isompi työ siinä toki on. Nämä reippaan väriset sukat ovat lasten kokoa, ei ihan pienenkään lapsen, ja nyt pitää vaan arpoa kenellä kummilapsella olisi näihin sopivan kokoinen jalka.

Lankana näissä sukissa on äidin Suomesta lähettämä Aapo.

P.S. Lisää värjäystuloksia lähiaikoina. Aluna on loppumassa, mutta tilasin sitä Saksasta lisää. Lähetystä odotellessa...

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Maissilasturouheella paneroitu kesäkurpitsa

Casa Vivan kasvimaa ei tänä vuonna tuottanut ihan niin paljoa kesäkurpitsaa kuin viime vuonna, mutta omiin tarpeisiin kuitenkin. Sitä laitetaan keittoihin tai pastakastikkeisiin, mutta hyvän hiukopalan saa paneroimalla kesäkurpitsan maissilasturouheella. Näin helppoa se on:























Maissilasturouheella paneroidut kesäkurpitsaviipaleet

n. 1 dl maissilastuja (=corn flakes)
6 viipaletta kesäkurpitsaa
1 muna
suolaa
öljyä paistamiseen

Murenna maissilastut esimerkiksi huhmareella. Rouhimus saa jäädä hiukan karkeaksi. Leikkaa kesäkurpitsat vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kuivaa ne molemmin puolin talouspaperilla. Riko muna keittolautaselle ja vatkaa rakenne haarukalla tasaiseksi. Kuumenna paistinpannussa öljyä. Kastele kesäkurpitsaviipale vatkatussa munassa ja sen jälkeen kierittele se maissirouheessa. Kuoriin seos ei oikein tartu, mutta ei se haittaa. Halutessasi voit toki kuoria kurpitsan.

Paista kesäkurpitsaviipaleita kuumassa öljyssä noin minuutin verran molemmin puolin, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Nosta leivinpaperin päälle valumaan hetkeksi ja ripottele suolaa päälle. 

Tarjoile hiukopalaksi tai alkupalaksi. 

Paneroitu ruoka ei tietenkään ole hirveän terveellistä, mutta joskus on lupa nautiskella tällaisilla pienillä synneillä, vai mitä? 

P.S. Maissilasturouheella voi paneroida myös vaikkapa pota-mustekalasuikaleita (nam) ja kalafileitä. 

perjantai 16. syyskuuta 2016

Pikkaisen punaista

Kermesmarja, kaunis mutta myrkyllinen.
Kasvi ei kelpaa edes vuohille. 
Kun viimeksi kerroin värjäyspuuhistani, oli melkein kaikista langoista tullut keltaista (katso juttu täältä!). No, kokeiluni jatkuivat ja lopulta sain kun sainkin jotain punaista. Katsotaan ihan ensin mitä kermesmarja (Phytolacca americana) antoi:

Liemi on punajuuren punainen.
Tätä kaunista mutta aika hirveää rikkaruohoa kasvaa peltojen laidoilla ainakin meillä päin Portugalia todelliseksi riesaksi asti. Viime vuonna käytin sitä Maija Mehiläisen mekon lankoihin (katso täältä!). Silloin sain hunajanruskeaa, lankaa oli kai aika paljon suhteessa marjojen määrään.

Keräsin kattilallisen marjoja ja keitin niitä vajaan tunnin, annoin sitten vetäytyä seuraavaan päivään ennen kuin siivilöin liemen. Kuumensin liemen uudestaan ja lisäsin kahta erilaista, alunalla esipuretettua lankaa. Toisesta tuli marjapuuron punaista, toisesta hennon vaaleanpunaista. Veikkaan, että jälkimmäisessä on mukana keinokuitua.

Sanotaan, että marjojen väri ei pysy langoissa. Isäntä kyllä sanoi, että kun lapsena tahrasi tätä marjaa vaatteisiinsa, ei väri lähtenyt ikinä. Testataan kuitenkin miten käy.

Vasemmalta: kermesmarja, kermesmarja
ja oikealla passionhedelmän kuoret.
Sittemmin luin, että kermesmarjan kanssa kannattaa käyttää etikalla esipuretettua lankaa. Kokeilen sitä seuraavaksi jos tähän kasviin vielä kosken. Se on nimittäin erittäin myrkyllinen.

Netissä tuli vastaan kyselyitä kernesmarjan kasvatuksesta Suomessa. Alleviivaan tämän nyt: en suosittele istuttamaan sitä minnekään. Vaikka Suomen talvi ehkä hillitsisikin kasvin leviämistä, niin pahimmoillaan voi käydä kuin jättiukonputkella, tai jopa pahemmin. Kermesmarja on hirveä leviämään ja sitä on suorastaan mahdoton hävittää. Täällä on kokeiltu kitkemistä, leikkaamista ja myrkyttämistä, mutta kasvit nousevat aina uudestaan kuin Fenix-lintu tuhkasta.

Passionhedelmän kuori. Vihreä sävy tuli ruokasoodalla. 
Muutakin on tullut kokeiltua. Kerran laitellessani passionhedelmien sisustaa pakkaseen huomasin että käsiin jäi kuorista väriä. Ei muuta kuin kuoret jemmaan ja kun oli tarpeeksi koossa, kattilaan. Kerrankin kasvi, joka keittäessä tuoksuu hyvälle! Keittiön täytti makea meden tuoksu.

Alunalla puretetusta langasta tuli hennon roosaa. Aika vaimea väri. Sekoitin liemeen ruokasoodaa ja kastelin vyyhden toisen pään siihen. Se muuttui heti vihertäväksi. Jätin koko vyyhdin liemeen seuraavaan päivään saakka ja sain nätin vihreää lankaa (kuvassa kernesmarjojen punaisten kanssa).

Nyt jemmaan taas passionhedelmien kuoria. Ne kypsyvät aika vähitellen.

Käväisin yhtenä päivänä naapurilla, jolta sain tummanpunaisia kukantaimia. Niistä sain vaaleanpunaista ja soodan kanssa hehkuvan keltaista lankaa. Naapuri ei meinannut uskoa, mutta lähti heti pihansa perälle ja taittoi minulle muutaman kukinnon ja lupasi tuoda lisää sitä mukaa kun kasveja kitkee. On sitä kylväytynyt nyt meidänkin pihalle.
"Punainen pihakukka". Vasemmalla kukinnoista keitetty,
oikealla ollut mukana myös varsia. 

Tällä kertaa sain tulokseksi 100 g rusehtavanpunertavaa lankaa. Ilmeisesti pelkissä kukinnoissa on punaista väriainetta vähemmän kuin rungoissa.

Alunaa ja viinikiveä olen yrittänyt metsästää täällä, mutta joka paikassa kohautellaan olkapäitä.

P.S. Sukkiakin olen jo saanut aikaiseksi, mutta se onkin sitten oma juttunsa.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuusi kätevää keittiövälinettä

Casa Vivan rustiikissa keittiössä kokataan joka ilta. Apukokin apuna on terävien veisten, lukuisien leikkuulautojen ja kauhojen, vispilöiden ynnä muiden lisäksi monia muita käteviä keittiövälineitä. Esittelen tässä niistä suosikkini:


Sitruuna- ja limettipusertimen toin Meksikosta, kun näin siellä ystäväperheessä tehtävän raikasta juomaa tällaisen avulla. Tällä saa tiristettyä pienestä sitruksesta viimeisenkin pisaran.

Olisi kannattanut tuoda Meksikosta myös tortillaprässi. Sillä saisi käden käänteessä litistettyä pienet lettuset.






Näillä järeillä saksilla paloittelee kokonaisen broilerin kädenkäänteessä. Mehän ostamme yleensä broilerit kokonaisina ja paloittelemme ne kotona. Uunibroilerin sijasta valmistuu kanaruoka useimmiten hauduttaen padassa tai paistaen pannulla - luineen nahkoineen päivineen.

Varoa pitää näiden saksien kanssa sitä, ettei oma sormi osu tielle. Narskahtaisi sekin aika näppärästi.


Zylissin valkosipulipuristin oli pitkällisen etsinnän tulos. Sen kanssa ei mene juuri mitään hukkaan. Siiviläosan saa putsattua kahvan alla säilytettävällä erillisellä osalla.

Yleensä käytämme valkosipulia silputtuna tai viipaleina, mutta esimerkiksi jauhelihakastikkeeseen sopii paremmin puristettu valkosipuli.




