Muutama kuukausi sitten neuloin ohuesta mohairsekoitteesta pitsineuletakin, joka on ollut kovassa käytössä, ei kotona vaan kodin ulkopuolella, eli käydessäni jossain. Lankaa jäi vielä reilusti yli, joten päätin tehdä neuletakille seuraksi mekon, jonka helmaan tuli samaa pitsineuletta kuin mitä takissakin on. Työhön ryhdyin helmikuussa, ja viikon Suomen reissun aikana urakka eteni ohuilla, n. 2,5 mm pyöröpuikoilla kainaloihin asti.
Tai niin ainakin kuvittelin. Kypsyin hommaan niin, että pistin sen muutamaksi viikoksi sivuun. Aina välillä se kuitenkin kurkisteli neulekorista, joten eräänä iltana purin hampaat yhteen ja aloin saattamaan aloitettua työtä loppuun.
Kädenteistä eteenpäin neuloin etu- ja takakappaleet erikseen tasona, samoin 3/4-hihat. Ne valmistuivatkin nopeasti. Prässäys ja eikun kursimaan kasaan. Olipa muuten kiva, kun ei tarvinnut ommella muuta kuin olkasaumat, hihat kiinni ja hihojen saumat. Pääntien siistin sileällä neuloksella ja käänsin sen kaksinkerroin. Simppeliä se olla saa.
Sitten kiskoin neulemekkoa päälle. Höh? Olin kyllä mittaillut pituutta polven yläpuolelta kainaloon saakka, mutta ylläni mekko ylsikin vain puoleenväliin reittä. Siitä tuli siis tunika.
Näin pieleen voi mittaukset joskus mennä.
En oikein ole tunikatyyppiä, joten tämä neule on jäänyt henkariin roikkumaan valmistumisestaan lähtien. En tiedä mikä neuvoksi. Ideoita otetaan vastaan.
Lankaakin jäi vähän vielä yli, ja taannoisen Espanjan matkan aikana tein siitä pitsihuivin. Siitäkin olisi saanut tulla vähän pidempi, mutta lanka loppui kesken. Lisää saattaisi saada Porvoosta. Se on nyt aika kaukana.
Näine hyvineni olen nyt ja odottelen kesäisiä ilmoja Portugaliin. Tänäkin päivänä on Etelä-Suomessa tainnut olla lämpimämpää kuin täällä.
P.S. Primavera-nimi juontuu siitä, että langan nähdessään Isäntä totesi sen varsin ohueksi ja että mekko on siis kevääksi, primavera.
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti