maanantai 10. elokuuta 2015

Kärpäsille porttikielto nopeilla verhoilla


Muutama päivä sitten koimme varsinaisen kärpästen invaasion. Niitä tunki sisälle ovista ja ikkunoista, ja ne hyppivät kirjaimellisesti silmille. Maalla, maatilalla se on toki aika normaalia, kun laitumella on nautojen "pannukakkuja", mutta normaalius ei tee siitä yhtään miellyttävämpää. Ikkunoita ja ovia pidetään kuitenkin kesällä auki talon tuulettamiseksi, joten jokin ratkaisu piti keksiä.

"Taskut."
Rautakaupasta ostettu lankaverho keittiön ovessa ei tehonnut pörrääjiin ollenkaan, joten turvauduin samaan konstiin jota Suomen asunnossani aikoinaan käytin. Kaivoin esille pari vanhaa valoverhoa, joille ei ole ollut kummoista käyttöä. Ne olivat keittiön oveen liian pitkät, ja lyhensin niitä ompelemalla alareunaan leveän päärmeen. Päärmeeseen ompelin pystysaumoja "taskuja" varten. Sivuihin jätin aukot, ja aukoista tiputtelin "taskuihin" viinipullonkorkkeja painoiksi. Tuuli nimittäin löyhyttelee kevyitä verhoja välillä aika reippaasti. Verhojen pesua varten korkit voi pujotella pois.

Solmussa.
Saimme samalla vähän toisenlaisen tuulikellon, sillä korkit kumahtelevat ovenkarmeihin. Olen nyt monta kertaa ruokaa laitellessani kääntynyt katsomaan, että kuka siellä ovella kolistelee!

Viinipullonkorkit painoina ovat siitä kätevät, ettei niistä tule kolhuja ovenpieliin, ei verhojen läpi kulkeviin ihmisiin eikä koiriin. Siitä ne ovat hankalat, että kovalla tuulella ovi on vaikea sulkea korkkien mennessä oven väliin. Silloin verhoihin tehdään reipas solmu ja jätetään ne niille sijoilleen roikkumaan.

Ja miten on kärpästen laita? Joko ne muuttivat muihin maisemiin tai oviverhot tehoavat, sillä kärpäsiä ei ole enää pahemmin näkynyt sisällä. Uskotaan niin, että se on verhojen ansiota!

P.S. Tällä viikolla tulossa vielä visiitti muutamaan portolaiseen käsityötarvikeliikkeeseen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti