maanantai 10. elokuuta 2015

Nyt nakkas haasteen!


Satumaisia silmukoita -blogin pitäjä laittoi minulle Liebster award -haasteen. Liebster award -tunnustuksia bloggaajat jakavat toisilleen ja ideana on uusien blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saavat näkyvyyttä ja mahdollisesti uusia lukijoita.

Ohjeet Liebster Award-haasteeseen ovat seuraavat:
1. Kiitä tunnuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-tunnuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Satumaisia silmukoita kysyi seuraavia asioita: 

1. Mikä innosti sinut aloittamaan bloggaamisen?
Alun perin tavoitteena, joskin ehkä epärealistisena, oli saada tätä kautta vähän lisätuloja. Sittemmin olen huomannut, että blogin pitäminen ja muiden blogien seuraaminen on innostanut kokeilemaan tekniikoita ja tekemään juttuja, jotka ehkä muutoin olisivat jääneet tekemättä. 

2. Mitä käsityöt merkitsevät sinulle ja minkä ikäisenä aloitit käsityöharrastuksen?
Ne ovat ennen kaikkea tapa rentoutua ja purkaa luovuuttani. Aloitin ala-asteella kun koulussa opeteltiin perustekniikat ompelusta, virkkaamisesta ja neulomisesta. 

3. Teetkö käsitöitä yleensä ohjeen mukaan vai keksitkö mallit itse?
Teen mallit itse, myös ompelukaavat. Mallineuleita ja virkkausmalleja sekä erilaisia tekniikoita katson toki lehdistä ja netistä. 

4. Teetkö yleensä lahjoiksi/perheelle vai myös tilaustöitä?
Sekä että. Lisäksi teen Milmanda-laukkuja myyntiin. 

5. Lempipaikkasi käsitöiden tekemiseen?
Sisäpihalla aurinkovarjon alla. 

6. Minkä taidon haluaisit vielä opetella? Miksi?
Kutomaan mattoja. Isoäitini oli ahkera käsityöihminen ja kutoi mattoja. Olen varmaan perinyt häneltä käsityögeenit. 

7. Oletko luontoihminen, onko sinulla lemmikkejä?
Pakko olla kun maalla asuu! Meillä on kaksi lutuista narttukoiraa ja kolme munivaa kanaa. 

8. Mikä on isoin projekti jonka olet toteuttanut?
Virkattu päiväpeite tai täyspitkä villakangasulsteri. Käytävämaton ompelu laakapistoilla (käsin) villalangalla pohjakankaaseen oli myös aika kova työ. 

9. Onko sinulla paljon keskeneräisiä projekteja tällä hetkellä?
Muutama Milmanda-laukku on viimeistelyä vaille valmis ja monta muuta ideaa odottaa toteuttamista. 

10. Mikä on mieluisin/mieleenpainuvin käsityö-juttu jonka olet toteuttanut? Miksi juuri se?
Luulenpa, että en ole vielä sitä tehnyt. Ehkä matto tai rahinpäällinen Arraiolos-tekniikalla voisi olla se. 

11. Tunnustatko olevasi hamsteri käsityötarvikkeiden suhteen?
En kovin paha! Muuttaessani Portugaliin piti luopua isosta osasta lankoja ja kankaita. Osan myin, osa meni heinolalaiseen kouluun. Pystyn käymään lanka- tai kangaskaupassa ja tulemaan ulos tyhjin käsin. Joskus. 


Innostusta ja inspiraatiota olen saanut mm. seuraavista blogeista, linkki vie ohjeeseen, jonka olen jemmannut talteen. Osa bloggaajista lienee saanut haasteen jo muuta kautta. 

Lanka, puikot ja inspiraatio (Yritin tehdä Mollie-kukkasia kukkahattuuni, mutta ohuesta puuvillalangasta tehtynyä niistä ei oikein tullut hyviä, pitää kokeilla vielä villasta). 
Sukkapuikot nutturassa (tämän avulla kokeilin lankavärjäystä, joskin mausteilla ja kasveilla).
Punos-sidos-silmukka (ohje korin tekemiseen lehdistä, tätä pitää kokeilla joskus). 
Puikkoillen, koukkuillen (ohje siksak-virkkaukseen, tätäkin pitää kokeilla vielä). 
Helmoja ja hepeneitä (tästä sain innostuksen koukkuamiseen, Milmanda-laukku työn alla!)
Omin käsin (tämä sai minut vihdoin ompelemaan ripsikankaisen palamaton - tulossa blogiin vielä)
Arkimamman arkiralli (ohje sukkien neulomiseen pyöröpuikoilla, jokohan sitä vihdoin pääsisi eroon viidellä puikolla taiteilusta...?)
Jatan tapaan (kiva, huoleton blogi!) 

Ei tullut yhtätoista, mutta kahdeksan riittänee... Kysymykseni heille, jotka eivät haastetta ole vielä saaneet (saavat toki haasteen saaneet vastata toistamiseenkin jos haluavat): 

1. Oletko täysi käsityöhullu, viaton harrastelija vai vielä aloittelija? 
2. Mitä tavoitteita sinulla on oman blogisi suhteen?
3. Millaisia blogeja itse mieluiten seuraat? 
4. Haluaisitko käsityöstä ammatin, jos se olisi taloudellisesti kannattavampaa?
5. Mitä sinulla on tällä hetkellä aktiivisimmin työn alla?
6. Mitä sait viimeksi valmiiksi?
7. Minkä tekemisestä haaveilet/mitä suunnittelet?
8. Mitä käsityötarvikkeita olet viimeksi hankkinut? 
9. Jos sinulla olisi rajattomasti vapaa-aikaa, harrastaisitko myös muuta kuin käsitöitä? 
10. Oletko koskaan opettanut kenellekään virkkaamista, neulomista tms.?
11. Onko sinulla ollut kiva kesä? Ilmoista huolimatta? 

Laitathan kommentteihin osallistumisesi ja myös linkin blogiisi. Kiitos Satumaisille silmukoille haasteesta ja hyvää elokuun jatkoa kaikille! 


3 kommenttia :

  1. Kiitos, että osallistuit :) Täytyykin tutustua tekemiisi Milmanda-laukkuihin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Mieluusti otan haasteen vastaan. Pienellä viiveellä, nyt mustikkaa ja mansikkaa on arki pullollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Oi, mustikkaa... niitä on ikävä... Kävin eilen poimimassa karhunvatukoita, mutta ei ne ole mustikan ja villivadelman veroisia. Nautinnollista satoaikaa sinne Suomeen!

      Poista