lauantai 10. tammikuuta 2015

Tikkaille pyyhkeitä

Päämakuuhuoneen kylpyhuone on
sini-harmaa. Punaiset pyyhkeet tuovat
väriä. Puna-valkoinen raitapyyhe on
Marimekosta, totta kai.
Ensimmäisenä kesänä Casa Vivassa löytyi pihan perukoilta, heinän seasta, puoliksi poikkimenneet tikapuut. Ne olivat maalaamattomat ja ajan ja sään harmaannuttamat. Tikkaissa käytetty puu oli kuitenkin hyvälaatuista. Sääli niitä olisi pois heittää. Tutkimme tikkaita tovin ja totesimme, ettei niitä kannata korjata. Katolle ja seiniä pitkin kun kiipeää alumiinitikkaillakin.

Koska talon kylpyhuoneissa ei ollut pyyhekoukkuja, eikä kaakeliseiniin huvita alkaa poraamaan reikiä silloin kun sähköjohdot ja vesiputket kulkevat omia polkujaan, päätimme tehdä tikapuista pyyhetelineitä.

Tikapuut ovat niin kovaa puuta, että Isännällä meni tovi ja toinenkin, kun hän sahasi vielä ehjänä olleen pitkän puun poikki. Minä hioin sahauspinnat ja muutkin pinnat hiekkapaperilla, sitten tikkaat maalattiin kiiltävällä, helmiäishohteisella maalilla. 

Yläkerran isompi kylpyhuone on musta-
valkoinen. Väriläiskä pyyhkeiden
muodossa sopii sinnekin. 
Tikkaat nojalleen seinää vasten ja pyyhkeet paikoilleen – se on siinä!

Pienet kasvopyyhkeet (Casa Home Collection) ja Finlaysonin käsipyyhe on ripustettu Ikean Grundtal s-koukkuihin. Näin niitä mahtuu enemmän. 
Korkeassa lasivaasissa
muistoja merenrannalta.
Millenium-kylpyvaahto-
pullo on Sokoksesta ja
vuodelta 1999.

Alakerran kylpyhuoneesta puuttuu vielä pyyheteline, mutta se on mietinnässä…


P.S. Tikapuiden alaosasta tehty pyyheteline on vähän vinksallaan, mutta ei se mitään. Niin on elämäkin joskus!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti