tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuusi kätevää keittiövälinettä

Casa Vivan rustiikissa keittiössä kokataan joka ilta. Apukokin apuna on terävien veisten, lukuisien leikkuulautojen ja kauhojen, vispilöiden ynnä muiden lisäksi monia muita käteviä keittiövälineitä. Esittelen tässä niistä suosikkini:


Sitruuna- ja limettipusertimen toin Meksikosta, kun näin siellä ystäväperheessä tehtävän raikasta juomaa tällaisen avulla. Tällä saa tiristettyä pienestä sitruksesta viimeisenkin pisaran.

Olisi kannattanut tuoda Meksikosta myös tortillaprässi. Sillä saisi käden käänteessä litistettyä pienet lettuset.






Näillä järeillä saksilla paloittelee kokonaisen broilerin kädenkäänteessä. Mehän ostamme yleensä broilerit kokonaisina ja paloittelemme ne kotona. Uunibroilerin sijasta valmistuu kanaruoka useimmiten hauduttaen padassa tai paistaen pannulla - luineen nahkoineen päivineen.

Varoa pitää näiden saksien kanssa sitä, ettei oma sormi osu tielle. Narskahtaisi sekin aika näppärästi.


Zylissin valkosipulipuristin oli pitkällisen etsinnän tulos. Sen kanssa ei mene juuri mitään hukkaan. Siiviläosan saa putsattua kahvan alla säilytettävällä erillisellä osalla.

Yleensä käytämme valkosipulia silputtuna tai viipaleina, mutta esimerkiksi jauhelihakastikkeeseen sopii paremmin puristettu valkosipuli.




Suomi-tuliaisina saadulla Fiskarsin raastinraudalla raastaa kätevästi niin sitruunoiden ja appelsiinien kuoret kakkuihin ja kekseihin kuin myös vaikkapa kovaa, kypsytettyä juustoa gratiineihin.

Säilytystä varten raastimen kahva taittuu raastinosaa vasten. Kätevää sekin.




Yhden käden salaatinotin on kätevä silloin kun salaattikulhoa täytyy pitää toisessa kädessä. Tällä saa kalasteltua vastahakoisimmatkin tomaatinpalat ja kurkkusiivut.

Vain yksi ongelma: kahvojen aukot ovat liian pienet Isännän sormille. Jäävät joskus jumiin.



Bodumin pippurin ja suolan rouhentamiseen soveltuva mylly on ylivoimaisesti paras mylly, mitä minulla on koskaan ollut. Sain näitä aikoinaan kolmen pakkauksen eräältä liikelahjafirmalta. Yksi on mennyt rikki, kahta jäljellä olevaa varjelen kuin kalleinta aarretta.

Algarven käsinpoimittu kukkasuola on mausteena ruokapöydässä. Kosteassa ilmastossa suola menee aika nopeasti nahkeaksi, mutta ei se makuun vaikuta.

Tällaiset poiminnat tällä kertaa. Ensi kerralla katsellaan jotain muuta.

P.S. Jääkaapissa on tekeytymässä passionhedelmäpiiras. Vesi pyrkii kielelle jo kun ajattelen sitä.



2 kommenttia :

  1. Tosi käteviä välineitä. Voisin aloittaa hankinnat Fiskarsin raastinraudasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, se on yllättävän "ärhäkkä" :-)

      Poista