torstai 19. maaliskuuta 2015

Omat orkideat

Jotkut orkidealajikkeet pärjäävät Portugalissa ympäri vuoden ulkona. Orkideojen kukinta onkin Casa Vivassa nyt parhaimmillaan. Kuukausitolkulla pelkästään vihreitä, pitkulaisia lehtiä näyttäneet kukkaruukut alkoivat talven mittaan hiljalleen puskea kukkavarsia, ja nyt nuput ovat suorastaan räjähtäneet upeiksi kukiksi.

Orkideat ovat suhteellisen helppohoitoisia. Niitä pitää muistella kastella silloin tällöin, ei liian usein, ne eivät saa olla liian aurinkoisessa paikassa, ja talvella ne pitää olla katoksen alla suojassa öisin laskeutuvalta kylmältä kasteelta. Kun ruukku käy ahtaaksi, pitää kasvi jakaa uusiin ruukkuihin. Ei sen kummempaa.

Maljakossa orkideanoksa kestää ainakin kaksi viikkoa, eikä sen seuraksi muuta tarvita kuin oksa tai pari jotain vihreää. Poistippuneet kukat käyvät vielä pikkukoristeiksi vaikka kynttiläaluselle. 


Suutelevat sammakot Tallinnasta,
pikkuliina Isännän äidin käsialaa.
Portugalissa orkideoja kasvattavat myös suomalaiset Tuulikki ja Pekka Ranta. Käykäähän katsomassa siitä lisää täältä.
Jaa että tästä sitten kuokkimaan...?
Saisiko jostain Sisua?



P.S. Kasvimaan raivaus hedelmätarhan puolella on aloitettu, mutta on siinä vielä tekemistä… 


1 kommentti :