maanantai 18. tammikuuta 2016

Parin illan juttu: pikapipo (ja sohvasukat)

En ole paljoa treenannut pipojen tekemistä, syystä siitä että en käytä niitä. En käyttänyt Suomessa, enkä käytä Portugalissa. Pipojen neulonta on siis arpapeliä, varsinkin kun tekee ilman ohjeita.

Lumikki-sukkien ja peruslapasten (katso täältä!) lankaa jäi yli, ja päätin tehdä pipon, en tosin itselleni. Samasta, mutta värjätystä langasta, tein myös superlämpimän Maija Mehiläisen mekon (katso täältä!)

Selkeässä peruspipossa on 16 cm leveä 3o2n resori, joka on käännetty kaksinkerroin ja kiinnitetty ommellen löyhästi nurjalla puolella. Sen jälkeen neuloin sileää neuletta sovitellen pipoa välillä päähän, jotta siihen tuli tarpeeksi pituutta. Sileän neuleen osuus on noin 16 cm.

Kavennukset tein vasta kahdella viimeisellä kerroksella neulomalla aina 2 s yhteen. Jäljelle jääneistä silmukoista vedin kaksinkertaisen langan läpi ja kiristin. Tuli aika nätisti poimuttuva, vai mitä mieltä olet?

Lopuksi tupsu huipulle keikkumaan, ja pipo oli valmis! Pari iltaa siinä meni pyöröpuikoilla kilistellessä.

Parina seuraavana iltana kilkuttelin heleänpunaiset sukat, joissa ei ole mitään muuta näyttävää kuin väri. Ne ovat peräti nelinkertaista lankaa, 3x ohut villalanka ja 1x mohairsekoitus. Nämä eivät varmasti ole kovin kulutusta kestävät, joten ristinkin nämä sohvasukiksi. Ne on hyvä vetää jalkaan päivän päätteeksi, kun sohva kutsuu vastustamattoman houkuttelevasti.
Kuvausalustana portviinitynnyrin pääty, joka on
muuten myynnissä. 



P.S. Purin neuleliivin, jota en ole käyttänyt neljään vuoteen. Katsotaan lähipäivinä mitä saan langoista aikaiseksi.









Katso mitä meillä on herkuteltu! 


Mustekalan lonkeroita







Romeo ja Julia, juuston ja marmeladin rakkaustarina




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti