sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tuomisia Suomesta

Vuorikankaita.
Kävin Suomessa pitkästä aikaa talviaikaan. Lumi ja jää tuntuivat suorastaan eksoottisilta! Kieli keskellä suuta sai kävellä liukkailla kaduilla. Matkaa varten tekemäni kaulaliina (katso tästä!) oli tarpeeseen ja riittävän lämmin, ja sisällä ollessa varpaita lämmittelivät samissukat (katso tästä!). Tohveleita ei tarvinnut, toisin kuin kotona Portugalissa.

Kävin parilla kirppiksellä, mutta kovin paljoa ei mukaan tarttunut. Pari kangaspalaa vaan, joista toinen, hopeanharmaa palanen tuntuu raakasilkiltä. Eurokankaasta ostin palan upeaa afrikkalaista vahapuuvillaa. Kankaat käytän Milmanda-laukkujen vuorittamiseen. Vahapuuvillasta riittää muuhunkin.

Näistä tulee pohjalliset.
Kävin myös Menitan outletissä Soukassa. Sieltä mukaan lähti muutama kerä lankaa ja pari vyyhtiä huopuvaa lankaa. Näistä aion tehdä pohjalliset, toivottavasti paksut, tuleviin tohveliprojekteihin. Olen ottanut haasteeksi tehdä niin lämpimät tohvelit, ettei Casa Vivan kivilattia hohkaa niiden pohjan läpi kylmää.

Myös Eurokankaasta ostoskassiin pujahti lankaa. Niistä teen "sohvasukat", eli sukat, jotka pistän jalkaan vasta illansuussa kun en enää mene ulos. Ostin myös sopivat bambupuikot lentokoneeseen, mutta loppujen lopuksi en jaksanut neuloa lennoilla, ja koneenvaihtokin Frankfurtissa sujui melkein juosten. Paluulennot ovat aina henkisesti raskaita, kun taakse jää perhe ja ystävät Suomessa. Haikeutta ei voi sanoin kuvailla.

Näistä tulee sohvasukat.
Suomi-viikon aikana aina luppoaikoina neuloin punaista mekkoa. Se on samaa lankaa kuin pitsineuletakki (katso täältä!) ja tulee sille pariksi. Pääsin kädenteihin asti, mutta nyt tekee mieli tehdä välillä jotain vähän nopeampaa. Edes yhdet sukat.

Paljon uusia ajatuksia ja ideoita tarttui Suomen matkalta mukaan. Olohuoneeseen pitäisi saada uusi matto, sitä pikaisemmin ruokapöydälle uudet kattausalustat, kasvimaan raivaus pitäisi aloittaa ja pääsiäinenkin on tuloillaan. Näyttää siltä, ettei tekemistä tule puuttumaan.

 P.S. Matkalaukkuun pujahti myös hennaa... laitanko lankoihin vai hiuksiin, hmm hmm, kas siinäpä tuumimista.


Näistä tulee laukkuja.

Ohut lanka, pitkäpiimäinen neuloa. 

2 kommenttia :

  1. Hei ja tervehdys täältä Lapin portilta, Torniosta. Olen innostunut lukemaan blogiasi ja seuraamaan käsitöitäsi. Mukavaa jatkoa sinulle toivottelee Kankuritar Torniosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin kurkkaamassa blogiasi, oih, kangaspuista saan toistaiseksi vain haaveilla. Tekisin heti lämpimän villahuovan :-) Hyvää talven jatkoa sinne pohjolaan, kaamos lienee jo päättynyt ja kevättä kohti mennään :-)

      Poista