keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Pataniscas de bacalhau eli makoisat turskalätyt

Tarjoile arroz malandron kera. 
Kuten kaikki tietävät, portugalilaiset ovat hulluina turskaan. Casa Vivassakin sitä syödään viikottain tavalla tai toisella valmistettuna. Turska myydään tavallisimmin suolakuivattuna, ja sitä pitää liottaa 2-3 päivää vettä välillä vaihtaen.  Liotessaan kala turpoaa ja suola liukenee veteen. Maistamalla selviää milloin kalaa on liotettu tarpeeksi kauan. Se on vähän sama kuin suolasieniä liottaisi.

Yksi meidän suosikeistamme on pataniscas de bacalhau, eräänlaiset turskalättyset. Niihin käytetään ruodotonta ja nahatonta turskasuikaletta, jota liotetaan vedessä päivän pari. 

Riivi kala paloiksi. 
Näin pataniscat tehdään:

n. 200 g turskasuikaleita
puolikas sipuli silputtuna
2 kananmunaa
n. ¾ dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
sileälehtistä persiljaa eli salsaa silputtuna
suolaa tarvittaessa
valkopippuria maun mukaan
Lisää sipuli- ja persiljasilppu
sekä kananmunat.
öljyä paistamiseen

Lisukkeeksi: keitettyä riisiä papujen kera

Riivi liotettu turska pieniksi palasiksi. Lisää silputtu sipuli, persilja ja kananmunat. Sekoita hyvin ja lisää vehnäjauhoja ja maitoa niin, että saat paksuhkon taikinan. Mausta makusi mukaan.

Kuumenna öljy paistinpannussa. Tiputtele pannulle taikinakokkareita, painele vähän tasaisemmiksi. Paista lättyset molemmin puolin kullanruskeiksi.

Lisää jauhoja niin, että saat paksuhkon
puuromaisen taikinan.

Tarjoile arroz malandron ja papujen kera. Arroz malandro on riisiä, jossa on keitinlientä jäljellä. Laita keitinvettä siis vähän normaalia enemmän. Lisää loppuvaiheessa valmiiksi keitettyjä papuja (ei mitään  pakastepapuja vaan esikeitettyjä valkopapuja, punapapuja tai mustapapuja – mitä vaan muttei niitä vihreitä). 

Paista lättyset öljyssä kullan-
ruskeiksi.
Pataniscat ovat niin hyviä, ettei ole yhtään hullumpi idea viedä vähän suolaturskaa kotiin Portugalin reissulta. Sitä odotellessa turskan voi korvata vaikkapa hauella. Silloin taikinaan pitää lisätä suolaa. Lohesta tehtynä pataniscoista voi tulla aika rasvaisia, mutta rohkea kokki voi kokeilla sitäkin. Ehkä taikinaan muutama tippa sitruunaa leikkaamaan rasvaisuutta...? 


P.s. Minun mielestäni suolaturskalla ja suomalaisella lipeäkalalla ei ole mitään tekemistä keskenään. 

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pulujen pilaama pöytä. Tai ei sittenkään.

Pieni pöytä sai uuden elämän.
Casa Vivan vinteiltä on löytynyt kaikenlaista kivaa, muun muassa antiikkinen pottatuoli, puulipasto ja läjäpäin tuoleja. Muumioitunut rotta ei ollut niin kauhean kiva löytö, vaikka jännän näköinen olikin.

Virkkasin pari valkoista koria
kirjoille ja pikkutavaroille. 
Piharakennuksen vintillä oli myös pieni puupöytä, jota tutkailimme ja totesimme, ettei siitä ole paljoa muuksi kuin polttopuiksi. Sen nitkui ja notkui, jalat vinksottivat, puutoukat olivat syöneet sen rei’ille ja kannessakin oli halkeama. Lisäksi se oli ihan kuivuneen pulunkakan peitossa. Täyspuuta se kuitenkin oli, ei mitään lastusälää.




Muusikkokoira on löytö antiikkimarkkinoilta.
Sen veli läiskyttelee lautasia ystävän
luona Oulussa. Samainen ystävä teki
ihanan enkelin. 


Niihin aikoihin minulla oli vielä oma kaupunkiasunto, ja maalle tulin lähinnä viikonlopuiksi. Eräänä perjantaina makuuhuoneessa odotti yllätys. Ei, Isäntä ei odottanut siellä leopardikuosisessa vapaa-ajan asussa. Hän oli kuin olikin kunnostanut pienen puupöydän minulle yöpöydäksi. Hän oli pessyt pöydän, myrkyttänyt toukanreiät (se nyt vaan on tarpeen tehdä täällä), liimasi jalat ja hioi ja maalasi pöydän hohtavanvalkoisella maalilla. Samalla millä maalattiin kylpyhuoneiden tikaspyyhetelineet.

Pöydästä tuli oikein nätti, ja se sopii hyvin valkoisen metallisängyn (Ikeasta) kanssa.


P.S. Pottatuolista joskus toiste. Tokihan me senkin otimme käyttöön. 


Luinen korurasia ja kilpikonna ovat
löytöjä antiikkimarkkinoilta.

Voiko hyvä ruoka olla terveellistä? (Voi: keitettyä kalaa ja vihanneksia)

Ravintoympyrän laatija tykkäisi varmaan tästä lautasellisesta.
Portugalilainen ruoka on parhaimmillaan hyvää, terveellistä ja helppo tehdä. Usein koko ruoka tehdään samassa astiassa – säästyy energiaa ja tiskiä. Suosituin, ja usein ainoa mauste on suola. Hyviin raaka-aineisiin ei muuta tarvitse lisätä.

Vaikka tuoretta kalaa on meri täynnään ja asumme Atlantin lähellä, on Casa Vivan pakastimessa myös pakastekalaa. Kaupassa ei käydä joka päivä, sinne on matkaa. No, kalakauppias kurvaa kyllä talonkulmalle joka päivä, mutta minä hygieniahullu en halua ostaa kalaa autosta. Ainakaan vielä.

Yhtenä iltana Isäntä loihti lautasillemme seuraavaa:

Pescada cozido com legumes e molho verde (keitettyä turskaa ja vihanneksia vihreän kastikkeen kera)

Ainekset:
400 g pakastekalaa (pescada-turskaa tai Suomessa esim. seitiä)
muutama peruna
1 porkkana
1 sipuli
puolikas keräkaali
pieni kukkakaali
suolaa keittämiseen
+ keitetty kananmuna kullekin ruokailijalle

Molho verde:
4 valkosipulinkynttä silputtuna
4 rkl sileälehtipersiljaa silputtuna
½ dl oliiviöljyä
ripaus suolaa, loraus etikkaa

Kuori perunat ja leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi porkkana. Kuori sipuli ja leikkaa se isoiksi lohkoiksi. Leikkaa keräkaali isoiksi paloiksi, paloittele kukkakaali. Laita vihannekset suolalla maustettuun kiehuvaan veteen.

Vihannesten kiehuessa sekoita molho verden ainekset ja keitä kananmunat. Laiska kokki keittää pestyt kananmunat samassa kattilassa vihannesten kera. Vähän ahkerampi erikseen. No, en tiedä liukeneeko kanalamunien leimat keitinveteen. Meillä kun syödään omien kanojen munia.

Hohtava kananmuna lienee ruoho-maissinjyvädieetin tulosta.
Kun vihannekset alkavat olla lähes kypsiä, lisää sulatetut pakastekalafileet. Keitä kypsäksi ja kaada keitinvesi pois, sillä nyt ei tehdä soppaa. Tarjoile molho verden ja keitettyjen kananmunien kanssa.

Vihanneksia voit vaihdella sen mukaan mitä jääkaapista tai kaupasta löytyy. Sanoisin kuitenkin, että kesäkurpitsa ja munakoiso eivät sovi tähän ruokaan.


P.S. Molho verde sopii myös grillatulle kalalle. Minä syön sitä minkä kanssa vaan, aamulla paahdetun leivänkin päällä jos on illalta jäänyt. 

perjantai 23. tammikuuta 2015

Portugalilainen torikori

Tiedän, tämä päivitys kiertää veistä monen Suomessa asuvan vihannesten ystävän haavassa. Koittakaa kestää.

Portugalissa yksi parhaita asioita on tuoreet vihannekset. Tuore kala tietenkin myös. Niin ja äyriäiset. Hedelmätkin tietysti. No, se mitä tässä yritän sanoa on, että aineksia terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon löytyy runsain mitoin. Eikä hintakaan aina päätä kivistä Suomen hintatasoon tottuneella. Kun ensimmäistä kertaa kävin vihanneskaupassa ja keräsin ison kassillisen syötävää, luulin että kauppiaalle tapahtui jokin virhe hinnoittelussa. Loppulasku oli nimittäin alle vitosen.

Käyn usein perjantaisin lähikaupungin torilla, ja tässä kaikki mitä sieltä lähti tänään mukaan:

-          iso nippu pinaattia
-          pieni keräkaali
-          yli kilo sipulia
-          vihreä ja punainen paprika
-          vajaa kilo porkkanoita
-          melkein kilo omenoita
-          liki kilo pieniä päärynöitä

Koko tämä komeus maksoi 5,24 euroa. Tietysti kun tämä suhteutetaan paikalliseen palkkatasoon, ei se enää niin halpaa olekaan. 

Ostokset kuskaan kotiin tietysti pyörällisessä kauppakassissa. Yksi parhaita investointejani! 

Pinaatin käytän lettuihin ja pannariin tai piiraaseen. Keräkaali menee keitettävän riisin sekaan, sipulia joka ruokaan. Paprikoilla höystetään patoja, porkkanaa paahdetaan uunissa ja laitetaan keittoon. Omenat on jälkiruokaa arkena, päärynöille juotetaan viiniä. Reseptejä siis tulossa.


P.S. Perunoita ei ollut torikorissa, sillä Isäntä toi viikolla Rosamundaa kaksi 20 kilon säkkiä. Nekin maksoivat vitosen. Siis yhteensä. 

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Ihan juutti juttu

Pyörittelin pitkään mielessäni ideaa vähän karheammasta lampunvarjostimesta. Ostin rautakaupasta kattolampunpidikkeen, johon varjostimen saa kiinnitettyä kierrettävän renkaan avulla. Portolaisesta käsityötarvikeliikkeestä löysin juuttilankaa ja aloin kokeilla miten se virkatessa taipuu. Taipuuhan se. Haisee myös. Pölyääkin, varsinkin purkaessa… Homma ei mennyt nimittäin ihan kerralla putkeen.

Aloitin virkkaamisen yläreunasta. Ensimmäisillä kierroksilla lisäsin silmukoita, sen jälkeen suurensin vain virkkuukoukkua vähän kerrallaan. Aloitin työn numero 3,5 koukulla ja lopetin numero 8:lla. Kiinteät silmukat virkkasin vain toisesta reunastaan, näin lopputulos on harvempi ja valo pääsee läpi. Viimeinen kierros on virkattu tiheämpään pienellä koukulla ja sisään on virkattu metallilanka.

Varjostin oli vähän lommoinen ja kuhmuinen. Kokeilin mallitilkun kovettamista sokeriliemellä, mutta arvasihan sen, että täkäläisessä kosteassa ilmastossa siitä tulee vain tahmea, ei kovettunut. En malttanut odottaa seuraavaa kauppareissua tärkin ostamiseksi ja askartelukauppaan on aika pitkä matka, joten suihkutin varjostimen halvalla hiuslakalla. Toimii. Kuhmut oikenivat ja varjostin sai kivan kukkaisen tuoksun.

Isäntä ruuvasi lampun varjostimeen ”ompeluateljeeni” kattoon. Mitäs pidätte?
Lamppuna on Ikean led-lamppu,
joka ei kuumene pahemmin.



P.S. Työn alla on muitakin juuttijuttuja. Niistä tuonnempana. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Rakastunut tiskiharjaan

Aurinko paistaa tiskipaikkaan. 
Casa Vivan tiskikone hajosi jo aikaa sitten. Korjaaja kävi sitä katsomassa ja lupasi palata hakemaan koneen, mutta miestä ei ole sen koomin näkynyt bluetooth-lisäkkeensä kanssa. Ei ilmankaan sitä. No, tiskikone on kodinkone jota vähiten kaipaan, vaikka ruokaa laitetaan kahdesti päivässä ja iltapäiväteet sen päälle. Leivottuakin tulee.

Tiskiä siis syntyy mutta ei se mitään, sillä minulla on salainen ase! Vuosi sitten jouluna postimies kiikutti yhdessä paketissa ihanan, siis aivan ihanan Akaassa tehdyn VS-Harjan luonnonharjaksisen tiskiharjan. 

Olemme olleet siitä lähtien erottamattomat. Sillä harjailen hellästi kultareunuksiset kristallilasit ja vanhat posliinit. Järeämpää jynssäystä varten leijonanpääkoristeisesta tiskiharjatelineestä (alun perin jääpala-astia ja löytö antiikkimarkkinoilta) löytyy myös Sinituotteen vaihtopääharja.

Keittiön tärkeimmät puhdistusaineet.
Tiskiaine ja muut jokapäiväiset puhdistusaineet sekä haavanpuhdistusaine (maatilalla se on hyvä olla nopeasti käsillä) säilyvät järjestyksessä eurokaupasta ostetussa kulhossa, jota koristaa kai karhunpää. Luulen. Pää mikä pää. Olen jotenkin hurahtanut näihin päillä koristettuihin astioihin.  

Ai miksi minulla on suomalaiset tiskiharjat? Portugalista ei aluksi oikein tahtonut löytyä kunnon harjoja. Ja kyllähän minä mielelläni suosin aina suomalaista vaikka muilla mailla asunkin. 


Salarakas ja chifonet
P.S. Tiskatessamme tänään neljän hengen lounasastioita Isäntä alkoi puhelemaan, että tuntisikohan naapuri jonkun muunkin kodinkonekorjaajan kuin sen jäljettömiin kadonneen veljensä. Ajattelin heti että ”Ei ei, haluan jatkaa seurustelua ihanan harjani kanssa!” 

Kyllä se karhulta näyttää.


torstai 15. tammikuuta 2015

Oodi kädentaidoille

Parina aurinkoisena päivänä vein ulos narulle tuulettumaan Isännän äidin ja isoäitien tekemiä liinavaatteita, pöytäliinoja ja virkattuja päiväpeittoja. Katselin ahkerien käsien aikaansaannoksia; pieniä pistoja, nimikointeja,  
virkattuja kuvioita, kudottuja pellavakankaita, helmiäisnappeja. Miten ennen on osattu, jaksettu ja ehditty, kaiken muun työn ohella. Muistin millainen oma mummoni oli; kädet eivät pysähtyneet koskaan. Itsessä on vähän samaa vikaa.

Nämä aarteet on pakattu eteisaulassa olevaan isoon puuarkkuun. Yläkerrassa niitä on vielä lisää. Sitten joskus kun teen sohviin valkeat kesäpäälliset, levitän suojaksi vielä paksut pestävät pellavalakanat, laitan tyynyihin kirjotut päälliset ja kuvittelen olevani hienon sisustuslehden sivuilla!

Ihastuksesta mykkänä näpsyttelin kuvia pyykkinaruille levitetyistä liinoista. Tässä niistä valikoima – oodi kädentaidoille.



P.S. Nyt sataa. Illalla kaivaudun sohvannurkkaan kutomaan punaista neulemekkoa. Työn alla on myös kokeiluja juuttilangasta. Ei, siitä en tee mekkoa ;-)





tiistai 13. tammikuuta 2015

Mamma mia, mitkä lihapullat!

Mitä saadaan kun yhdistetään huonokuuloinen lihakauppias, hiljaa puhuva asiakas ja kova hälinä lihakaupassa? Mamma mian lihapullat, tietenkin.

Portugalissa marketeissa myytävään jauhelihaan on yleensä lisätty soijaa ja muuta sälää. Siksi ostan jauhelihat lähikaupungin tutulta lihakauppiaalta, yleensä kaksi kiloa kerralla, josta osan pakastan.

Viimeksi lihakaupassa oli kova hälinä, ja mietteissäni mutisin ja pyysin kauppiasta laittamaan lihat kahteen pussiin (em dois sacos). Hän kuitenkin kuuli minun puhuvan chouriçoista, ja ennen kuin ehdin sanoa juuta tai jaata, hän jauhoi parit mausteiset makkarat jauhelihan mukaan.

No, ei se mitään. Lihapullista tuli makoisampia kuin koskaan!

Mamma mia mitkä lihapullat:

1 kg jauhelihaa
1,5 jauhettua chouriço-makkaraa
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoa
1 sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna
tilkka oliiviöljyä
vajaa 1 tl suolaa
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl paprikajauhetta
pippuria maun mukaan

Kuullota sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä. Sekoita kananmunat, korppujauho ja mausteet keskenään. Anna levätä hetken. Lisää sipulit ja jauheliha, sekoita oikein hyvin.

Pyörittele taikinasta vedellä kostutetuin käsin (kastele tarvittaessa uudestaan) tasakokoisia pullia. Voivat olla isoja tai pieniä, kunhan ovat samankokoisia. Asettele pullat leivinpellille leivinpaperin päälle, paista 200 asteessa kypsiksi asti. Tarkista kypsyys halkaisemalla yksi lihapulla.

Tarjoiluvaihtoehto 1: spaghetti ja tomaattikastike (kuvassa)
Tarjoiluvaihtoehto 2: riisi ja metsäsienikastike

P.S. Milloin muuten teit viimeksi hedelmäsalaattia, talven vitamiinipaukkua? Isäntäpä teki yhtenä päivänä ja lorautti sekaan vähän makeaa moscatel-viiniä. Itselleni sekoittelin lisäksi kastikkeen rahkasta ja oman metsän hunajasta. Oli muuten niin hyvää, ettei terveelliseksi uskoisi!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tikkaille pyyhkeitä

Päämakuuhuoneen kylpyhuone on
sini-harmaa. Punaiset pyyhkeet tuovat
väriä. Puna-valkoinen raitapyyhe on
Marimekosta, totta kai.
Ensimmäisenä kesänä Casa Vivassa löytyi pihan perukoilta, heinän seasta, puoliksi poikkimenneet tikapuut. Ne olivat maalaamattomat ja ajan ja sään harmaannuttamat. Tikkaissa käytetty puu oli kuitenkin hyvälaatuista. Sääli niitä olisi pois heittää. Tutkimme tikkaita tovin ja totesimme, ettei niitä kannata korjata. Katolle ja seiniä pitkin kun kiipeää alumiinitikkaillakin.

Koska talon kylpyhuoneissa ei ollut pyyhekoukkuja, eikä kaakeliseiniin huvita alkaa poraamaan reikiä silloin kun sähköjohdot ja vesiputket kulkevat omia polkujaan, päätimme tehdä tikapuista pyyhetelineitä.

Tikapuut ovat niin kovaa puuta, että Isännällä meni tovi ja toinenkin, kun hän sahasi vielä ehjänä olleen pitkän puun poikki. Minä hioin sahauspinnat ja muutkin pinnat hiekkapaperilla, sitten tikkaat maalattiin kiiltävällä, helmiäishohteisella maalilla. 

Yläkerran isompi kylpyhuone on musta-
valkoinen. Väriläiskä pyyhkeiden
muodossa sopii sinnekin. 
Tikkaat nojalleen seinää vasten ja pyyhkeet paikoilleen – se on siinä!

Pienet kasvopyyhkeet (Casa Home Collection) ja Finlaysonin käsipyyhe on ripustettu Ikean Grundtal s-koukkuihin. Näin niitä mahtuu enemmän. 
Korkeassa lasivaasissa
muistoja merenrannalta.
Millenium-kylpyvaahto-
pullo on Sokoksesta ja
vuodelta 1999.

Alakerran kylpyhuoneesta puuttuu vielä pyyheteline, mutta se on mietinnässä…


P.S. Tikapuiden alaosasta tehty pyyheteline on vähän vinksallaan, mutta ei se mitään. Niin on elämäkin joskus!




perjantai 9. tammikuuta 2015

Tuhti talvinen keitto tähteistä

Ihanat leijonanpääkulhot on ostettu
Rihmankiertämän kirpputorilta Helsingistä.
Joko kokeilit favapapu-chouriço -muhennosta? Jäikö vähän yli? Hyödynnä herkun kaikki maut ja tee tähteistä soppaa.

Näin se käy:

Kuori ja paloittele 3-4 perunaa. Laita ne kiehumaan kevyesti suolattuun veteen. Perunoiden kiehuessa kaiva pakastimesta herneitä, papuja, no mitä vaan, tai vaikka jääkaapista vähän paprikaa ja kesäkurpitsaa. Paloittele ne ja heitä ne perunoiden sekaan kiehumaan hetkeksi. Viipaloi sillä aikaa muutama nakki. Kun perunat ovat kypsiä, kaada enin osa vedestä pois ja lisää kattilaan fava-chouriço -muhennoksen tähteet ja viipaloidut nakit. Seos saa jäädä sakeaksi, niin siitä tulee ruokaisaa. 

Kuumenna kunnolla ja voilá! soppa on valmis, eikä sitä hämmentämään tarvittu montaa kokkia.

Tarjoile tuoreen leivän, mielellään broa-maissileivän, ja viipaloidun chouriçon kera. Näillä eväillä pärjää taas hyvän aikaa.


P.S. Seuraavaksi heitetään pyyhkeet kehiin. Ei kun tikkaille. No, näette sitten. 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Saanko esitellä: Salli, jalkapalli

Silloin kun ei ole käytössä, Salli mahtuu
lymyilemään nojatuolin alla. 
Tein edelliseen asuntooni trikookuteista jättikokoisen jalkarahin, jonka Isäntä totesi olevan hyvin ”folklórico”, värikäs. Maalaistalossa se ei löytänyt paikkaansa, joten purin koko hoidon ja virkkasin uuden, pienemmän jalkapallin. Ristin sen Salliksi, sillä tunnen sisimmässäni, että meistä tulee vielä hyvät ystävät.

Jalkapallin tehtävänä on tietenkin edesauttaa mukavaa istumisasentoa, mutta yhtä tärkeää on erottaa kylmä lattia lämpimistä jaloista. Joka on kokenut kivilattian kylmyyden talvella, tietää mistä puhun. Siksi veikkaan, että Sallista tulee iltaisin hyvin suosittu, ja joudun todennäköisesti jo pian tekemään sille seuralaisen. Nimikin on jo tiedossa: Hjallis.

Näin Salli tehdään:

Tarvikkeet:
- trikookudetta noin 2 kg
- virkkuukoukku nro 8 tai kuteen paksuuden ja käsialan mukaan
- täytteeksi pyöreä tyyny, jollei sopivaa löydy valmiina, ompele sellainen ja täytä vaahtomuovirouheella tai säkkituolitäytteellä

Sallin läpimitta on noin 51 cm ja korkeus 14 cm.

Hanki tai tee täytetyyny ensin, sillä sitä käytetään sovitusnukkena Sallille.

Salli koostuu kahdesta pyöreästä, vähän kuperasta palasta, jotka kiinnitetään toisiinsa piilosilmukoin virkkaamalla. Voit tehdä jalkapallistasi kaksipuoleisen ja tehdä raitoja makusi mukaan. Väriä vaihtaessasi virkkaa langanpätkät suoraan työn sisään, niin vältyt tylsältä päättelyltä parsinneulan kanssa.

Virkatessa työn yläpuolesta tulee samalla oikea puoli eli näkyviin jäävä puoli.

Virkkaa alkuun 6 ketjusilmukkaa, sulje ne piilosilmukalla lenkiksi. Virkkaa lenkkiin 16 puolipylvästä. Jatka kiinteillä silmukoilla tehden lisäyksiä niin, että työ pysyy tasaisena, kunnes sen läpimitta on noin 30 cm, riippuen kuitenkin tyynysi koosta. Alkuun lisäyksiä täytyy tehdä tiheämpään (joka toinen, joka kolmas, joka viides silmukka jne.), sitten harvemmin. Tee lisäykset sikin sokin, ei aina samoihin kohtiin eri kerroksilla, sillä muuten siihen kohtaan muodostuu poimu.

Tarkkoja silmukkamääriä on vaikea neuvoa, sillä se riippuu kuteen paksuudesta ja käsialasta. Tarkkaile työn edistymistä, venyttele sitä muotoihinsa aina välillä.

Kun työn läpimitta on noin 32 cm, harvenna lisäyksiä entisestään niin, että työ alkaa saada kuperaa muotoa. Kun työ alkaa olla sopivan kokoinen tyynyllesi, virkkaa viimeinen kierros ilman lisäyksiä. Älä katkaise lankaa.

Ou nou! Isäntä omi Sallin.
Nyt tarvitaan Hjallista.
Virkkaa toinen vastaavanlainen tai vähän matalampi pyörylä. Sallinkin alapuoli on vähän matalampi kuin yläpuoli, ja yksivärinen. Katkaise lanka ja päättele langanpää eli vedä sitä nurjalla puolella lankalenkkien läpi.

Yhdistä palat piilosilmukoin virkaten yläpuolen kuteella. Koska silmukkamäärä ei taatusti ole molemmissa kappaleissa ihan sama, voit joutua hyppäämään joidenkin silmukoiden yli toisessa kappaleessa. Tee se tasaisesti. Muista laittaa tyyny sisälle ennen kuin suljet koko työn! Katkaise ja päättele lanka, laita Salli lattialle ja ota mukava asento lempinojatuolissasi. Aahh!

Trikookuteen virkkaaminen on rankkaa, miltei punttisalin veroista hyötyliikuntaa. Heikoille nivelille sopii paremmin kevyemmät villalangat, joista niistäkin voi ikioman Salli-pallin tehdä. 

P.S. Nyt pitää vielä keksiä uusiokäyttöä niille lopuille vanhasta jalkarahista ylijääneille trikookuteille...

perjantai 2. tammikuuta 2015

Samppanjalasien arkipäivää

Kuivaustelineessä vanha
Vista Alegren lautanen.
Kilistetäänpä vielä kerran tälle vuodelle! Samppanjalaseja ei tarvitse kuitenkaan pakata komeron perälle vappua odottamaan, vaan otetaan ne osaksi arkea. Casa Vivan isossa keittiössä tiskipöytä sijaitsee ainoan ja pienen ikkunan edessä. Valkoiset verhot päästävät valoa sisään, mutta eivät kadulla ohi kulkevien katseita. Ikkunalaudalla oleviin samppanjalaseihin kerään merenrantakävelyiltä pieniä simpukoita ja pyöreitä kiviä, yhteen leikkaan puutarhasta milloin minkäkin kukan. Niitä kun kukkii talvellakin. Kapeat lasit mahtuvat olemaan sijoillaan myös silloin kun ikkunaluukut suljetaan yöksi.


Vuosia, vuosia sitten ostin Anttilasta nämä kolme samppanjalasia, joissa on metallimaalatut jalat. Ne olivat kaupan ainoat, ja etsin niille täydennystä vuosikausia. Ei löytynyt, ja parittomat lasit olivatkin vihoviimeiset astiat, jotka muuttokuormaan pakkasin. Skoolatessa ne eivät kilahtele kuten perintökristallit, joten nämä lasit ilahduttavat nyt arkea. 







P.S. Aurinko paistaa, ja koska olen siinä onnellisessa asemassa, että voin määrittää itse aikatauluni, niin lähden pihalle tekemään jalkapallia. Katsotaan ensi kerralla millainen siitä tuli. Jollei kokata jotain ennen sitä.