tiistai 17. maaliskuuta 2015

Pepulle lämmikettä

Ei ole kovin leveä, mutta ei ole
Emännän peppukaan!
Casa Viva alkaa jälleen henkiä olemassaolostaan Emännän palattua pieneltä reissulta. Kevät on saapunut ensimmäisten pääskysten siivellä, ja mitä se tietääkään? Kevätsiivousta, sisustusintoilua, puutarhanlaittoa – siis kaikkea kivaa.

Matkalla aloittamani matkakäsityö on vielä kesken, vaikka junissa ja linja-autoissa tuli istuttua muutama tunteroinen. Sen sijaan ennen reissua aloitettu istuinalusta on nyt valmis. Casa Vivan keittiössä on nimittäin talviaamuisin aika kylmä, ja aamiaisella tuli istuttua ihan tuolin reunalla ettei peppu palellu. Ei enää. Istuinalusta on virkattu pitkäksi ”liinaksi” ja taitettu kahtia, saumat virkattu vielä pylväillä. Sisällä on entinen kuumavesipullo antamassa lisäeristystä. Suljetaan niillä napeilla mitä pikatuunatusta nappirasiasta sattui löytymään. Olisi voinut sulkea virkkaamallakin, mutta kun kaikki pitää voida pestä aina välillä.

Sisällä entinen kuumavesipullo. 
Kuulin ja näin kuvia vohvelivirkkauksesta, ja sitä opettelin tämän työn myötä. Ohjeen löysin täältä, mutta en ole varma sovelsinko sitä ihan oikein. Tein vohvelipylväät koukkaamalla langan edellisen kerroksen pylväiden takaa. Tuli syvät vohvelit, ja tämä malli onkin aikamoinen lankasyöppö. Ei se mitään, sillä sain käytettyä muutaman kerän erilaisia jämälankoja. Joka kerroksen alkuun virkkasin kolme ketjusilmukkaa, ei siis suoraan pylvästä kuten ohjeessa. 

Mäntypuinen nappirasia on maalattu
hopeanvärisellä spray-maalilla. Oho,
sinne on eksynyt yksi lankarullakin.
Vohvelivirkkauksella voisi tehdä vaikka maton kylpyhuoneeseen… hmmmm….

Vielä matkavinkki: junilla ja linja-autoilla on helppoa ja mukavaa matkustaa niin Espanjassa kuin Portugalissakin, jollei halua ajella vuokra-autolla. Viikon aikana ehtii nähdä ja kerätä paljon kokemuksia. Suosittelen!


Kasvimaan tämänhetkiset valtiattaret Iittalan Kivi-tuikussa.

P.S. Tällä viikolla piipahdetaan vielä hedelmätarhan puolelle. Luumu- ja persikkapuut kukkivat jo, ja kasvimaata aletaan kaivaa esiin talven rikkaruohojen alta. 

2 kommenttia :

  1. Kaunista on tuo vohvelivirkkaus ja näyttää hyvin pehmeältä ja lämpimältä. Täällä Belgiassakin kirsikkapuut jo aloittelevat ja tänään päästiin ensimmäistä kertaa yli +15 asteen, eli kevätintoilu on täälläkin jo kovassa käynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pehmoista tuli ja samalla jämäkkää. Ei lepsuile :-) Mietin jo uusia sovellustapoja vohvelivirkkaukselle. Täällä sataa tänään mutta se tekee vain hyvää luonnolle.

      Poista