Suomi-tuliaisina saadulla Fiskarsin raastinraudalla raastaa kätevästi niin sitruunoiden ja appelsiinien kuoret kakkuihin ja kekseihin kuin myös vaikkapa kovaa, kypsytettyä juustoa gratiineihin.

Säilytystä varten raastimen kahva taittuu raastinosaa vasten. Kätevää sekin.




Yhden käden salaatinotin on kätevä silloin kun salaattikulhoa täytyy pitää toisessa kädessä. Tällä saa kalasteltua vastahakoisimmatkin tomaatinpalat ja kurkkusiivut.

Vain yksi ongelma: kahvojen aukot ovat liian pienet Isännän sormille. Jäävät joskus jumiin.



Bodumin pippurin ja suolan rouhentamiseen soveltuva mylly on ylivoimaisesti paras mylly, mitä minulla on koskaan ollut. Sain näitä aikoinaan kolmen pakkauksen eräältä liikelahjafirmalta. Yksi on mennyt rikki, kahta jäljellä olevaa varjelen kuin kalleinta aarretta.

Algarven käsinpoimittu kukkasuola on mausteena ruokapöydässä. Kosteassa ilmastossa suola menee aika nopeasti nahkeaksi, mutta ei se makuun vaikuta.

Tällaiset poiminnat tällä kertaa. Ensi kerralla katsellaan jotain muuta.

P.S. Jääkaapissa on tekeytymässä passionhedelmäpiiras. Vesi pyrkii kielelle jo kun ajattelen sitä.



tiistai 6. syyskuuta 2016

Possunlapapata eli Rojões

Yksi portugalilaisen keittiön parhaista puolista on se, että moni ruoka valmistetaan yhdessä astiassa, padassa tai kattilassa. Se säästää paitsi energiaa myös tiskiä. Pataruoka onkin oiva sapuska esimerkiksi syksyiselle mökkireissulle tai kiireiseen arki-iltaan. Ruuan muhiessa kattaa pöydän ja tekee pienen salaatin. Possunlapapataa maustavat muun muassa kumina ja neilikka, ja lihaa mureuttaa viini. Ihan aidossa Rojõesissa käytetään paistamiseen laardia (banho de porco), mutta nykykeittiössä sen voi korvata nokareella voita ja oliiviöljyllä.
























Possunlapapata eli Rojões (n. 4-5 annosta)

n. 600-700 g possunlapaa kuutioituna isohkoiksi paloiksi
10-12 isohkoa perunaa kuutioituina, jauhoinen lajike
1 suurehko sipuli siivuina
2 valkosipulinkynttä siivuina
2 laakerinlehteä
1 dl valkoviiniä
pieni pala chiliä silputtuna
1-1½ tl jauhettua kuminaa, kuminansiemenetkin käyvät
1-1½ tl paprikajauhetta
2-3 kokonaista neilikkaa tai ripaus jauhettua
suolaa maun mukaan
mustapippuria
voi-oliiviöljyseosta paistamiseen
tilkka vettä
koristeluun oliivirenkaita ja silputtua persiljaa

Kuumenna voi-öljyseos padassa ja ruskista lihakuutiot kevyesti. Lisää sipuli, valkosipuli ja mausteet, sekoittele hetki että mausteet levittyvät tasaisesti. Lisää viini, kuutioidut perunat ja tilkka vettä ja sekoita hyvin. Pistä kansi tiukasti päälle ja anna hautua miedolla lämmöllä, välillä sekoitellen, noin 20-30 minuuttia eli kunnes liha on mureaa ja peruna kypsää. Lisää tarvittaessa tilkka vettä, ettei ruoka kuivahda kiinni. Se auttaa myös perunoita kypsymään. Jauhoinen perunalajike muhentuu osittain ja on sellaisena maukkaimmillaan. Kastiketta tässä pataruuassa ei ole eikä sitä kaipaakaan, koska makua on muutenkin.

Tarjoile Rojões salaatin kera.

P.S. Päärynäpuu tuotti tänä vuonna hyvin satoa, ja tänään Isäntä toi ensimmäisen kypsän kiivin. Niitä ja viikunoita odotellessa...

perjantai 2. syyskuuta 2016

Keltaista kaikesta

Palasin reilu viikko sitten Suomesta matkalaukussani sienten lisäksi muutama kerä vaaleaa sukkalankaa. Iski heti into värjätä niitä, ja ryhdyinkin toimeen. Katsotaan kuvien kera mitä kaikkea tuli... Lankana kaikissa Novitan 7 veljestä.

Viininlehtivärjäyskokeilun (katso täältä!) vauhdittamana kokeilin yhdistää viininlehtiä ja elämänlankaa suhteella 50/50, kaksi 50 g vyyhteä. Keitin, puretin alunalla ja annoin kattilan olla lämmössä (=auringossa) seuraavaan päivään. Lopuksi heitin sekaan ruokasoodaa kun ei muunkaanlaista ollut, mutta toiselle vyyhdille vain osaksi. Vihertävänkeltainen väri kirkastui soodalla.






Sitten pelkkää viininlehteä ja lopuksi kirkastus soodalla. No tuli kirkasta. Keltaista. Olisihan siitä voinut tulla vihreääkin, tai sitten ei. Ero on huomattava verrattuna pulveripesuun.



Entäs pelkkä elämänlanka eli karhunköynnös? Sitä kasvaa isoina mattoina pellonlaidalla, se on rikkaruohoista jokseenkin tehokkaimmasta päästä tukahduttamaan muut kasvit alleen. Sillehän olisi hyvä löytää hyötykäyttöä vaikka värjäyksessä. Ja mikä ettei, väristä tuli lämpimän keltainen. Myös vyyhteä pidelleet puuvillalangat värjäytyivät hyvin.










Mintusta luulisi saavan mintunvihreää, joohan? No ei saa. Siitä(kin) saa keltaista. Ihan heleänkeltaista.

Ainakin luulen tämän traktoripolulla kasvavan rikkaruohon olevan villiminttua. Se tuoksuu mintulle ja kukat näyttävät ihan samanlaisilta kuin mitä pihalla kasvattamani mintun kukat, jotka myöskin kukkivat parhaillaan.

Keittäessä mintun olisi luullut raikastavan ilmaa kummasti, mutta itse asiassa katkusta tuli mieleen pahimmatkin pakokaasut. Tätä en ehkä tee toiste.




Sain eräältä naapurilta kukantaimia, ja pihalle nousi tällaisia tummanpunervia kasveja. Kuvassa on vain pieni sivutupsu korkeasta kasvista.

Haa, ajattelin heti, tästähän pitäisi saada punaista väriä. Juu, sai. Liemi oli kauniin helakan punaista. Lanka ei. Se on voimakkaan keltaista. Nyt odottelen kieli pitkänä, että loputkin näistä kasveista saa korjata pois syksyn tullen. Ja käyn muuten kysymässä liikeneekö naapuriltakin. Voin jopa kitkeä ne hänen puolestaan, sen verran paljon pidän tästä väristä.

Kaikkien näiden keltaisten jälkeen olisi kiva saada jotain vihreää. Miten olisi tulipunaisen kannan punertavanvihreät lehdet? Perkasin rehottamaan päässeen kannapenkin ja valkkasin parhaimmat lehdet kattilaan. Ei tullut vihreää, ei. Tuli keltaista. Tuskin nyt oikeasti muuta odotinkaan.

Tämä vaatimattoman keltainen lanka saattaa päästä vielä uuteen väriliemeen. Tämä vähän niin kuin kalpenee noiden muiden rinnalla.









Tässä koko keltainen konkkaronkka.

Näin kasveilla värjätessä väkisinkin pujahtaa välillä mieleen ajatus niiden mahdollisesta allergisoivuudesta. Testaan ensin omin käsin neuloessa ja neuvon sukkien saajia käyttämään alla tavallista sukkaa. Niinhän sitä yleensä muutenkin tehdään.


Lopuksi päätin pelata varman päälle. Mustapapujen liotusliemestä ei millään voi tulla keltaista lankaa, eihän? Puoli kiloa kuivattuja papuja, kaksi litraa vettä, 50 + 50 g alunalla esipuretettua lankaa. Ei tullut keltaista. Tuli sinistä ja siniharmaata. Huh helpotusta.



Trendiväri tämän syksyn sukissa tulee siis olemaan keltainen. Olkoon niin sitten. Mutta keltaista villatakkia en itselleni tee, joten ne langat pitää värjätä jollain muulla. Millä, no, katsotaan tuonnempana.

P.S. Mustapavuista tein muun muassa mustapaputahnaa, joka olikin aika hyvää. Kannattaa kokeilla!