maanantai 25. tammikuuta 2016

Appelsiinirahkapiiras

Viikonloppuna tuli jälleen hyödynnettyä Casa Vivan omia, ihania luomuappelsiineja. Ne houkuttelevat kokeilemaan erilaisia jälkiruokia, joita sitten lauantai-iltoina ja sunnuntailounailla maistellaan.

Tällä kertaa tein keksimurupohjalle appelsiinirahkahyytelön, johon tuli vähän myös mandariineja, sillä appelsiinit ovat yhä aika hippamia. Lopputulos oli kevyt ja raikas ja suorastaan terveellinen. Näin se tehtiin:


Appelsiinirahkapiiras

pohja:
200 g keksejä (esim. puolet digestive ja puolet joulupipareita)
100 g voita tai margariinia

täyte:
2 appelsiinia
2 mandariinia
400 g rasvatonta maitorahkaa
n. ½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 dl maitoa
25 g liivatejauhetta tai vastaava määrä liivatelehtiä

Vuoraa irtopohjavuoka tai tavallinen kakku- tai piirasvuoka leivinpaperilla. Irtopohjavuoalla saat nätimmän piiraan, mutta sellaisen puutteessa tavallinenkin vuoka käy.

Murustele keksit kulhossa. Sulata rasva ja lisää se muruseokseen, sekoita hyvin. Levitä seos lusikalla tasaisesti kakkuvuoan pohjalle. Älä painele kovin tiiviiksi, ettei pohjasta tule kova.

Pese appelsiinit huolellisesti ja raasta niiden kuori rahkan joukkoon kulhossa. Kuori appelsiinit veitsellä niin, että saat valkoisen mallon pois. Paloittele appelsiinit veitsellä pieniksi paloiksi, lisää rahkan sekaan. Kuori ja paloittele mandariinit samalla tavalla. Lisää vanilliinisokeri ja sokeria maun mukaan, sekoittele ja maista välillä. Rahkan ei tarvitse olla makeaa, vaan mieluummin sopivan raikasta.

Kuumenna maito pienessä kulhossa. Lisää liivatejauhe (tai liotetut liivatelehdet) ja sekoita hyvin. Lisää seos rahkan joukkoon ja sekoita huolellisesti. Kaada seos vuokaan muruseoksen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin nelisen tuntia, mieluummin seuraavaan päivään.

Liivatejauheesta tuppaa tulemaan aika rakeinen hyytelö, liivatelehdillä saa tasaisemman hyytelön. Sekin on makuasia kuinka jähmeän hyytelön haluaa, sitä voi säädellä liivatteen määrällä.

P.S. Eilen sunnuntaina grillasimme ulkona ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Haloista poltetuille hiilille laitettiin raakamakkaroita ja naudanpihvejä. Kylläpä maistui pitkästä aikaa hyvältä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti