Näihin on nopea sujauttaa jalat. |
Näin syntyy tohvelit:
Käytin kalalankaa ja kolminkertaista merseroitua puuvillalankaa
sekä 4 mm virkkuukoukkua. Virkkauksen pitää olla jämäkkää. Tukea antamaan käytin hamppulankaa, se kulkee virkkauksen sisällä. Koko työssä on käytetty pelkästään ketjusilmukoita ja kiinteitä silmukoita.
Tukilanka kulkee kiinteiden silmukoiden sisällä. |
Virkkaa 6 kierrosta ja vielä toiselle puolelle seitsemättä kierrosta jalkaterän pituudelta (n. 2/3 läpyskän pituudesta). Lopeta piilosilmukalla, katkaise lanka. Tee toinen samanlainen läpyskä, sillä pohja on kaksinkertainen. Älä katkaise lankaa!
Kääntyminen kerrokselta toiselle: kaksi kiinteää silmukkaa. |
Liitä läpyskät kiinteillä silmukoilla toisiinsa niin, että päällyspuolelta pistät koukun molempien silmukkalenkkien läpi ja pohjapuolella vain ylimmästä silmukasta. Näin reunus kääntyy hiukan ylöspäin (ks. ylimmäinen kuva, kantaosa). Laita ensimmäisen läpyskän langanpäät virkkauskierroksen sisään, niin vältyt tylsältä päättelyltä.
Kun pohjaläpyskät on kiinnitetty, virkkaa tukilankaan 20 kiinteää silmukkaa ja kiinnitä se pohjan vastakkaiselle reunalle. Tästä lähtee tohvelin päällys. Virkkaa edestakaisin, kääntäessäsi työtä virkkaa pohjapuoleen kaksi kiinteää silmukkaa (ks. kuva) Kavenna joka toisella kerroksella yksi silmukka: vie koukku ja vedä lanka yhden silmukan läpi, vie koukku ja vedä lanka seuraavan silmukan läpi, vie lanka kaikkien koukulla olevan kolmen silmukan läpi (ks. kuva). Vaihtele kavennuskohtaa, niin päällyspuoli ei ala kupristella.
Kavenna näin. |
Kun saavut tohvelin kärkeen, virkkaa kärki umpeen. Katkaise langat ja päättele ne.
Jalkoja on erilaisia, kuten ihmisiäkin. Työn edistyessä kannattaa sovittaa tohvelia omaan jalkaan ja muunnella ohjetta tarpeen mukaan. Aina ei mene ekalla kerralla kohdalleen - ei mennyt minullakaan. Tohvelien pitää olla suht tyköistuvat, etteivät ne karkaa jaloista kävellessä.
Kärkiosan sulkeminen. |
P.S. Tänään tein keittiön oveen nopean kärpäsverhon. Siihen tuli myös viinipullonkorkkeja. Seuraa blogia niin näet millainen verhosta tuli ja toimiiko se.
Onpa mainio tohveliohje, pitääkin kokeilla :) Iloista löytää myös toinen ulkomailla blogia kirjoittava. Laitoin sinulle Lieber Awards-haasteen, jonka löydät blogistani http://satumaisia-silmukoita.blogspot.fi/
VastaaPoistaKiitos haasteesta! Perehdyn siihen kunnolla heti kun on tilaisuus :-)
PoistaOnpa mainio tohveliohje, pitääkin kokeilla :) Iloista löytää myös toinen ulkomailla blogia kirjoittava. Laitoin sinulle Lieber Awards-haasteen, jonka löydät blogistani http://satumaisia-silmukoita.blogspot.fi/
VastaaPoista